Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7419)
Nonni, paastohommat unohtui ainakin hetkeksi kun tarjoolla oli ilmaista ruokaa jossain salaisilla metsäfestareilla jonne miehen kaveri vei pariskunnan. On syöty oikein monen päivän edestä ruokaa ja herkkuja ja kun kaveri halusi maistattaa rapeaa porsaanvatsaa niin sitäkin syötiin. Paaston ylistetyt terveysvaikutukset unohtuu kun on ilmaista ruokaa tarjoolla. Eli paastoamisen tärkein tavoite taitaa sittenkin olla säästää rahaa, ei laihtua.
Vierailija kirjoitti:

Nythän voikin sitten sopivasti koittaa vaikka paastopäiväennätystä tähän perään.
Tulikohan paasto kuvioihin muuton myötä, kun edellisen kodin kuntosali jäi taakse? Mietin, että ahkera kuntosalin käyttö on voinut käynnistää laihtumisen ja kun uudessa kodissa ei enää ole mahdollisuutta tuntikausien ylämäkikävelyyn, niin laihtumista on jatkettu syömisiä vähentämällä.
Tulee vaivaantunut olo tuosta Virven hehkutuksesta miten tunsi olonsa julkkikseksi markkinoilla, kun kaikki halusivat samaan kuvaan ja herättivät kiinnostusta.
Kaveri on huomannut että Fredmaneilla ei ole oikein vaatteitakaan ja puki sitten nämä omiin vaatteisiinsa metsäjuhliin.
Arvaan että metsäjuhliin kulkeminen ja niissä syöminen ei maksanut Fredmaneille mitään. Muuten olisi varmasti sentilleen kerrottu, mitä ruoat maksoivat.
Yksi sana: frendi
En tiedä miksi, mutta aiheuttaa tuntemuksia. 😂
On taas kerran hämmentävää nähdä muiden ottamia kuvia Virvestä, koska niistä ei todellakaan tunnistaisi samaksi ihmiseksi. Tuolta Virve siis ihan oikeasti näyttää. Meille hän esiintyy vain halovalofiltterin kautta ylivalotettuna ja tietystä kuvakulmasta.

Sen että laihduttaminen on mennyt jo liian pitkälle näkee siitä että pää näyttää suhteettoman isolta muuhun vartaloon nähden.
Virve näyttää kyllä ihan samalta muiden ottamissa kuvissa ja videoissa. Eikä pää näytä mitenkään liian isolta.
Metsäjuhlien huivihameessa Virve ei edes näyttänyt mitenkään laihalta vaan ihan normaalipainoiselta. Virven miehen jaloista on taas tullut aika laihat.
Vierailija kirjoitti:
Yksi sana: frendi
En tiedä miksi, mutta aiheuttaa tuntemuksia. 😂
Minulle taas sana daami. Ymmärrän että Virve käyttää sitä varmasti kun on ruotsissa asuessa sanaan tottunut, mutta itselleni siitä tulee negatiivisia mielikuvia. 🙈
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On taas kerran hämmentävää nähdä muiden ottamia kuvia Virvestä, koska niistä ei todellakaan tunnistaisi samaksi ihmiseksi. Tuolta Virve siis ihan oikeasti näyttää. Meille hän esiintyy vain halovalofiltterin kautta ylivalotettuna ja tietystä kuvakulmasta.
Sen että laihduttaminen on mennyt jo liian pitkälle näkee siitä että pää näyttää suhteettoman isolta muuhun vartaloon nähden.
Ai 😁 Minusta Virve näyttää ihan normaalipainoiselta. Tarkoitin ihan sitä miltä Virve näyttää hartioista ylöspäin ja siitä miten Virve kuvaa itsensä erikoisefekteillä saadakseen itsensä erinäköiseksi. Samaa asiaa käsiteltiin tässä ketjussa kerran aiemminkin. Siihen aikaan Virve asui pikkutalossa ja hänestä oli tehty lehtijuttu johonkin lehteen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi sana: frendi
En tiedä miksi, mutta aiheuttaa tuntemuksia. 😂
Tämä! Miksi joka ikinen kerta frendi, eikä ikinä kaveri, kamu, tuttu, ystävä?
Varmaan tekee tosi hyvää elimistölle kituuttaa ensin paastolla ja mässäillä yhtäkkiä rasvaista, mausteista ruokaa ulkomailla täysin erilaisten bakteerikantojen ja ruokalajien ympäröimänä. 😮💨
Ja toi että kuppaavat tuntemattomien ruokia ja kyytejä maassa jossa on alhainen elintaso on vastenmielistä. Noh ahneella on tunnetusti paskainen loppu.
Joku on linkannut Virvelle juttuun, jossa kerrotaan tutkimuksesta, jonka mukaan pätkäpaasto nostaa kuolemanriskiä 90 prosentilla.
Lukekaapa Virven perustelut sille miksi tämä on höpöhöpöä ja kohulööppien hakua. 🤣

Jep, tosi todennäköistä että nää tutkijat antoi koehenkilöiden syödä pelkästään pannareita ja hillovoileipiä tän tutkimuksen aikana, ilman että ottaisivat sitä huomioon. En ole lukenut artikkelia tai tutkimusta mutta Virven tuliset paastopuolustelut oli aika erikoisia...

