Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7419)
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa, kun Virve toistuvasti sanoo, miten ei olisi pystynyt laihduttamaan perinteisellä metodilla, koska riittävä kalorivaje olisi hänen kohdallaan tarkoittanut päivittäin vain 1000-1200 kaloria. Luulenpa, että nykyisellä paastoruokailulla päivittäiset kalorit jäävät tuonkin alle, ehkä 800-900 kcal päivässä... Ootteko huomanneet, että vaikka Virve aiemmin tuuttasi paljon ruokakuvia stooreihinsa, hän ei ole juurikaam laittanut kuvia siitä, mitä syö paastopäivien aikana?
Siis mitä, laihduttaminen olisi vaatinut 1000-1200 kcal päivässä? Saa olla todella passiivinen elämäntyyli noilla kaloreilla. Ainiin mut nyt kyse onkin Virvesfä
Virven pitäisi lanseerata uusi lokkidieetti. Paastoa aina paitsi silloin kun joku muu maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Virven pitäisi lanseerata uusi lokkidieetti. Paastoa aina paitsi silloin kun joku muu maksaa.
🤣
Tuo saattaa kyllä jäädä ketjussa käyttöön
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa, kun Virve toistuvasti sanoo, miten ei olisi pystynyt laihduttamaan perinteisellä metodilla, koska riittävä kalorivaje olisi hänen kohdallaan tarkoittanut päivittäin vain 1000-1200 kaloria. Luulenpa, että nykyisellä paastoruokailulla päivittäiset kalorit jäävät tuonkin alle, ehkä 800-900 kcal päivässä... Ootteko huomanneet, että vaikka Virve aiemmin tuuttasi paljon ruokakuvia stooreihinsa, hän ei ole juurikaam laittanut kuvia siitä, mitä syö paastopäivien aikana?
Siis mitä, laihduttaminen olisi vaatinut 1000-1200 kcal päivässä? Saa olla todella passiivinen elämäntyyli noilla kaloreilla. Ainiin mut nyt kyse onkin Virvesfä
Virve kertoo aina muunneltua totuutta. Tuskin meille kertoisi jos aina välillä ahmisi kolme suklaalevyä (tai mitä tuolla nyt ahmisikaan) putkeen vaan kertoisi että on poikkeuksellisen matala aineenvaihdunta.
Nyt on ostettu ruokaa ja valittu huone keittiöllä. Hyvä että on kunnolla ostettu ja että kokataan eikä eletä kahvilla ja kaupan ilmaismaistatuksilla.
Yksi makuuhuone jonka yhteydessä lasiseinäinen kylppäri on kyllä aika hankala. Toista herättämättä vaikea käydä suihkussa tai vessassa kun kaikki äänet kaikuu ja lasista valo tulee läpi.
Nyt on Virvellä numeroitu lista siitä, montaako ruoka-ainetta syö kuukaudessa! 🤣
Tämä on kyllä mun mielestä jo ihan uusi all-time low, kaikkien tavaroiden punnitseminen oli ihan vasta-alkajan hommia.
Jännä, että Virve tuntee yhä noin suurta tarvetta vältellä vaa'an numeroita, mutta mittanauhan numeroiden tuijottaminen ei häiritse hänen maailmaansa. Omalla syömishäiriöajallani mittasin nimenomaan vain senttejä, koska sehän kertoi, näytinkö "läskiltä" vai en. Kiloista en välittänyt, kunhan vartalon ympärysmitat eivät ylittäneet s-koon mittoja.
Virven perusterveellinen ilmeisesti aiheutti korkean verenpaineen, omien sanojensa mukaan. Todella terveellinen ruokavalio tosiaan olikin! Itse epäilisin kuitenkin että todennäköisimmin aiheuttaja oli liikkumattomuus. Liikkumattomuus meinaan tosi herkästi nostaa verenpaineita jos on verenpainetautiin taipumusta, tiedän kokemuksesta.
Eihän hän nyt mitenkään liikkumaton ole ollut, kaupassa on vuosikausia käyty kävellen kilometrien päässä. Nyt kylläkin alkaa huimata, kun verenpaine on erinomaisen alhaalla, mutta eikös yleensä huimaus johdu matalasta verensokerista?
^ Huimaus voi olla oire sekä korkeasta että matalasta verenpaineesta. Keskimäärin ihmiset eivät tunne verenpaineensa tasoa, siksihän korkeaa verenpainetta sanotaan hiljaiseksi tap*ajaksi.
