Lue keskustelun säännöt.
Isäni arvostelee koko ajan lastenkasvatustamme, hermo menee
19.08.2012 |
Meillä on kaksi vilkasta poikaa, hän on "kasvttanut" yhden helpon ja rauhallisen tytön, minut. Eikä hän minua edes kasvattanut, vaan äiti, mutta silti on koko ajan jotain kommenttia ja valittamista. Eilen meni hieman yli, kun nappasi minua käsivarresta kiinni, että en saa mennä toisen pojan perään, kun lähti kännykkä kädessä kohti vessaa! Eli 2v saa pudottaa vaikka puhelimen pönttöön ja minä olen huono äiti, kun menen kyläpaikassa katsomaan perään, mitä se muksu tekee. En käsitä, miksi täysin rajaton oleminen olisi mitään hyvää vanhemmuutta. Meillä ollaan helliä ja rakastavia, mutta rajojakin löytyy tai elämämme olisi ihan sirkusta näiden kanssa. Muita arvostelun aiheita ovat nn.päiväunet, joita molemmat nukkuvat ja joka kerta hirveä valitus, jos emme tule juuri päiväuniaikaan käymään, en näe mitään syytä raahata umpiväsyneitä lapsia viikonloppuna päikkäriaikaan mihinkään, kun seuraavana päivänä on taas arkirytmi hoitopaikan ja työrytmin mukaan. Sori varmaan sekava viesti, kun kihisen raivoa vieläkin. Olen täysi häkeltynyt, että äijä kehtasi lapseni nähden napata minua kädestä että et mene perään!
Onko muilla konflikteja isovanhempien kanssa, jotka eivät suorastaan salli mitään rajoja lapsille?? En todella pidä siitä, että lasten nähden minut mitätöidään näin, mutta en itse halua lasten nähden puida mitään kaunoja, joten annoin olla. Jessus kun ottaa päähän. Yksi jatkuva valitus on myös se, kun pappa näki kerran kun laitoin toisen pojan jäähylle, kun kielloista huolimatta teki kiellettyä juttua. Tästä saa kuulla ja joka kert.
Olen ihan rajoilla etten katkaise tätä epätervettä suhdetta, koen että tuo ihminen on vahingoksi meille. Itse pitää itseään ihanana pappana ja erinomaisena isänäkin minulle. Koin lapsena turvattomuutta jatkuvien perheriitojen ja viinan takia.
Kommentit (16)
Sinun PITÄÄ nyt ja heti käsitellä tuo asia hänen kanssaan lävitse.
Olet aivan oikeassa, isäsi ei saa lasten kuullen alkaa moittia sinua kasvatustavoistasi. Hän ei ole lastesi kasvattaja, vaan sinä olet ja sinun vastuullasi on muokata teidän perheenne säännöt ja valvoa niitä. Jos isäsi ei osaa pysyä omassa roolissaan, vähennä kanssakäymistä.
Ja ihan oikeassahan sinä olet siinä, että kaksivuotiaan tekemisiä on syytä valvoa likeltä. Kysyitkö edes isältäsi, että ostaako HÄN sinulle uuden kännykän jos lapsi hulauttaa kännyn vessanpyttyyn.
Voit myös ihan napakasti sanoa hänelle (kun seuraavan kerran alkaa marmattaa säännöistänne) että "Isä, ihan rakkaudella, pidä huolta omista asioistasi äläkä sekaannu siihen, miten kasvatan omia lapsiani."
Sen voit hyvin sanoa lastenkin kuullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten en pysty hänen kanssaan käymään asioita syvällisesti läpi. Kaikesta konfrontaatiosta seuraa aina niin massiiviset välienselvittelyt ja marttyyrin elkeet, etten kestä sitä. Mieluummin pidän tapaamiset minimissä ja kestän ne noin kerran kuussa haukut.