Ja jos olisivatkin amerikkalaisina syöneet tuolla tavoin, niin eiköhän verrokkiryhmä olisi syönyt myös ihan samalla tavoin keskimäärin.
Mutta ei tää Virven puolustelu yllätä, niin naurettava kuin onkin. Hän on vihdoin vuosien jälkeen löytänyt tavan jolla saa aina haaveilemansa asian eli laihuuden ja ihan sama mitä todisteita tuosta tulisi terveydelle haitallisuudesta, niin ei hän niihin tule uskomaan. Virve väittää että paastoaa ennen kaikkea terveyden takia, mutta kyllä syynä on ihan vaan laihtuminen ja bonuksena päälle rahan säästäminen ruoassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku on linkannut Virvelle juttuun, jossa kerrotaan tutkimuksesta, jonka mukaan pätkäpaasto nostaa kuolemanriskiä 90 prosentilla.
Lukekaapa Virven perustelut sille miksi tämä on höpöhöpöä ja kohulööppien hakua. 🤣
Jep, tosi todennäköistä että nää tutkijat antoi koehenkilöiden syödä pelkästään pannareita ja hillovoileipiä tän tutkimuksen aikana, ilman että ottaisivat sitä huomioon. En ole lukenut artikkelia tai tutkimusta mutta Virven tuliset paastopuolustelut oli aika erikoisia...
Ja hyvä kun Virve jatkuvasti on nyt sanonut, että paasto saa aikaan sen, ettei tee edes mieli "epäterveellisiä herkkuja" ja sen perusteella just suositellut paastoamista. Mut sit tässä kohtaa "tiedetään" , että toiset syö vaan sokeria.
30 tuntia paastottu markkinoiden jälkeen.
Salilla ei käytykään hyvinvoinnin vuoksi vaan vitutusta nieleskellen on pyritty laihtumaan.
^ Tuohan on ollut iso villitys maailmalla, vähän jälkijunassa Virve on tämän kanssa. Yksi ateria päivässä eli one meal a day eli OMAD, jossa syömisikkuna pidetään auki kaksi tuntia päivässä ja loppu ajasta paastotaan. Chris Martin ainakin väitetysti elää tällä.
OMAD on sellainen äärimuoto pätkäpaastosta, jolla on havaittu terveyshyötyjä. OMAD on vähän sellainen versio, jota tehdään kun tavallisella pätkäpaastolla ei omasta mielestään laihdu tarpeeksi. (Vähän samanlainen versio on se, kun vegaaniruokavaliolla ei laihdu tarpeeksi niin sitten ollaan plant-based eli jätetään vielä leipä ja öljyäkin pois). Painonhallintasyistä tuota tehdään, toki tarina voi olla toinen.
Eihän OMADia ole pahemmin tutkittu ja vähän vaikeaa se voisi ollakin. En oikein usko, että tutkimusten eettisiä periaatteita noudattaisi sellainen tutkimus, jossa perussairaita ihmisiä laitettaisiin pitkä aika syömään vain kerran päivässä tieteen nimissä. Yksi tutkimus löytyy, siinä seurannassa kuolleisuus oli 15 vuoden aikana korkeampi heillä jotka söivät vain kerran päivässä.
Oma mielipiteeni aiheesta on, että aikuiset ihmiset tekevät kropalleen mitä haluavat. Sekä ihminen että rotta ovat levinneet kaikkialle tällä planeetalla samasta syystä: molemmilla lajeilla on kyky tulla toimeen mitä erikoisimmilla saatavissa olevalla ravinnolla. 😃 Eihän tuo Virven homma ole terveellistä eikä suositeltavaa, eikä Virve elä noin ollakseen terve tai elääkseen pitkään vaan saavuttaakseen sen laihuuden, josta on ainakin sieltä banaanidieeteistä saakka haaveillut.
Eiköhän meidän ole jo aika nähdä, että syömishäiriöihin liittyy hyvin usein hyvin monimuotoisia selityksiä. Terveydenhuollossa ja kasvatuksessa on jo pitkään opetettu, että anorektikot helposti juo määrättömästi vettä tai laittaa kiviä taskuun punnitusta varten ja väittävät urheilevansa ihan vain koska siitä tulee hyvä olo. Totta nuokin, mutta kyse on myös paljon laajemmasta ja enimmäkseen hienovaraisemmista jutuista. Juuri nuo Virven stoorit meni multa ohi, mutta kyllähän nuo näin paasto eroaa syömishäiriöstä -jutut kuulostavat juuri siltä selittelyltä.