Ei auta kuin hyväksyä ettei meille enää tule toista lasta.

Olimme mieheni kanssa jo suhteen alussa keskustelleet, että hankkisimme kaksi lasta. Saimme esikoisen kolmisen vuotta sitten. Vauva-aika oli väsyttävää, mutta kuitenkin helppoa. Vauvalla ei ollut koliikkia, allergioita tai muitakaan hankalia vaivoja. Esikoisen vauva-aikana ostimme myös isomman asunnon. Mielestäni meille olisi riittänyt pienempikin, mutta mies halusi heti ostaa ison perheasunnon. Syyksi ilmoitti ettei tarvitse enää myöhemmin (perheen kasvaessa lisää) ostaa uutta ja isompaa.



Olen noin vuoden verran vihjaillut suoraan ja epäsuoraan, että olisi toisen lapsen aika. Yhtäkkiä mies ei haluakaan toista lasta. Välillä hän on jyrkästi vastaan js välillä taas sanoo " ehkä sitten joskus". En siis ole nalkuttanut enkä kiristänyt tällä asialla, vaan asiallisesti yrittänyt keskustella tästä aiheesta. Harmittaa, että meillä on aivan liian iso asunto, jossa mies on tehnyt ylimääräisestä tilasta itselleen harrastushuoneen vain omaan käyttöönsä.



Tänään päätin, että unohdan vauvahaaveet kokonaan. Aion hakea jatko-opintoihin, jotta saan muuta ajateltavaa. Opinnot kestävät monta vuotta, joten vauva-asia siirtyy vuosilla eteenpäin. Siis, jos mieheni yhtäkkiä haluaakin toista lasta. Mielestäni sisarukset ovat rikkaus ja siksi minua harmittaakin esikoisen puolesta. Tuntuu pahalta nähdä raskaana olevia naisia tai pienten vauvojen äitejä. Minusta raskausaika oli todella ihanaa aikaa. On kamala ajatella etten enää toista kertaa saa sitä kokea.



Kiitos, että sain avautua. Suunta on ylöspäin!