Ap
Sinun PITÄÄ nyt ja heti käsitellä tuo asia hänen kanssaan lävitse.
Olet aivan oikeassa, isäsi ei saa lasten kuullen alkaa moittia sinua kasvatustavoistasi. Hän ei ole lastesi kasvattaja, vaan sinä olet ja sinun vastuullasi on muokata teidän perheenne säännöt ja valvoa niitä. Jos isäsi ei osaa pysyä omassa roolissaan, vähennä kanssakäymistä.
Ja ihan oikeassahan sinä olet siinä, että kaksivuotiaan tekemisiä on syytä valvoa likeltä. Kysyitkö edes isältäsi, että ostaako HÄN sinulle uuden kännykän jos lapsi hulauttaa kännyn vessanpyttyyn.
Voit myös ihan napakasti sanoa hänelle (kun seuraavan kerran alkaa marmattaa säännöistänne) että "Isä, ihan rakkaudella, pidä huolta omista asioistasi äläkä sekaannu siihen, miten kasvatan omia lapsiani."
Sen voit hyvin sanoa lastenkin kuullen.
Meillä on appiukon kanssa vähän samanlaista ongelmaa kuin ap:lla isänsä kanssa, ja oon jo pitempään miettinyt mitä mä asialle tekisin. Meillä ei ole mitenkään erityisen tiukka kasvatus mielestäni, mutta luonnollisesti lapsilla on tietyt rajat, joista yritän johdonmukaisesti pitää kiinni. Appiukon mielestä kaikki kieltomme ovat naurettavia ja vähintäänkin pyörittelee niille silmiään tai kommentoi lapsille miten äiti ja isi ovat niin ilkeitä kun kieltävät. Kyse ei periaatteessa ole mistään isoista jutuista, mutta kyllä mua pistää ärsyttämään esim. tilanne jossa lapset on jo aiemmin aikuisten kahvitellessa herkkuja saanut ja myöhemmin kun kinuaa lisää niin olen kieltänyt. Sitten kun käyn vaikka vessassa tai jotain etten hetkeen katso niin johan pappa siellä kakkua ja karkkia lapsille selän takana tuputtaa. Hänen mielestään 1v voi syödä karkkia ja juoda kokista.
Muitakin pieniä juttuja on, saattaa sanoa lapsille "leikillään" vaikka että potkase äitiä tai lähtiessä kertoo lapsile lmiten tylsä on taas mennä kotiin ja kuinka tyhmiä äiti ja isi on kun vie poispaloan luota. Sitten kun lähetään itkevien ja kiukuttelevien lapsien kanssa niin hymyillen kommentoi että voi kun ne haluais niin jäädä ja kertoo ylpeänä myöhemmin kaikille tutuilleen miten lapsenlapset niin viihtyy mummon ja papan luona että ihan itku tulee kun pitää lähteä.
Argh. Anteeksi tilitys, mutta monet tuollaiset pienet asiat ärsyttää tosi paljon ja voisin jatkaa aiheesta vaikka kuinka kauan. Olen päättänyt yrittää seuraavan kerralla kertoa apelle asiallisesti että meillä lapsilla on tietyt rajat ja niitä ei tarvitse kyseenalaistaa/kommentoida/mitätöidä varsinkaan lasten kuullen. Jos on ihan pakko sanoa mielipiteensä niin sitten joskus myöhemmin aikuisten kesken. Jos ei tämä mene perille niin sitten en tiedä..
No huh. törkeä äijä ja asiaton.
tottakai pidät kuria pojillesi ja isäsi jättäisin kokonaan elämästä pois jos ei osaa olla ihmisiksi käymättä toisiin käsiksi.
Nimim. samanlainen isä, ja välit oli pakko laittaa poikki, lasten henkisen hyvinvoinnin takia - ja poikki on ollu toistakymmentä vuotta jo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minun äitini opastaa minua kuin pientä lasta jos joku muu aikuinen on kuulemassa.
