Lue keskustelun säännöt.
Minä hyvästelin tänään äitini
23.11.2005 |
Istuin sairaalan kappelissa äidin vierellä pitkän aikaa, pidin hänen jääkylmää kättään kädessäni, kuolonkankeuskin oli jo selvää. Silitin poskea ja päätä, juttelin ja toivotin hyvää matkaa ja kerroin vielä rakastavani. Koko ajan oli tunne että kohta äiti havahtuu ja aukaisee silmänsä ja alkaa hengittämään mutta ei hän tehnyt niin, oli niin epätodellinen olotila ja kyyneleet valuivat virtanaan. Jouduin pakottamaan itseni pois äidin luota ja nyttenkin tuntuu kuristavaa kipua kun ajattelen häntä siellä kylmässä pimeässä yksin. Silmissäni vilistää äidin laihtuneet pitkät sormet ja kynnet joiden aluset olivat jo sinertyneet. Mutta oli hän levollisen näköinen, nyt äiti on hyvässä paikassa eikä ole kipuja.
Minulla on vain aivan suunnaton ikävä ja olen itkenyt vähän väliä koko päivän ja viimeyön ajan. Vaikea uskoa tätä. Kymmeniä asioita tullut mieleen miten äiti ei enää sitä eikä tätä ja emme enää näe ja hän ei näe lapsieni kasvua eikä pidä heitä sylissä. Ensiyöksi on ehkä otettava rauhoittava että saan unen päästä kiinni, en nukkunut viimeyönä lainkaan enkä sitä edellisenäkään kuin pari tuntia. Onneksi olin äidin luona melkein koko eilisen päivän aina iltakahdeksaan asti, syötin hänelle viimeisen aterian vaikkei hän kyllä mitään syönyt kun tajunnantaso oli koko päivän niin matala ettei äiti ollut enää täällä oikeastaan yhtään, ei edes suutaan aukonut vaan makasi vain sängyllään. Kova jano hänellä tuntui olevan kun mehu maistui. Pari kertaa äiti havahtui pariksi sekunniksi niin että katse hieman kohdistui minuun tai jonnekin muualla ja toisella sellaisella kerralla sanoin etä rakastan ja hän vastasi " niin minäkin s" ja ääni katkesi kun voimat loppuivat. Itkettää sekin etten ehtinyt vierelle vaikkei äiti siitä olisikaan mitään tajunnut eikä huomannut mutta onneksi olin siellä iltaan saakka.
Minulla on sinua valtava ikävä äiti.
Kommentit (17)
in. Äitisi vierailee varmasti luonasi ja on kiitollinen rakkaudestasi. Hän jatkaa nyt matkaansa toisaalla, jossa joskus kohtaatte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-Surun kyynelten läpi loistavat onnellisten päivien muistot-
samanlaisia ajatuksia käynyt mielessäni, ei näe sitä eikä tätä, ja emme voi enää olla yhdessä, olen tuntenut suunnatonta epämääräistä kipua ja ahdistusta pitkän aikaa. Nyt alkaa pikku hiljaa valjeta, että ehkäpä hän sittenkin näkee meidät koko ajan, ja sillä lailla on läsnä. Hän tietää mitä tapahtuu ja tapaamme sitten jälleen, siellä seuraavassa paikassa! Ikävä on silti kova ja itku ei hellitä. Tapahtumasta nyt n.3kk.Voimia sinulle.
Kun aikaa kuluu, olet varmasti onnellinen siitä, että ehditte puhua kaikesta ja olit äitisi luona. Mikään ei ole niin arvokasta.
Voimia!
Minä uskon, että äitisi on nyt suojelusenkelisi. Hän seuraa sinua ja perhettäsi sieltä, missä ikinä onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ajatellut Sinua ja läheisiäsi aina joskus ja miettinyt mikähän teidän tilanteenne on. Luettuani tuon kirjoituksesi, ajattelin että äitisi ei ole enää siellä pimeässä sairaalan kappelissa, vaan ihan jossain muualla.
