Sovittiin sit miehen kanssa

ettei kummankaan tarvitse väkisin tähän parisuhteeseen panostaa vaan eletään sitten saman katon alla tuttavina.



Ensin minä yritin yrittämästä päästyäni herätellä miestä isän ja aviomiehen rooliin, ylläpidin parisuhteen riekaleita ja tein aloitteita. Mies on kyllä sillä tavalla kunnollinen, ettei juo eikä lyö, mitä nyt lapsille huutaa (mikä on ihan kamalaa, eikä keskustelujen perusteella edes tajua tätä tekevänsä) ja on uskollinen ja luotettava, mutta on vain tosi etäinen eikä minusta millään tavalla kiinnostunut - paitsi kropastani.



Vihdoin lopetin yrittämisen. Siinä vaiheessa pidin about kaksi kuukautta henkistä taukoa koko jätkästä, en puhunut hänelle muuten kuin lasten asioista, ei ollut seksiä, ei ollut mitään. (Mies ei muuten edes huomannut mitään eroa normaaliin...) Sitten vähitellen tulehtuneet välit paranivat sen verran, että aloimme taas jutella ja sekstatakin.



No sitten MIES puolestaan havahtui siihen, että parisuhteelle tarttis tehrä jottain, ja aloitti pienet huomionosoitukset, niskahieronnat, seksialoitteet, suostui kanssani leffaan yms. Ikävä kyllä minua ei enää koko mies napannut millään lailla enkä jaksa enää tehdä töitä tämän parisuhteen eteen, minä tein jo osuuteni sillä välin kun mies vain nyhväsi tietokoneen ääressä.



Pari kk sitten sovimme molemmat yrittävämme enemmän ja kävimme oikein parisuhdeleirilläkin, mutta sieltä tulin takaisin lähinnä sen ymmärryksen kanssa että meidän suhteestamme puuttuu kokonaan se rakkauden kantava voima :(



Joten tässä se sitten on, mun elämä: tuttavan kanssa lapsiperhe-elämää.