Esim. jos ollaan vaikka veljeni luona käymässä samaan aikaan, opastaa hän minua koko ajan "kiellä nyt noita lapsia, katso nyt noiden lasten perään, kiellä nyt, sano että eivät saa sotkea, sano että eivät saa kaataa mehua...".
Ihan koko ajan käskee minua kieltämään lapsia vaikka lapset käyttäytyvät hyvin, eivät sotke eivätkä kaada mehua, leikkivät ihan asiallisesti leluillaan.Äitin sanoo tekevänsä tätä "ettei veljesi vaimo ajattelisi". Sitä en tiedä mitä veljeni vaimo ei saisi ajatella, sillä lausettaan hän ei tuon pitemmälle ole koskaan jatkanut ö.ö
Sama juttu on aina jos joku perheeseeni kuulumaton henkilö on paikalla. Olkoon sitten kyseessä ihan kuka tahansa, vaikka bussipysäkillä örisevä pultsari.Silloin kun minulla ei vielä ollut lapsia kohdistui kyläilyopastus minuun. "Ota kengät pois jalasta, laita takki naulakkoon, no nyt voit ottaa kahvipöydästä, älä kaada/tiputa liinalle".
Se oli vähintäänkin raivostuttavaa.Opastuksensa ymmärtäisi jos olisin joku kehitys- tai käytöshäiriöinen, mutta kun en ole. Olen aivan tavallinen akateemisen lopputukinnon suorittanut, työelämässä hyvin menestynyt henkilö.
Osaan kyllä jättää kengät eteiseen ja takin naulakkoon ilman opastustakin. Osaan myös toimia ruokapöydässä ihan etiketin mukaisesti, eikä tapoihini kuulu kaadella ruokia pitkin pöytiä.
hih. tää on hauska. miten onnistuit saamaan akateemisen koulutuksen tuon äidin katon alla?
kerrot hänelle, miten haluat itseäsi kohdeltavan. Sinä olet lastesi äiti, ja neuvoja voi sinulle antaa silloin kun sinä pyydät.
Kun isäsi vetoaa siihen miten hvyä isä on ollut, voit kysyä häneltä, haluaako hän kuulla sinun mielipiteesi hänen isyydestään. Annat hänen valita. Jos hän haluaa, kerrot hänelle, millainen isä hän on sinulle ollut, mikä oli hyvää ja mikä huonoa. Jos hän ei halua kuulla, hyväksyt sen. Ja vastavuoroisesti kerrot hänelle, että sinäkään et halua kuuulla hänen haukkumisiaan.
Isäsi ei ole ilmeisesti päästänyt vielä irti omasta lapsestaan, eli ei ole tajunnut että sinä olet nyt aikuinen ja vuorostasi vanhempi. Uskoisin, että hän jatkaa edelleen samaa kasvatustapaa kanssasi, jota olet kokenut jo lapsesta asti...
Minulla on anopin ja apen kanssa ollut muutamakin tilanne, jossa olen tiukasti sanonut: "Minä olen tämän lapsen äiti, ja minä päätän (mieheni kanssa) miten lastani kasvatan. Voin kuunnella teidän ehdotuksianne, mutta päätökset teen minä. Täydellinen en ole, mutta täydellisiä vanhempia ei ole kenelläkään." Isovanhemmathan ovat jo oman lastenkasvatusmahdollisuutensa saaneet - toki moni haluaisi kasvattaa lapsensa toisin kuin on osannut tehdä, mutta sitä mahdollisuutta he eivät valitettavasti saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on välit täydellisesti katki omien vanhempieni kanssa. he rupesivat päällepäsmäröimään toden teolla meidän tapaamme kasvattaa omia lapsia. Jos kielsimme lapsilta jotain, se mitätöitiin heti lupaamalla väliin. Muutenkin tulivat koko ajan väliin hössäämään. jos olisin kieltänyt tytärtämme hyppäämästä kaivoon, niin vanhempani olisivat heti tulleet väliin tyyliin "no saathan sä sinne hypätä, mitä se äiti taas kieltää" Lopulta vanhempieni käytös alkoi olla sitä, että suoranaisesti mustamaalasivat meitä vanhempina omille lapsillemme ja siitä puhkesi sota.
