te joilla molemmat mummolat on kaukana (=yli 400km tai enemmän)

on 500km päässä. Toinen mummola eli isoisä oli ihan vieressä, mutta hän kuoli kun olin pieni.



Tässä kaukana olevassa mummolassa käytiin (ja käydään) suunnilleen kerran vuodessa, joskus kahdesti. Aiemmin he saattoivat joskus tulla meille päin, mutta nykyään ovat jo liian huonokuntoisia matkustamaan. Ennen saatettiin viettää viikkokin mummolassa, nykyään ollaan sellaiset 2-4 päivää. Mummolassa on aina ollut kivaa ja olen mennyt sinne mielelläni, mutta läheinen suhde ei ole päässyt ikinä muodostumaan etenkään vaariini. Säälihän se on, mutta välimatkan sanelema pakko. Halua kyläilyyn on kyllä ollut puolin ja toisin.



Olen tosi onnellinen, että oman lapseni molemmat mummolat ovat 30km säteellä.

Meillä on onneksi muitakin läheisiä ihmisiä elämässä kuin kusipäiset isovanhemmat.

Käydään n. 4x/vuosi molemmissa. Ne ei käy meillä, vanhoja ja sairaita. Soitellaan pari kertaa viikossa.



Käydään viikonlopun reissuilla pari-kolme kertaa vuodessa ja sitten kesälomalla ollaan viikko-pari kerrallaan molemmissa.

Isovanhemmat käyvät pari kertaa meillä ja ovat kerrallaan muutaman päivän. Me käydään mummolassa kesälomalla ja ollaan vajaa viikko. Meillä tosin matkaa tähän mummolaan melkein tuplat enemmän kuin tuo 400 km.



Toinen mummola on lähempänä mutta silti tapaamme heitä yhtä harvoin. Näillä lähempänä asuvilla isovanhemmilla parempaa tekemistä kuin tavata lapsiaan/lapsenlapsiaan.

Oman äitini luona 450 km:n päässä käydään noin joka toinen kk, kesällä ollaan vähän pidempään. Äiti käy meillä kerran-kaksi vuodessa. Exän äidillä lapsi ei käy koskaan eikä hän käy meillä.

ap tässä, meillä siis vähän samanlainen tilanne, en nyt vaan käyttänyt termiä "kusipäiset isovanhemmat" mutta vähän sinne päin... tai siis lähinnä itsekkäitä/haluttomia auttamaan, mutta sitten taas heitä pitäisi olla aina auttamassa. Eivät ole siis lapsista olleet kiinnostuneet koskaan, mutta koska ns "kuuluu" pitää yhteyttä isovanhempiin niin olemme sitten hampaat irvessä yrittäneet yksipuolisesti sitä yhteyttä pitää.



Miten teillä lapset suhtautuu tilanteesee? Ja syyllistävätkö isovanhemmat siitä kun ette tapaa?



Mietin tässä siis vain sitä että kannattaako enää yksipuolinen yhteydenpito vai pitääkö jossain vaiheessa luovuttaa ja lopettaa.



Sinänsä virkistävää että joku muukin on surkeissa väleissä lastensa isovanhempiin. AV-mammoilla tuntuu olevan AINA naapurissa asuvat rakastavat isovanhemmat jotka hoitavat lapsia monta kertaa viikossa ja ottavat joka vkl yökylään. Ihan absudia meidän tapauksessa ajatellakaan että isovanhemmat ylipäätään edes koskisivat lapsiin saati katsoisivat niiden perään edes minuuttia.

Kun mielestäni kerran vuodessa puoli tuntia on kovin vähän. Eipä siinä mitään isovanhempi-lapsenlapsisuhdetta todellakaan pääse syntymään. Väliaikoina (tapaamisten välillä) soitellaan ehkä kerran puolessa vuodessa. Isovanhempia vaan ei kiinnosta.

mutta kuten itse sanoit, ei isovanhempia kiinnosta. Ei kiinnostusta eikä suhdetta pysty vääntämään väkisin, jos toista osapuolta ei kiinnosta. Teidän täytyy vain hyväksyä asia, vaikka se ikävää lapsillenne onkin.

Isovanhemmilla on täysi oikeus päättää omasta elämästään, ei kannata yrittää tupata liikaa jos on noin selvästi osoitettu ettei kiinnosta. Soittelet sen kerran puolessa vuodessa ja jos olette sinnepäin menossa käytte kahvilla mukisematta, sillä sipuli.

Keskity muihin ihmisiin ja ihmissuhteisiin ja anna isovanhempien olla rauhassa kun sitä haluavat.

Käydään siellä kerran vuodessa ja ollaan pari päivää. Mummo ei ole kertaakaan käynyt meillä 13 vuoteen (muutettiin silloin paikkakunnalta). Mummoa ollaan kutsuttu kyllä käymään, ollaan tarjouduttu hakemaan ja viemään, jos juna-/lentomatka vaikka pelottaa tms. Ollaan tarjouduttu maksamaan matkat, jos se vaikka olisi rahasta kiinni. Mutta ei se tule :/ Eipä siinä mitään suhdetta ole päässyt lasten ja mummon välille syntymään.

