Mä en kyllä suostu vanhenemaan arvokkaasti

on jonkinlaista kolmenkympin kriisiä, mutta ei ulkonäöstä, koska puolestaan omia vanhoja kuvia katsellessa huomaan että olen nykyisin paljon paremman näköinen. 10 v päästä tietty eri juttu. Mua ahistaakin ihan vaan se vanheneminen kun tästä menen vaan alaspäin..mutta todellisuudessahan me kumpikin voidaan olla kuolleita jo huomenna että sinänsä turhaa miettiä liikaa elämää eteenpäin..

Mulla sattuu olemaan työkaverina epätoivoinen ikuisen nuoruuden tavoittelija, nelikymppinen nainen, joka pukeentuu ja käyttäytyy niinkuin teinipissis. Todella nolo tapaus. Jokaisessa ikävaiheessa on omat hyvät puolensa, toivottavasti opit arvostamaan niitä ja nauttimaan niistä. Myös vanhempi nainen voi olla kaunis ja seksikäs, paljon on omasta asenteesta kiinni. Jos ei hyväksy ja rakasta itseään sellaisena kuin todella on, niin se näkyy kyllä uloskin päin.

Ei siihen sulta lupaa kysytä, että vanhenet.



Nyt olet vielä nuori, mutta odotapa, kun tulet neljäkymppiseksi, ja hormonitoimintasi muuttuu. Iho käy joustamattomaksi, kiloja alkaa karttua jo pelkästä ruuan ajattelemisesta, tukka alkaa harmaantua, ryppyjä tulee koko ajan lisää, leuan alle pukkaa helttaa...



Kyllähän siitä saa olla harmissaan. Minuakin vähän kynsii se, että alan käydä miesten silmissä näkymättömäksi, aseksuaaliseksi täti-ihmiseksi - vaikka kuinka taistelen vastaan urheilemalla, hoitamalla ulkonäköäni ja pukeutumalla muodikkaasti.



Mutta sille ei silti voi mitään ja loppujen lopuksi se on vain hyväksyttävä ja etsittävä elämänsisältöä muualta kuin parisuhdemarkkinoilta ja ulkonäöstä.



-45-vuotias-

Harmi, sillä aikuista naista eivät pue samat vaatteet kuin teini-ikäistä pimua ja niinpä iso osa tämän maan nelikymppisistä näyttää kamalilta. Arvokkuus on vaatteiden lisäksi myös käytöstä; ei päivitellä omaa vanhenemista vaan hyväksytään itsensä sellaisena kun on, ryppyineen päivineen.

en näe vanhenemisessa mitään hyvää, lähinnä siihen on alistuttava. Mutta ajattelen, kuten aiemmin kirjoitin, että kun nyt olen 30 v ja tätä ikää siedän ihan hyvin, niin yritän olla ajattelematta liian pitkäle koska 10 v päästä en välttämättä ole edes olemassa. Tai viikon.



Mutta joo, onhan elämässä muutakin sisältöä kuin miehet ja oma ulkonäkö. Kuitenkin kai se pariutuminen on useimmilla se tärkein elämänsisältö, ja vaikka kaikki muu olisi elämässä kunnossa mutta on ikuisesti ns. yksin, niin sitten elämästä tuntuukin puuttuvan paljon enemmän kuin vain se yksi tekijä. Joten siksi en vähättelisi miesten huomion loppumisen aiheuttamaa harmitusta, ei se minusta ole lainkaan pinnallista.