Jo aikaisemmin olen heille sanonut tuosta väliin tulemisesta kymmenet kerrat ja jakeluun ei vaan mene. Nyt sitten sanoin jo todella vihaisesti...Siitä seurasi, että vetivät herneet nenäänsä ja alkoivat karjumaan mulle! Omien lapsieni kuullen. Lapset tietysti säikähtivät ukin ja mummin käytöstä ja itkuhan heille siitä tuli. No, voin tunnustaa että elämämme on ollut helpompaa ilman vanhempiani.
Taustoista voin kertoa sen verran, että molemmat ovat ns.viikonloppujuoppoja, myös lomat ryyppäävät...kai se on sitä alkoholistien itsekkyyttä, että katsovat voivansa kohdella mua miten vaan! Aikaisemmin esim. äitini oli humalassa esikoisemme ristiäisissä yms mukavaa..
Joka tapauksessa vanhemmat ja kasvattajat olemme mies ja minä, eivät vanhempani. Huomasin myös varsinkin äidissäni mustasukkaista käyttäytymistä. Anoppiani kutsui viholliseksi ja tekee aina kaikkensa omiakseen esikoisemme silloin kun mummit ja ukit on yhtä aikaa käymässä. Tällaista en myöskään hyväksy, meillä ukit ja mummit on täysin tasavertaisessa asemassa.
Sinuna ap ottaisin nyt tosiaan isääsi etäisyyttä ja pitkäksi aikaa. Varaudu, siihen että kun sanot isällesi noista asioista, niin riitahan siitä tulee ja sä olet se hankala ihminen sitten! Usko pois..kokemuksen syvällä rintaäänellä...Tuo kädestä kiinni nappaaminen kuulostaa jo aika sikamaiselta ja voit uskoa, että jos et nyt tee tuosta loppua, niin se vaan pahenee ja kohta lapsesi eivät usko sua ollenkaan ja ukki päällepäsmäröi vaan vielä enemmän!
Meillä on vaikea suhde isäni kanssa, ja minun on hyvin vaikea puhua hänelle noin suoraan. Ne pari kertaa kun olen saanut elämässäni jotenkin sanottua hänelle tiukasti jostain asiasta, ovat päättyneet katastrofiin.
Ap
kerrot hänelle, miten haluat itseäsi kohdeltavan. Sinä olet lastesi äiti, ja neuvoja voi sinulle antaa silloin kun sinä pyydät.
Kun isäsi vetoaa siihen miten hvyä isä on ollut, voit kysyä häneltä, haluaako hän kuulla sinun mielipiteesi hänen isyydestään. Annat hänen valita. Jos hän haluaa, kerrot hänelle, millainen isä hän on sinulle ollut, mikä oli hyvää ja mikä huonoa. Jos hän ei halua kuulla, hyväksyt sen. Ja vastavuoroisesti kerrot hänelle, että sinäkään et halua kuuulla hänen haukkumisiaan.
Isäsi ei ole ilmeisesti päästänyt vielä irti omasta lapsestaan, eli ei ole tajunnut että sinä olet nyt aikuinen ja vuorostasi vanhempi. Uskoisin, että hän jatkaa edelleen samaa kasvatustapaa kanssasi, jota olet kokenut jo lapsesta asti...