Virvellä on tosi isotehoiset verenpainelääkkeet, joten tuo että niitä otetaan välillä vaan ei joka päivä on ihan erityisen älytöntä. Tilannetta pitäisi mittailla (onneksi Virve on hankkinut nyt mittarin!) ja tulosten perusteella muuttaa lääkitystä. Fiksummat osaa itsekin titrata, lääkäriä voi ilman muuta apuna käyttää mutta valitettavasti se maksaa. Taas tuli tuossa se totuus eli ensin hehkutettiin miten mah-ta-va olo on kuntokuurilla ja paastolla, tosiasiassa kärsitty jäätävästä huimauksesta.
Tuskin ne verenpaineet kovinkaan lähellä ihanteellista olivat kun niistä ei puhuttu mitään. 😆 Toki virvemäiseen tyyliin on pelkkää positiivista eli leposyke on laskenut liikunnan myötä. Sykkeen lasku kun on oireena myös jos on liian vahva verenpainelääkitys, mutta Virven maailmassahan kaikki ikävä johtuu muista (verenpainelääkityskin on väärin perustein laitettu hänelle) ja kaikki kiva johtuu omasta erinomaisuudesta. 😎
Paastotessa mulla on nimenomaan ollut huimausta enkä ymmärrä, miten Virve tunnistaa oman huimauksensa nimenomaan verenpaineesta johtuvaksi eikä paastosta.
Eiköhän aineenvaihdunta mene kohta sekaisin ja Virve on kunnolla kylmissään kun tulee vilunväreitä ja palelua.
Vierailija kirjoitti:
Eihän hän nyt mitenkään liikkumaton ole ollut, kaupassa on vuosikausia käyty kävellen kilometrien päässä. Nyt kylläkin alkaa huimata, kun verenpaine on erinomaisen alhaalla, mutta eikös yleensä huimaus johdu matalasta verensokerista?
Ei toki täysin liikkumaton, mutta ei satunnainen hyötyliikunta välttämättä riitä jos on verenpainetautiin taipumusta.
Vähän myös virvevärikynää käytetty kertomissaan liikkumisissa Tukholmassa asuessa. Useinhan ei edes poistunut talostaan jos satoi vettä tai oli kylmä.
Vierailija kirjoitti:
Eihän hän nyt mitenkään liikkumaton ole ollut, kaupassa on vuosikausia käyty kävellen kilometrien päässä. Nyt kylläkin alkaa huimata, kun verenpaine on erinomaisen alhaalla, mutta eikös yleensä huimaus johdu matalasta verensokerista?
Huimaus voi johtua joko alhaisesta verenpaineesta tai alhaisesta sokerista. Itselläni on todella matala verenpaine enkä aina tiedä kummasta on kysymys.
Mutta Virven ajatuksenjuoksu jossa huimaus paaston aikana johtuu siitä että paasto on parantanut korkean verenpaineen on kyllä mielenkiintoinen.
Minäpä taas spämmään tänne asia aineenvaihdunnasta, sori siitä. Ei nämä nyt niin kiinnosta minuakaan vaan motivaationi on ihan kansanterveydessä eli siinä, että useampi sanoi että nuo Virven jutut triggeröi syömishäiriöitä niin yritän vähän lyödä niitä energioita faktoilla päähän. 😃
Viimeisimmät sairaudet, joiden kanssa Virve flirttailee, ovat esidiabetes ja rasvamaksa. Virve ei sanojensa mukaan tietenkään tiedä, onko hällä ollut rasvamaksa mutta ei yllättyisi jne. No voin kertoa että ei ole! 🤣 Virve on rampannut Ruotsissa ilmaisessa terveydenhuollossa, jossa on taatusti otettu perusverikokeet sisältäen maksa-arvon. Rasvamaksa on sitten kun nuo maksa-arvot ovat sangen reippahasti yli viitearvojen.
Sitten on taas jotain perustuvaa tuubaa glukoosin ja fruktoosin eroista. Glukoosia elimistö voi käyttää energiaksi vaan Virven mukaan hedelmien fruktoosi on jotenkin vaarallisempaa ja erilaista.
