Lue keskustelun säännöt.
Olen pahansuopa ja katkera ihminen vaikka yritän muuta
01.08.2012 |
Haluaisin olla mukava ja empaattinen, ymmärtäväinen ja auttavainen. Usein olenkin, mutta se on välillä hirvittävien ponnistelujen takana. Tosiasiassa olen katkera enkä kestä sitä, että toisten ihmisten murheet ovat omiani pienempiä ja he silti murehtivat niitä. Tekisi mieli ravistella oikein kunnolla ja huutaa, että rajoita vähän, ongelmasi ovat tosi mitättömiä minun ongelmiini nähden.
Katkeruuteni johtaa pahansuopuuteen. Saatan joskus toivoa, että joku tuttavani, jolle elämä näyttää tarjonneen vain parastaan, sairastuisi vakavasti tai vammautuisi pysyvästi. Tuntuu niin epäreilulta, että joku aikuinen ihminen on saanut elää niin suojattua, onnellista elämää ettei pysty samaistumaan ollenkaan epäonnisten, sairaiden ja köyhien kokemuksiin.
Luulen, että on helpompaa olla kiltti jos elämä on ollut hyvää.
Kommentit (11)
Haluan kuulla minkälaisia ongelmia pidät muiden ongelmia suurempina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti se ihmisen perusluonne vaikuttaa paljon, mutta minä ainakin koen nimenomaan olevani empaattinen ja muita ymmärtävä, KOSKA olen joutunut kokemaan ikäviä asioita. On jotain tarttumapintaa toisen huonoon oloon.
Mutta kukaan ei jaksa tukea ja auttaa aina ja ikuisesti ihmistä, joka on sitä mieltä, että mikään ei kuitenkaan toimi ja onnistu, joten ei viitsis yrittääkkään. Tai hengata tyypin kanssa, jonka kanssa ei voi jakaa omia onnistumisiaan (jotka monilla muillakin on ihan oikeiden ponnistelujen tulosta, ja siksi tuntuvat ihan älyttömän hienoilta), kun se heittäytyy kateelliseksi.
Jotenkin ymmärtäisin katkeruuden, jos olis just sairautta, köyhyyttä jne.
Olen kyllä hyvä näyttelijä ja minulla on paljon läheisiä ja ystäviä. Lisäksi tiedostan tunteeni ja piiskaan itseäni niistä joka ilta. Mietin paljon, miten voisin muuttaa itseäni sellaiseksi, että aidosti voisin iloita muiden onnesta enkä toivoa muille pahoja asioita. Olen iloinen jokaisesta "askeleesta", mutta ikävä kllä niitä on harvoin ja tunnen painivani tämän ongelman kanssa hautaan asti.
Välillä tuntuu, että pitäis oikeesti taas sattuu joku iso juttu, jotta oppisin arvostamaan hyviä asioita omassa sekä MUIDEN elämässä.
Mä en keksi muuta selitystä tällä "rumalle mielelleni" kuin äitini, joka on täsmälleen samanlainen, erona se, ettei tunnista ongelmaansa ja hän onkin yksinäinen ihminen. Hänellä ei ole yhteyksiä sukulaisiin eikä tuttaviin tämän takia. Sikäli minulla menee paremmin, mutta sisimmiltäni tunnen olevani kuin äitini. Ei tähän varmaan auttaisi kuin pitkäkestoinen terapia, mutta siihen ei nyt oikein olisi varaa.
Kivinen tie on minullakin ollut kuljettavana, mutten silti nauti siitä, että joku muukin joutuu kokemaan vakavia sairauksia, luopumista, pahoja kriisejä.
Minun onnellisuuteni tai onnettomuuteni ei ole muiden onnellisuusasteesta kiinni enkä minä voi tietää millaista elämää kukin pohjimmiltaan elää.
Omalla kohdallani olen todennut, että aina voisi olla pahemminkin ja luultavasti kohta onkin. Joten nautin siitä, että nyt on nyt. Ja pyrin olemaan kuulevana korvana ihmisille, jotka kuulevaa korvaa kaipaavat. Aina on minullekin löytynyt joku joka kuulee, kaikilta kanssakulkijoilta en sitä voi edellyttää.
Eikö se toisaalta ole ihan mukavakin, että meitä ihmisiä on erilaisia erilaisine elämänpolkuineen?
hyvien ihmisten taustalla on hyvä elämä.
Tavallaan ne ovat siinä todella itskekkäitä ja epäempaattisia, että eivät voi tajuta, miksi joistakin tulee vähemmän kilttejä. Eivät ymmärrä omaansa huonommista lähtökohdista kumpuavaa elämää. Silti jos olisivat kokeneet saman, olisivat ihan tasan yhtä katkeria.
Eli: meidän ilkeiden katkerien ihmisten ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä että olemme katkeria, etenkään jos se on vain sitä, että välillä tekee mieli ravistella typeryksiä. Se mikä tapahtuu pään sisällä, ei vahingoita ketään, mutta helpottaa ihmeesti ärtymystä.