Minulla on anopin ja apen kanssa ollut muutamakin tilanne, jossa olen tiukasti sanonut: "Minä olen tämän lapsen äiti, ja minä päätän (mieheni kanssa) miten lastani kasvatan. Voin kuunnella teidän ehdotuksianne, mutta päätökset teen minä. Täydellinen en ole, mutta täydellisiä vanhempia ei ole kenelläkään." Isovanhemmathan ovat jo oman lastenkasvatusmahdollisuutensa saaneet - toki moni haluaisi kasvattaa lapsensa toisin kuin on osannut tehdä, mutta sitä mahdollisuutta he eivät valitettavasti saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minun äitini opastaa minua kuin pientä lasta jos joku muu aikuinen on kuulemassa.
Esim. jos ollaan vaikka veljeni luona käymässä samaan aikaan, opastaa hän minua koko ajan "kiellä nyt noita lapsia, katso nyt noiden lasten perään, kiellä nyt, sano että eivät saa sotkea, sano että eivät saa kaataa mehua...".
Ihan koko ajan käskee minua kieltämään lapsia vaikka lapset käyttäytyvät hyvin, eivät sotke eivätkä kaada mehua, leikkivät ihan asiallisesti leluillaan.
Äitin sanoo tekevänsä tätä "ettei veljesi vaimo ajattelisi". Sitä en tiedä mitä veljeni vaimo ei saisi ajatella, sillä lausettaan hän ei tuon pitemmälle ole koskaan jatkanut ö.ö
Sama juttu on aina jos joku perheeseeni kuulumaton henkilö on paikalla. Olkoon sitten kyseessä ihan kuka tahansa, vaikka bussipysäkillä örisevä pultsari.
Silloin kun minulla ei vielä ollut lapsia kohdistui kyläilyopastus minuun. "Ota kengät pois jalasta, laita takki naulakkoon, no nyt voit ottaa kahvipöydästä, älä kaada/tiputa liinalle".
Se oli vähintäänkin raivostuttavaa.
Opastuksensa ymmärtäisi jos olisin joku kehitys- tai käytöshäiriöinen, mutta kun en ole. Olen aivan tavallinen akateemisen lopputukinnon suorittanut, työelämässä hyvin menestynyt henkilö.
Osaan kyllä jättää kengät eteiseen ja takin naulakkoon ilman opastustakin. Osaan myös toimia ruokapöydässä ihan etiketin mukaisesti, eikä tapoihini kuulu kaadella ruokia pitkin pöytiä.
menisit keskustelemaan isäsi kanssa rauhassa.
Sanot, että te päätätte lastenne kasvatuksesta ja isovanhemmat joko tukevat tai painuvat hemmettiin.
Samoin voit kertoa tuon turvattomuuden tunteen syyt lapsena.
Varmasti aukeavat papan silmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin otin yhteen isäni kanssa. Valitettavasti rajoja ei voi aina puolustaa ihan rauhanomaisesti.
Kuulostaa siltä että hoidat poikiasi hyvin. Pidä kiinni omasta kasvatustavastasi, vaikutat tosi johdonmukaiselta ja viisaalta äidiltä.
Kannattaa sanoa asiasta isällesi. Psyykkaat itseäsi etukäteen. Voit harjoitella mitä sanot, edellä oli hyvä esimerkki. Pysy rauhallisena ja sanot vain se mitä aioitkin. Jos et puutu asiaan kaikki jatkuu ennallaan. Asia varmasti aiheuttaa kitinää isäsi puolelta, mutta ainut tapa aikaansaada muutos on muuttaa omaa käytöstä. Tyyliin, en hyväksy että kasvatustapaani arvostellaan lasteni edessä. Minä olen lasten äiti, teen ratkaisut kasvatuksen suhteen ja kannan vastuun niistä. Isovanhempien tulee noudattaa antamiani sääntöjä lasten kanssa ollessani.
Eli minä päätän miten poikiani kasvatetaan. Ratkaisuitani ei saa arvostella lasten edessä. Käsivarteeni ei saa tarttua. Antaisin hyvin selkeät ohjeet siitä mitä haluan / en halua tehtävän.
