Tunnetko yhtään henkilöä, joka on kokenut julkisuudessa olleen dramaattisen tapahtuman elämässään?

Kolhuja on jäänyt, mutta kaikki tarpovat silti eteenpäin.

ellei lasketa mukaan paikallislehden pikku-uutisia.

Tunnen murhaajan.

Vuosien mittaan vahvistumalla ja antamalla anteeksi

Pintapuolisesti näyttää selvinneen mutta en tiedä mitä pään sisällä liikku. Kohusta ei ole niin kamalan kauaa.

hyvin selvisivät, tosin olivat kyseiseisissä tapahtumissa "lievemmin" eli eivät pahimmissa vaiheissa.



Jos puhutaan kaukaisemmista dramaattisista tapahtumista, niin mummoni lähti Karjalasta 2 kertaa evakkoon, ja hyvin selvisi hänkin.

lapsi kuoli tsunamissa. Vanhemmat selvisivät. Perheessä nyt kaksi lasta lisää. Päällisin puolin ihan OK, mutta sisälle ei kukaan näe. Elämä jatkuu.

Kaikki ulkoiset asiat voivat olla hyvin, eikä mitään pahoja mielenterveysongelmia. Silti voi olla vaikeuksia luottaa ihmisiin ja ystävystyä, huonoa itsetuntoa, häpeää, sisäistä taakkaa.

tunnen erään, joka menetti kaiken. Päässyt jaloilleen, en tosin tiedä kuinka hyvin.

Hyvin ovat selvinneet aikaa myöden.

Naapurissa asui perhe, jossa tapahtui juttu, josta tehtiin jopa erikois-iltapäivälehti aikoinaan, joku erikoispainos.

Lapsilla kuulemma menee ihan ok, silloisen isän / isäpuolen vaiheista en tiedä, äiti ok, löysi jo vuosia sitten uuden miehen. Uskon, että henkisiä arpia kuitenkin heillä kaikilla on, äiti ainakin herkän oloinen.

En

Tapaninpäivän tsunis.