kaikista pahin pelkosi?
mulla se on kuolemanpelko.Se on alkanut häiritä minua ihan hirveästi.saan monesti ahdistuskohtauksia,kun ajattelen kuolemaa ja sen lopullisuutta.en halua kuolla=(
minkälaisia teidän pelkonne on?
Kommentit (16)
Tai oikeastaan kaikkein kauhein versio tästä pelosta on se, että tulisi tilanne, jossa lapsi kuolisi minun huolimattomuuteni takia, ts. tilanne, jossa kuolema olisi voitu jotenkin estää jos olisin toiminut toisin.
pelko on välillä ihan raastavaa. miten tämän kanssa voisi rauhoittua?
kaikki pelot tuntuvat lopulta olevan kuolemanpelkoa.
mies 27
Vaikka kunnialla sinne menen jos tilanne tulee.
vakava loukkaantuminen. Omaa kuolemaa en ajattele/ osaa pelatä.
Taitaa olla yleisin pelko tämä.
Tämä on minulle kuolemaa pahempi sekä omalla, lapsen että miehen kohdalla.
siis tuo lapsen menetys.
olen tuntenut itseni välillä ihan hysteeriseksi ja höperöksi asian kanssa. mietin sitä liiankin paljon. ehkä sekin lisännyt asian ajattelua, kun on tosiaan joutunut huomaamaan elämän arvaamattomuuden ja äkillisyyden.
osisipa vain iloita ja nauttia hetkestä, surematta liikoja, etenkin sellaisia asioita, joille ei mitään pysty voimaan.
Vierailija:
osisipa vain iloita ja nauttia hetkestä, surematta liikoja, etenkin sellaisia asioita, joille ei mitään pysty voimaan.
koska se kannustaa ottamaan kaiken irti tästä hetkestä, nauttimaan lapsistaan ja rakastamaan heitä.
t. eräs lapsen kuolemaa myös pelkäävä
Kuolemakin pelottaa välillä, siis oma.
Onhan heillä isä mutta lapsi tarvii molempia vanhempiaan.
Vielä pahempaa olisi jos molemmat, minä ja mieheni kuoltaisiin yhtäaikaa!!!
Lapsen menettäminen on kuitenkin se suurin pelkoni!
sitten juuri se, että meille miehen kanssa kävisi jotain ja lapsi jäisi yksin.
Kun nyt on ollut niin lämmin syksy ja näitä saastepilviä ja itämeri kuolee ympärillä, tunnen välillä myös ahdistusta sen puolesta, että ihmiskuntana meillä ei ole kovin hyvä tulevaisuus edessä. Huolettaa, minkälainen elämä omalle lapselle tulee...
Mutta elämässä vain yksi on varmaa ja se on, että me kaikki kuollaan ja meidän lapset myös ajallaan. Sinällään siis en pelkää kuolemaa lainkaan, minusta se kuuluu tähän paketiin, että saa elää. Ja kuten joku jo totesikin, minulla nämä pelot nimenomaan ohjaavat nauttimaan siitä, mitä jo on. Nuo ympäristöpelotkin olen peruspositiivisena yksilönä kääntänyt niin, että muistan joka päivä mielessäni kiittää puhtaasta vedestä, lämpimästä kodista jne.
menettämään minut tai jonkun muun läheisen ihmisen. En haluaisi lapseni ikinä joutuvan kokemaan sellaista tuskaa...
)muiden kuoleminen ei pelota en tiedä onko se sitten itsekkäästi ajateltua)
mutta oma kyllä pelottaa koska säälin lapsia ja miestä että miten he täällä ilman minua pärjäisi.
Kaikella rakkaudella ja ystävällisyydellä, ei tuputtamisella, laittakaa asianne kuntoon yläkertaan ja kuolemanpelkokin on helpompi kestää.
Suosittelen kirjaa Kuoleman tuolla puolen, kirjoittanut Maurice Rawlings. Hän on sydänsairauksien erikoislääkäri, joka on elvyttänyt kuolemanrajalla olevia ihmisiä. Hän oli aiemmin ateisti, mutta kokemustensa myötä hänestä tuli kristitty. Hänen kirjassaan kuolemakokemukset eivät kaikki ole vain positiivisia, mikä hänen mielestään todentaa myös helvetin olemassaolon.
Siunausta teille kaikille!
(tai muille läheisille tai jopa itselle)
Siis pitäshän ne 2 elämässä kiinni pakosta, kun ois ne hoidettava, mutta, vaikee selittää..