En sekottaisi siihen siihen omia lapsuusmuistojani. Isän voi olla vaikea ottaa vastaan niitä samalla kertaa. Silloin hän ei ehkä ole niin valmis tekemään muutosta poikiesi kanssakaan. Omaa lapsuuttasi et voi enää muuttaa, poikiesi lapsuutta voit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä appivanhemmat päsmäröivät lastenkasvatuksessa. Appiukko selostaa koko ajan vieressä miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia. Lapsemme osaavat käyttyäytyä hyvin, mutta appivanhempien sählääminen aiheuttaa heissä ristiriitaisia tunteita ja siksi esim ruokailutilanteet menevät aivan pieleen. Lisäksi arvostelevat miehen sisarusten tyyliä hoitaa lapsia jyrkin sanakääntein. Varmasti puhuvat meistä samoin selän takana.
Appivanhemmat kuvittelevat, että olemme mieheni kanssa pieniä lapsia, joita pitää koko ajan ohjailla. Kun eivät ohjaa lapsia, ohjaavat meitä. He saarnaavaat koko ajan miten meidän pitäisi elää. Varsinkin anopilla tuntuu olevan paljonkin toteutumattomia haaveita, joita meidän pitäisi toteuttaa. Monesti aloittaa ehdotuksensa "minusta olisi niin ihanaa, jos tekisitte niin ja näin". He eivät ymmärrä, että haluamme elää toisin. Mitkään keskustelut eivät auta, joten olemme vähentäneet tapaamisia. Siinäpähän ihmettelevät, kun emme kohta käy ollenkaan.
Mulla samanlainen diktaattori määräilijä isä, ihan sama kuvio eli pakkomielle ojentaa kasvatuksessa, mutta niinpäin että isä haluai ylikuria ja tahdottomat listuvat lapset, ja tähän on keinona se väkivalta, jolla isä omatkin lapset "kasvatti" (lue:traumatisoi). Väkivallan tuputus alkoi jo vauvana, olisi pitänyt läimäyttää vauvaa, tukistaa, nipistää, sitä samaa mitä mullekin tehtiin. Isä yritti useita kertoja käydä lapsiini käsiksi. Pari kertaa töni mua, puristi ranteesta tms ja ITSE syöksyi kurittamaan lastani jos lapdi teki tuhmaa.
No sitten meni kuppi nurin, sanoin asiasta napakasti, tuli välienselvittely jossa isä huusi naama punaisena, haukkui mut paskaksi, kiittämättömäksi lapseksi, hulluki ja huoraksi. Meno kiihtyi, mies yritti väliin, isä haukkui miehenkin, ja KÄVI MINUUN KIINNI ja kuristi kurkusta!!!
Isä siis koki että sillä on oikeus määrätä ja kurittaa mua, aikuista lasta, ja samoin mun lapsia. Siis ei mitään kunnioitustqa minua tai miestäni kohtaan.
Välit meni poikki, ollut jo 6 v, ei ole ikää, en todellakan aio niitä korjata. Asian ikää puoli on se että äitikin joutui katkisemaan yhteydenpidon, ei uskalla pitää mitään yhteyttä kun pelkää että isä suuttuu.
Ap, mun isä on samanlainn psykopaatti, sen kanssa ei voi mistään puhua, huutaa ja käy päälle kuin yleinen syyttäjä, vika on aina muissa, ei hänessä. Ap, puhuminen tuskin auttaa, ikävä kyllä tietänet itsekin tämån. Välit joko jäisiksi, etäisiksi tai kokonaan poikki. Muuten poltat tsesi loppuun. Se suhun kiinni käyminen oli törkeää vallankäyttöä ja ylikävelyä.
Teet ihan oikein, kun olet jämäkkä poikiesi kanssa. Pappa saisi minun puolestani viettää ihan yksinäistä vanhuutta, jos ei osaa olla puuttumatta Sinun perheesi asioihin.