Hyvää jatkoa sulle, ja muista että sullakin on kohtalotovereita, kuten esimerkiksi minä. MÄ sympatiseeraan sua ja meitä muita ikäviä ihmisiä.
Katkeruus kunniaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä on se muita suurempi paha mikä on juuri teitä kohdannut. Verrataan sitten vähän että kellä on oikeus olla katkera.
Pistetään kisa pystyyn!
mikä on se muita suurempi paha mikä on juuri teitä kohdannut. Verrataan sitten vähän että kellä on oikeus olla katkera.
Pistetään kisa pystyyn!
mä en viitsi kun on tunnistamispelko.
Sanon vaan, että viisi isoa tragediaa, joista yksikin olisi tarpeeksi tuottamaan katkeruutta.
Huom. mä en ees usko tohon että pitää olla joku selkeä "paha".
Esimerkiksi koko lapsuuden kestänyt, vanhempien taholta tuleva hivuttava mutta vaikeasti selkeästi osoitettava välinpitämättömyys voi tehdä ihmisestä katkeran. Ja täysin aiheellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että olisin kirjoittanut tätä aloitusta jos en oikeasti ymmärtäisi sitä, että vastoinkäymiset ovat aika suhteellinen asia arvioitavaksi ja ettemme tosiasiassa voi tietää, miten kenenkin tuttavamme asiat ovat ja miten hän ne kokee. Käsitän sen ihan hyvin.
Enkä mitenkään nauti toisten kärsimyksestä, en ole sadisti. Luulen, että pahansuopuuteni on enemmän sitä, että on tosi yksinäistä kulkea tätä omaa kivistä polkua, jota kukaan ei voi jakaa. Joskus toivon, että voisin manata jonkun kokemaan tämän saman, että olisi joku, joka ymmärtää.
En todellakaan lähde kisaamaan mistään av:n huonoin elämä -tittelistä, sen jätän muille.
Mutta mukavaa, että edes joku ymmärtää pointtini eikä ala jeesustelemaan, miten kivaa on olla kiva kaikille ja miten kivaa on silloinkin kun ei ole kivaa.
ap
sanot että "hyvien ihmisten taustalla on hyvä elämä".
Ei pidä paikkaansa ainakaan että elämän olisi täytynyt olla aineellisesti tai lapsuuden olosuhteilta hyvä. Kyllä on oikein vittumaisia ihmisiä joilla pitäisi olla kaikki elämässä hyvin, ja päinvastoin ihmisiä joiden elämässä on ulkopuolisten silmin kaikki mennyt kaikki päin persettä, ja silti ovat muille aurinkoisia ja hyviä, ja itsekin elämäänsä tyytyväisiä.
Ihminen itse päättää mitä omasta elämästään ajattelee, onko se ollut "hyvä" vai "huono". Aivan turhaa syyttää muita omasta vittumaisuudestaan! Oma asia se on, eikä sitä kukaan muu voi korjata kuin itse.
Muistan omasta lapsuudestani erään hyvän ihmisen, joka aikanaan otettu riisitautisena lastenkotiin, voi olla että hyväksikäytettykin. Ei saavuttanut omassa elämässään aineellisilla standardeilla koskaan mitään, oli silti tyytyväinen ja hyvä muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin taistellut vuosia katkeruutta vastaan ja viime aikoina olen huomannut, että raskas taakka on lähtenyt harteiltani. Olen kokenut elämässä mielestäni kovia asioita. Ne olen kuitenkin selättänyt käymällä terapiassa ja puhumalla puhumalla puhumalla. Minun onni on ihana mies, joka on jaksanut kuunnella ja tukea.
Tiedän miltä tuntuu, kun ihmiset valittavat mitättömistä asioista. Nykyään kuitenkaan en enää ota itseeni ihmisten pienistä vaivoista vaan voin ihan aidosti olla heidän tukenaan, olivatpa ongelmat miten pieniä tahansa.
Minun kohdalla on auttanut se tosiasia, ettei elämä pysty koskaan olemaan tasapuolista kaikkia ihmisiä kohtaan. Me ei koskaan olla tasavertaisia keskenemämme.
Kaikki pahat asiat elämässäni on kasvattanut minua. En olisi minä ilman kokemuksiani. Olen viime aikoina oppinut arvostamaan elämän huonojakin asioita. Olen päässyt traumoistani yli, enkä ole koskaan tuntenut olevani näin vahva kuin mitä nykyään olen. Pystyn tekemään elämässä päätöksiä kuuntelemalla sydämmen ääntä. Tiedän mitä haluan ja pystyn ponnistelemaan, että saavutan haluamani. Tunnen itseni.
Vastoinkäymiset kasvattavat ja vahvistavat meitä, jos me ihmiset annamme niin tehdä. Voimme myös katkeroitua ja heittää hukkaan tämän elämämme, jos me niin haluamme tehdä.
Tärkeintä, että haet apua ja pääset puhumaan elämäsi murheista. Valoa elämääsi ja paljon tsemppiä!
taitaa olla pointtia.
Tsemppiä sinulle joka tapauksessa ja parempaa mieltä!