KUINKA MONI TEISTÄ on onnettomassa liitossa?Näyttelettekö ulospäin onnea olevan?

Helpompi lapsia on kuitenkin yhdessä hoitaa.

tääl ainakin yks onnettomas liitos elävä. Usein mietin, että haluaisin muuttaa erilleen, mutta pelko asioiden hoitumisesta jotenkin jumiuttaa minut. Mieheni on myös sellainen, että tekisi erosta todella hankalan, ja varmaan huoltajuusasioistakin. Toivoisin vain voivani olla onnellinen..

Vaikka välillä on vaikeaa, esim nytkin tuntuu, että mies on ihan perseestä, niin kun miettii että pitäisi erota niin ei jumankauta, silloin ehkä huomaisin paljon rakastankaan miestäni ja kerran kun ollaan naimisiin menty niin ei siitä niin vain lähdetäkkään. Lapsetkin on vielä niin pieniä ja jos kuvittelee, että eroaisi ja sitten löytäisi jostain oikein unelmiensa miehen niin... hei ei tää elämä niin mustavalkoista ole. Ollaan aikuisia ihmisiä eikä uskota satuihin ;) elämä vie mennessään..

en myöskään ota asiakseni puhua kaikille parisuhteeni yksityiskohdista.



Pysyn suhteessa ensisijaisesti siksi että lapsemme ovat vielä aika pieniä ja pelkään että he järkyttyisivät erosta pahasti. Toiseksi tärkein syy on, että mieheni ei pystyisi ilman minua ylläpitämään lähellekään sellaista elintasoa kuin mihin lapset ovat tottuneet (hänellä on suht sama palkkataso mutta paljon isommat "omat menot" kuin minulla, ihan toista luokkaa). Ja on siellä se viimeinenkin syy vielä, eli että mietin olenko oikeasti näin onneton suhteessani siksi että suhde on niin huono, vai olenko vain onneton ja siksi suhteenikin on onneton.

Näyttelystä saisi jo oscarin antaa. Hyviä kysymyksiä sulla, en osaa vastata.

Olen väsynyt ruuhkavuosiin en mieheeni. Onneton esim. Yht. Kunnan tilasta, en avioliitosta.

enkä näyttele onnellista. Olen sitä! =)

kukaan pystyy näyttelemään onnellista, ellei nyt sitten ole näyttelijä, joka ottaa elämäntehtäväkseen näytellä arkeanakin.



Kaikki ihmiset eivät näytä omaa pahaa oloaan. He pitävät tuntet itsellään. Muille ihmisille he hymyilevät, koska se on korrektia, tai siksi että toiset ihmiset parantavat heidän oloaan. Ei se ole näyttelemistä.



Lisäksi en myöskään usko, että kukaan on avioliitossa jatkuvasti niin kamalan onneton, että se näkyisi ulkopuolelle. Jos kärsisi niiiiin paljon, niin sitä olisi eronnut jo. Ihminen kun tekee elämässään muutoksia siinä vaiheessa, kun tuska tulee liian suureksi ja on helpompi tehdä muutos kuin pysyä samassa. Ennenkuin tuska on liian suuri, ei tee muutoksia. Eli ihminen on vielä riittävän onnellinen elämässään - ja kyllähän riittävän onnellinen ihminen näyttäytyy naapureille ihan onnellisena.

ollut jo 15v ja edelleen rakastunut mieheeni todella paljon ja hän muhun. Mutta silti emme hehkuta sitä ulospäin.

Minun mieheni vaihtoi minut toiseen 20 vuoden jälkeen. Kaikki ihmiset sanoivat, ettei olisi koskaan uskoneet eroamme. Siis sen perusteella, kun katsoivat meitä.



En minäkään. En minä mitään näytellyt. Ehkä se mies sitten näytteli?



Nyt mies on suhteessa, joka ei liene kamalan onnellinen, jos lasten kertomisiin on uskomista. Mutta en pysty mitään kertomaan heidän suhteestaan miehen käytöksen perusteella. Hän on ihan normaali. Koko elämän sama naama - vai pitäisikö sanoa naamari.

En koe tarvetta valittaa väljähtäneestä parisuhteesta ulkopuolisille. Asia on miehen ja minun välinen. En varsinaisesti näyttele, mutta en toisaalta halua lähteä ruotimaan parisuhdetta muiden kanssa.



Juuri tässä elämäntilanteessa, kun lapset ovat pieniä, mies tekee liikaa töitä mutta toisaalta minulla on miehen anteliaisuuden vuoksi varaa olla lasten kanssa kotona, ei ole tarvetta valittaa. Väljähtynyttä joo eikä seksiä nimeksikään, ei suuria tunteita. Mutta en toisaalta niitä kaipaakaan juuri nyt. Silti olen hieman tyytymätön.



Minusta toimiva arki ja rauhallinen, kunnioittava parisuhde on myös lasten hyvinvoinnin kannalta tyydyttävä ratkaisu. Koitan suhtautua asioihin objektiivisemmin, ei kaikki pyöri oman napani ympärillä. Sen vuoksi pidän myös ajoittaisen tyytymättömyyteni omana asiani.



Ulkopuolisille en siis kerro näitä asioita ja moni varmasti pitää avioliittoani täydellisenä. Minusta tuollainen ajattelu on kuitenkin naiivia, sillä kyllähän jokaisessa parisuhteessa on omat ongelmansa. En muutenkaan vertaile elämääni toisten elämään koska tiedostan, että paljon on asioita, jotka eivät pinnalta näy.

minusta olisi myös epäkunnioittavaa miestäni kohtaan alkaa tuomaan suhteen huonoja puolia ja hänen vikoja esille esim. kavereilleni. Eihän kukaan täydellinen ole eikä selän takana puhuminen muutenkaan ole fiksua. Eikä minun näkemykseni varmasti ole se ainoa oikea. Minusta olisi myös kummallista, jos mieheni puhuisi minun huonoista puolista ja siitä miten ne vaikuttavat hänen onnellisuuteensa, vieraille ihmisille. Etenkin ilman, että voisin itse tuoda näkemykseni esille. Mutta ei kavereiden tehtävänä ole olla parisuhdeterapeutteja.