Itse asiassa ihmisen elimistö on ihan kertakaikkisen loistava hyödyntämään ravinnoksi kaikkia molekyylejä joita sisältään löytää. Todellakin elimistölle kelpaa erinomaisesti ravinnoksi kaikki sokerimolekyylit, vaikka Virvellä on aika vaihtoehtoinen totuus. 😳 Lähtökohtainen idea nyt vaan on siinä, että ne sokerilmolekyylit olisi tarkoitus välillä käyttää polttoaineeksi eikä aina vaan mättää lisää mättöä sisään. Siis syödä järkevästi ja liikkua välillä, ihan saakelin tylsät ohjeistukset, ei tähän tosiaankaan paastoja tarvita. Sitten jos vaan jatkuvasti istuu sipsipussin kanssa tekemässä sohvaan kuoppaa, se ylimääräinen sokeri muuttuu kyllä rasvaksi.
Totuuden siemen on siinä, että elimistö on tosiaan keksinyt tehokkaamman metaboliareitin lappaa fruktoosia rasvaksi juuri maksaan. Läskiksi se liika sokeri menee joka tapauksessa kuitenkin. Ongelmana nyt ei kuitenkaan ole fruktoosin ja hedelmien syönti vaan supertylsästi se että syö liikaa ja liikkuu liian vähän.
^ Ja vielä lisään, että Virve taas hehkuttaa terveysruokana kookosöljyä.
Kookosöljy on jopa 90-prosentisesti tyydyttynyttä rasvaa ja erittäin hyvä nostamaan LDL-kolesterolia. Päivän suositeltu saantimaksimi tyydyttyneestä rasvasta tulee aika hyvin täyteen ruokalusikallisesta kookosöljyä ja Virven kalorimäärillä paljon vähemmälläkin määrällä.
Joo kookosöljyllä (ja voilla) saa kyllä hyvin nostettua huonon kolesteroliin määrää elimistössä. Jos Virve nyt on nimenomaan niissä muodoissa lisännyt rasvan saantia niin kannattaisi ainakin välillä käydä tsekkauttamassa noita kolesteroliarvoja, että pysyvätkö ok lukemissa. Itsellä kookosöljy nosti arvoja yli suositusten, kun ryhdyin vegaaniksi ja kookosöljyn määrä ravinnossa räjähti (monissa vege-eineksissä löytyy ja lisäksi käytin purkista). Tiputtamalla kookosöljyn lähes kokonaan pois arvot onneksi laski suositusten mukaisiksi.
Virven kyllä muutenkin ehkä kannattaisi käydä tsekkauttamassa muitakin veriarvoja, kun on tehnyt niin dramaattisia elämänmuutoksia ja taustalla on vielä korkeaa verenpainetta yms. Onneksi nyt sentään hankki sen verenpainemittarin, mutta jos esim. tuo huimaus vaivaa niin en kyllä Virvenå todellakaan ilman lääkärin konsultaatiota tiputtaisi esim. pitkäaikaisia lääkkeitä pois.
Nyt oikeesti.
En siis tosiaan syö enää aamuisin ja harvemmin syön mitään päivälläkään []
Lisäksi Virve on päässyt kokemaan jokaisen anorektikon unelman eli lastenosastolla ostetut vaatteet.
Nyt on kyllä niin tunkkaiset pro ana -meiningit paketoituna biohakkerointipakettiin että tää ei enää oikeastaan ole kovin hauskaa tai viihdyttävää.
Jotenkin surullista pro ana-meininkiä myös että käydään kaverin kanssa kahvilassa, kaveri tilaa ihania herkkuja mutta itse tyytyväisenä vain nuuskitaan ilmaa ja juodaan mustaa kahvia. Kaikki terveyden nimissä tottakai.
Miten kauan Virve aikoo jatkaa tuota että syö vain iltaisin kolmen tunnin sisällä??? Jotenkin ihan järjetön tapa elää. Ei ihmiset tai elämä ole enää samanlaista kuin silloin "luolamiesten" aikaan.
Sentään oli oppinut, että puoli kiloa kasviksia päivässä ei tarkoita puolta kiloa hedelmiä päivässä. Muuten kyllä todella ahdistavaa luettavaa nuo ruokajutut.
Mä en usko, et Virve itse pahastuisi siitä, että toimii keskustelun herättäjänä -- eihän hän muuten avaisi niin laveasti omaa ajatteluaan ja elämäänsä tuntemattomille Instan käyttäjille. Päinvastoin veikkaan, että Virve saattaa itsekin seurata tätä palstaa ja saada täältä ajateltavaa, välillä hän nimittäin tuntuu reagoivan palstalla esiin tulleisiin mietteisiin stooreissaan.
Enkä itse ikinä menisi arvostelemaan Virvelle itselleen hänen elämäänsä, vaikka en täällä sanokaan mitään, minkä takana en voisi seistä.