Sama juttu on miehen veljien kanssa, eivät ole kertaakaan käyneet meillä, ei vaikka on kutsuttu. No enää ei olla noin kolmeen vuoteen edes kutsuttu, kun vastaus tiedetään. Eivät kutsu koskaan meitä käymään, eivät vaikka tietävät että ollaan anopille menossa. Mieheni kutsuu aina itse meidät sinne kylään ja istutaan siellä joku tunti-pari. Minä en haluaisi sinne edes mennä, koska emme ole heille niin tärkeitä että haluaisivat nähdä. Mutta mies haluaa tavata veljensä, vaikka tilanne on mikä on.

Sukuaan ei voi valita, mutta onneksi ystävät voi.

laskin että tuosta tulisi noin 8krt/vuosi (ja toki siis kerralla aina pari päivää). Tuo olisi tavallaan "ihanne" että vaikka on välimatkaa niin noin usein näkisi, siinä ei lapsi ehdi vieraantumaan ja läheinen yhteys säilyy.



Sinulla on kyllä ihana äiti, omani ei todellakaan liikuta ahteriaan koskaa mihinkään eikä välitä lapsistani muutenkaan yhtään (ei edes soita tai lähetä synttäri/joulukorttia lapsille koskaan).



Kiva kuulla että joillain on hyvä suhde välimatkasta huolimatta.

ja miehen äiti miehineen 40km päässä. Lapset ovat paljon läheisempiä lapin-mummin ja isäpuolen kanssa, tavataa useamman kerran vuodessa ja pidetään muutenkin yhteyttä. Lapset menevät syys- ja kesälomilla lentokoneella lappiin ja ovat parikin viikkoa, vaikka äitini on vielä työelämässäkin. Miehen äiti jäi juuri eläkkeelle ja vapaaehtoisesti pyytää lapsia sinne n. kerran vuoteen. Muuten kylästellään kerran kahdessa kuussa ja silloinkin se on vaan kahvilla käynti tms. Lapset välillä ihmettelevät kun mummosta ei kuulu mitään.

lomareissulta mummon luota, jonne siis 500km matka.

Oltiin viikko mun äidillä ja sen lisäksi isäni luona muutama yö. Käydään lasten kanssa siellä n.4krt vuodessa. Äitini käy myös meillä useamman kerran vuodessa ja on monta viikkoa kerrallaan. Isänikin oli nyt talvella meillä pidennetyn viikonlopun, kun tyttäreni oli valittanut hänelle, ettei koskaan käy meillä:)Sanoisin, että lapsillani on todella läheiset välit molempiin isovanhempiin välimatkasta huolimatta. Toki olisi helpompaa, jos asuisivat lähempänä ja varmaan voisivat olla paljonkin molempien luona.

Miehen puolelta meillä on isovanhemmat ulkomailla, nuorimmat lapset eivät ole nähneet heitä koskaan.

Miehen vanhemmat asuu 450 km päässä, minun sukuni 2500 km päässä.



Ja juuri noiden välimatkojen takia käytännössä aina vierailut vähintään yön yli, aika hankalaa se olisi ajatella että vain piipahtamassa äkkiä pitäisi käydä. Minun vanhemmillani ollaan itse asiassa usein kesälomalla koko kuukausi. Usein talvella he lentävät Suomeen meitä katsomaan myös kun on ikävä lastenlapsia.



Miehen vanhempien kanssa on sellainen kitka että he eivät hyväksy lainkaan minua sukuun, joten mies käy lasten kanssa itsekseen siellä, ehkä kerran kuukaudessa on usein viikonlopun siellä. Viime aikoina on vähän harventunut kun miehen äiti ei ole miehen varoituksista huolimatta pitänyt kieltään kurissa vaan on panetellut minua lapsille. Nimitellyt minua "leipäsudeksi" ja elätiksi joka on pilannut kunnon miehen eli heidän poikansa elämän (nimittelyt eivät ole erityisen osuvia koska tienaan enemmän kuin mies joten elätti tuskin olen, mutta olinhan minä välillä vuosia kotiäiti joten siitä se kai tuli).

Ja me käydään koko perhe n. 2 krt/ vuosi heillä.

Isommat lapset ovat olleet talviloman ja n.puolet kesälomista mummolassa.

Ja nyt äitini on tulossa viikoksi meille kun koulut alkaa.

Soitellaan joka päivä ja vanhin tytär soittelee myös mummille päivittäin.

Välimatkaa 350km.



Miehen äiti käy meillä 2krt/vuosi n. Pidennetyn viikonlopun ja me vastaavasti heillä kerran kesässä n. 1 vko.

Yhteyttä pidetään skypellä useamman kerran viikossa.

Miehen äiti asuu siis eri maassa.

siis tuo on todella usein! Eli joka kuukausi yksi viikonloppu yhteistä aikaa lastenlasten ja isovanhempien kesken.



