"liikuntavammaisen" lapsen kanssa leikkipuistossa
Lapseni on vielä puistoiässä ja käymme paljon leikkipuistoissa. Mukavia päiviä häiritsee kuitenkin ihmisten tuijotus ja ajattelemattomat kommentit. Lapsen liikkuminen on hankalaa eikä hän juoksentele ja hypi muiden mukana vaikka muuten on täysin normaali ja esimerkiksi käsien motoriikassa jopa vähän ikäisiään edellä. Niille jotka kommentoivat kun en "anna lapsen kävellä", on helppo kertoa etteivät he hauku terveen lapsen äitiä, mutta tuijotukset ja supattelut ärsyttävät.
Teetänkö lapselle paidan jossa lukee liikuntavammainen, v***tuako tuijotatte, vai jätänkö puistokäynnit jatkossa väliin?
Kommentit (8)
Ei läheskään kaikki puiston lapset varmasti juoksentele ja hypi, kyllä siellä melkein aina on niitä jotka vain seisoskelevat, joko ujouttaan tai jostain muusta syystä. Enkä ole koskaan huomannut että heitä tuijoteltaisiin tai supateltaisiin.
Ehkä kuulet ja näet enemmän ihmettelyä kuin tarvitsisikaan.
aina vähän erilainen ihmetyttää - varsinkin, jos se ei näy heti päälle.
ajattele, että tämä on enemmän niiden ihmettelijöiden ongelma kuin sinun.
Ehkä kuulet ja näet enemmän ihmettelyä kuin tarvitsisikaan.
vuosia on vielä paljon edessä...
kuitenkin kävelee, jos on siinä iässä että kuuluisi osata kävellä. Ehkä kuvittelen osan tuijotuksista, mutta siinä vaiheessa kun saan kasvatusmenetelmistäni palautetta kun lapseni liikunnallisuuden oletetaan olevan minun vikani, alkaa keittää.
Tänään oli juuri yksi näitä tapauksia.
ylireagoit? Onhan niillä muilla äideillä siellä puistossa myös jonkin verran elämänkokemusta. Monilla on voinut olla lapsen kanssa myös hankaluuksia ja monenlaisia vaikeuksia. Ne katseet voivat olla myös myötätuntoisia.
Kun minun esikoislapseni oli saanut puheterapeutilta lähetteen lääkärille, ja minulle paljastui että tosissaan epäillään että hänellä on kehityshäiriö, tuijotin lapsia puistossa koko ajan miettien, millaisia nuo muut lapset ovat, paljonko omani poikkeaa heistä jne. Nyt, jos näen että joku lapsi on erilainen, ajattelen usein sitä äidin huolta ja surua - mutta myös sitä iloa lapsesta, joka kuitenkin on ihastuttava, arvokas ja rakas.
Mistä tiedät et teitä tuijotetaan ja teistä puhutaan?
Istuuko lapsesi rattaissa,hiekkalaatikossa vai missä?
Ehkä kuulet ja näet enemmän ihmettelyä kuin tarvitsisikaan.