Haluaisin Sinun vuoksesi muistaan erään tosi kauniin runon, ehkä joku muu voi korjata, miten se oikeasti menee:
Nyt olen poissa, ja mukana tuulen, saan kulkea rajalla ajattomuuden. En ole poissa, vaan luoksenne saavun, jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä.
Menetin oman, erittäin läheisen isäni muutama vuosi sitten. Ensimmäisenä iltana puhuin ajatuksissani isälleni ja pyysin, että jos voit tule minua ensi yönä jotenkin lohduttamaan. Havahduin yöllä siihen, että olin kuin jossain pyörteessä ja irtosin ruumiistani. Sitten kohtasin " jossain" isäni ja halasimme, mitään emme puhuneet. Isänikin vaikutti olevan ymmällään tapahtuneesta (kuolemastaan). Tämän jälkeen palasin takaisin kehooni. Suru ja kaipaus olivat silti hirveän voimakkaat, mutta tuo isäni kohtaaminen antoi voimia jaksaa raskaimman yli. Vieläkin tulee joskus itku pelkästä ikävästä, vaikka suru on helpottanutkin jo paljon. Voimia ja valoa elämääsi, äitisikin on valossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monestiko muistamme arvostaa ja rakastaa omia vanhempiamme virheineen puutteineen heidän eläessään? Sait minut pysähtymään...
Mieleen tulee, että sinullahan on kaikki niin hyvin kuin pitää ollakin. Äitisi on elänyt elämänsä päätökseen, olet saanut olla paikalla paljon kun hän on tehnyt lähtöä. Ja ilmeisesti teillä oli tosi hyvät ja läheiset välit, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Hän on saanut elämäntehtävänsä täytettyä, nyt on sinun vuorosi jatkaa elämää ja hänen elämänsä jatkuu sinussa. Kaunista!
Voimia surusi keskellä ja osanottoni.
Hän elää yhä, mutta elinpäiviä tuskin on enää montaa. Tuntui pahalta käydä lyhyt ja uupunut keskustelu, jossa toinen vain toteaa kuolevansa. Eikä sitä voi kumota, vähätellä yms. Käynti vuodeosastolla oli raskas, mutta tärkeä. Pääsin halaamaan ja kiittämään kaikesta.
En tiedä, mikä ap:n äidillä oli, mutta oman läheiseni kohdalla on syöpä, joka pikkuhiljaa on nujertanut vasta keski-iässä olevan ihmisen täysin. Mitään ihmisyyttä ei ole enää jäljellä. Vain väsymys, alentunut tajunnantaso ja kivut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse menetin rakkaan mummini 5v sitten ja vieläkin mietin, että mummi ei näe lasteni kasvavan jne.
Tuo Eino Leinon teksti on riipaisevan kaunis ja sitä olenkin harkinnut tekstiksi äidin kukkaseppeleen nauhaan tai korttiin. korttiinhan se taitaisikin mahtua. En vain ole ollenkaan varma saanko sen luetuksi siinä arkun äärellä ihmisten edessä.
Nyt olen vapaa ja mukana tuule
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aaun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa edes kuvitella miten tyhjältä ja orvolta olosi tuntuu!!
VOIMIA!!
(Ps teksti ei ole eino leinon vaan erään naisen.. Oli hesarissa viikko-kaks sitte sunnuntaina sillä torsti/kirsti vastaa palstalla, toivoi että hänen oma nimensä olisi mainittu. )
Lämmin halaus sinulle ja voimia! Itku tuli kyllä silmään tekstiäsi lukiessa.
Tämä sama teksti oli vuosi sitten yllättäen kuolleen isäni muistonauhassa.Tosi kaunis teksti mutta ei sitä itkemättä voi lukea,ei kai sitä kukaan odotakaan.Voimia sinulle!!!
Nyt olen vapaa ja mukana tuule
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aaun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Ap
[/quote]
-Saman kokenut-