Olen mykistynyt siitä, miten jotkut isovanhemmat jaksavat "ponnistella" välimatkasta huolimatta. Eli ovat valmiita ajamaan/lentämään/matkustamaan pitkääkin matkaa jotta saavat nähdä lapsenlapset. Tosin itsekin kyllä aikanaan olen tällaiseen valmis jos lapsenlapsia saan, joten kai se vain kuvaa sitä suhdetta ylipäätään, että on rakkautta ja välittämistä.



Omat vanhepani eivät juurikaan lapsenakaan välittäneet minusta vaan hoidattivat mummoilla, tädeillä, enoilla yms kaikki lomat, viikonloput ja välillä viikollakin. Ovat saaneet varmaan montasataatuhatta tuntia lastenhoitoapua, mutta nyt sitten itse eivät ole auttaneet minuuttikaan omia lapsiaan lastenhoidossa, eikä kyllä niitä omia vanhempiaankaan jotka sitä apua valtavasti antoivat - vanhainkodissa makailevat ja eivät todellakaan saa apua vastineeksi.



No, jotkut on itsekkäitä, ja heille auttaminen on aina yksisuuntainen tie eli heitä pitää auttaa, mutta vahingossakaan he eivät auta itse.



Kiitos vastauksista, taitaa olla aika isoja eroja isovanhempien "rakkauden asteissa" kun vastauksia lukee.

Meillä on tuo sama juttu että koska "kuuluu" pitää yhteyttä niin sitä yhteyttä on sitten jopa se noin kerta vuodessa. Yrittivät kyllä syyllistää aikoinaan, mutta kun huomasivat sen tehottomaksi, niin ovat höllänneet vähän.



Lapset eivät ole koskaan kaivanneet heitä, ovat vaistonneet jo pieninä, että eivät isovanhemmat heistä aidosti välitä.



Isovanhemmille kyllä käy esitellä heidän kuviaan tuttavilleen ja kehua mm. kun esikoiseni pääsi nk. eliittikouluun, mutta siihen se sitten jääkin.

toiseen tuhat ja toiseen noin 600 km. Nähdään 1-2 x vuodessa. Mun vanhemmat (tuhat km) käyvät kerran vuodessa, ehkä äiti käy toisen kerran. Me käymme kerran vuodessa. Ei ole rahaa käydä useammin.



Anoppi ei enää itse matkuistele. Käyme 1-2 krt vuodessa.



Ei ole läheisiä.

miksi te muutatte satojen kilsojen päähän? En ymmärrä ollenkaan. Mitä siellä kaukana on niin paljon hienompaa kuin lähellä? Suomihan on ihan samaa huttua kaikkialla.

no peräkammarin pojat ja tytöt eivät muutakaan mihinkään kotoaan vaan rakentavat talonsa isin ja äitin naapuriin ja ovat koko ikänsä mamman helmoissa, mamma hoitaa sitten ne lapsenlapsetkin.



Toisten on taas pakko muuttaa esim. opiskelemaan yliopistoon, työn perässä, uran perässäs, puolison perässä ja niin edelleen.



Jos itse en olisi muuttanut 400 km päähäh, olisin kouluttamaton tyhmä ja yksinkertainen maalaistollo, ilman mitään kokemusta elämästä ja vastoinkäymisistä. Isukki ja äitykki olisivat hoitaneet kaikki asiani joten olisin unohtanut itsenäistyäkin siinä välissä.



Se on totta että helpompaa olisi jos asuisi lähellä vanhempiaan, mutta aika moni joutuu hankkimaan koulutuksen ja elannon itselleen. Kaikki ei ole maatilan perijöitä.

isovanhemmat noin 1000 km:n päässä.

Käymme siellä 3-4 kertaa vuodessa ja kullakin reissulla noin 1-2 viikkoa. Muutama viikko per vuosi tulee siis entisellä kotiseudulla vietettyä :).



Isovanhemmat käyvät tilanteesta riippuen ehkä 3 kertaa vuodessa meillä, myöskin 1-2 viikkoa kerralla.



Lapsilla onkin hyvät suhteet isovanhempiinsa.

Kauempana olevassa mummolassa käydään n. Kolme kertaa vuodessa ja mummo käy meillä pari kertaa vuodessa. Aina nähdään vähintään kolme päivää kerrallaan. Mummo tulee hoitamaan jos tarvitaan lapsenlikkaa (1-2 kertaa vuodessa). Mummo jaksaa leikkiä lapsen kanssa ja on kiinnostunut hänen asioistaan.



Lähempänä olevassa mummolassa käydään harvoin, ei edes soitella. Mummo ei käy koskaan meillä vaikka kyyti olisi ovelta ovelle. Kun joskus harvoin käydään, ei mummo huomioi lapsenlastaan eikä kysele kuulumisia. Juttelee yleensä muiden lastensa asioista tai koirastaan.



Jos olisimme aktiivisempia niin ehkä näkisimme tätä toistakin mummoa useammin, mutta jotenkin ei vaan viitsi kun se on niin yksipuolista. Ja kun ei mummo huomioi lastamme tuntuu se jotenkin tylyltä; ei viitsi lasta mummolaan pakottaa.