Heia heia, nostin peffani penkiltä

Jossain vaiheessa läntisen maailman elintasokehitystä kävi niin, että kaikista ei-autolla liikutuista matkoista tuli "hyötyliikuntaa". Joka kerta ulos mennessä niskaan vedetään erityiset "ulkoiluvaatteet" ja kännykästä tai sykekellosta käynnistetään hieno liikuntaa seuraava ohjelma. Lasketaan portaita, sykkeitä, kaloreita ja askelia.



Käytännössä aina kun alati levenevä takamus nousee noja- tai työtuolista, sitä pidetään liikuntana. Terveysviranomaisten mielestä tämä on hieno asia: onhan se aina parempi että liikkuu edes vähän kuin ei ollenkaan.



Valitettavasti samaan aikaan käsitys luonnollisesta liikkumisen tarpeesta hämärtyy. Tätä vauhdittavat entisestään verkon liikuntapäiväkirjat, joihin on kiva merkitä jokainen sohvasta nousu. Erityisen tuhoisa esimerkki on Heiaheia.com, johon voi merkitä ihan kaikki "aktiviteetit".



Mikään ei paikkaa huonosti syövän ja vähän liikkuvan ihmisen omaatuntoa niin mukavasti kuin julkinen merkintä liikuntapäiväkirjassa. Tällä viikolla on siivottu, kävelty kerran kauppaan ja ajettu pyörällä kirjastoon! 3 tuntia ja 23 minuuttia, 745 kilokaloria poltettu! Nyt voikin sitten rauhassa vedellä vähän makkaraa ja punaviiniä viikonloppuna, koska on tullut liikuttua se suositusten mukainen kolme kertaa viikossa.



Toki kerran viikossa kauppaan kävely on enemmän liikuntaa kuin nolla kertaa kävely. Ongelma onkin enemmän mielikuvien tasolla. Ennen urheiluksi laskettiin vähintään juoksulenkillä käynti, nyt siihen riittää renkaiden vaihto tai pihatyöt.



Kun kävely taloyhtiön hissistä autoon muuttuu ihmisten mielikuvissa maratontreeniksi, suomalaisten rappeutumista ei estä edes sata kloonattua pekkapuskaa tai atkinsonia. Elokuvan tekstitysten lukeminen tv:stä ei ole lukuharrastus, tomaattikastiketta pizzassa ei lasketa salaatiksi eikä kaupassa käynti kävelemällä ole urheilua. Piste.



Kaupalliset terveystoimijat nauravat tietysti matkalla pankkiin. Nike lanseerasi juuri rannekkeen, joka kertoo värien avulla oletko liikkunut sen verran että et rapistu aivan täydellisesti. Koska hikoilu on ikävää, lenkkareiden sijasta myydään "ryhtikenkiä", joilla kävelystä saadaan jotenkin urheilua. Ei kannata myöskään unohtaa suomalaista keksintöä eli kävelysauvoja. Ne onnistuvat yhdistämään hienolla tavalla juoksun ja hiihdon niin, että lajista on poistettu juoksun riemu ja hiihdon vauhti. Jostain kumman syystä siitä ei koskaan tullut suosittua Suomen ulkopuolella.



Itse kärsin ylipainosta, tunnen auton houkutukset ja lenkille lähtö on välillä aivan kauheaa. Mutta niin houkuttelevia elämänparantajia kuin itsepetos ja lyhyt muisti ovatkin, en anna heiaheijojen sumentaa käsitystäni liikunnasta. Silloin kun urheillaan, paita kastuu. Kaikki muu kahdella jalalla liikkuminen kuuluu normaaliin arkeen, ei liikuntapäiväkirjaan. Ei vaikka kuinka amerikkalainen lenkkarijätti tai suomalainen internet-startup muuta väittäisi.



Kolumni: Pekka Pekkala