Onko tällainen käytös lapsella normaalia???
Äsken kun olin vielä nukkumassa (mieheni oli hereillä) lapseni 1v 9kk tuli lyömään minua täysillä päähän ja korvaan sellaisella kovalla ja suht isolla lelurekalla. Minuun oikeasti sattui (korvaa jomottaa vieläkin ja se on ihan punainen, en ihmettele, jos muuttuu vielä siniseksi) ja aloin itkemään. Miten lapsi reagoi itkuuni? Alkoi nauramaan riemuissaan ja heitteli minua muilla kovilla leluilla! Sitten oikein siinä itkin ja selitin, että äitiin sattuu, mutta lapsi vaan nauraa! Sitten suutuin ja huusin lapselle vihaisena, että leluja ei saa heitellä (kun siis poika vaan edelleen nauraen heitteli mua niillä) niin mun vihaisuuskin vaan nauratti lasta!
On lapsi siis aina ollu tollanen, ettei välitä kielloista vaikka kuinka vihaisesti sanoisi ja nauraa vaan jos ollaan vihaisia ja ennenkin nauranut jos nähnyt minun itkevän, mutta tää nyt oli jotenkin erityisen kummallista.
Käyttäytyykö kenenkään muun lapsi näin??? Mun kavereitten lapset alkaa itkemään heti jos niille vähän ärähtää, mutta mun lapsi on toista maata.
Muuten lapsi on kyllä aivan valloittava ja sosiaalinen ja osoittaa ja saa paljon hellyyttä joka päivä. Imetänkin edelleen. Lapsi ei myöskään vaikuta mitenkään jälkeenjääneeltä, kehitys on edennyt ihan normaalisti.
Kommentit (14)
normaali lapsi alkaa itkeä, kun öiti tai isä itkee. tai ainakin huolestuu ja tulee halaamaan, eikä jatka satutusta.
hoitoon!
alle kaksivuotias, et voi todellakaan odottaa sen ikäiseltä minkäänlaista empaattisuutta, se kehittyy vasta pikkuhiljaa. Ja nimenomaan opettamalla, pysäyttämällä lapsi, kertomalla, että sinuun sattuu. Lapsen omasta näkökulmastahan hän vain sai aikaan hassuja ääniä sinusta tekemällä hassun tempun.
Eli ei tarvitse tuosta neuvolaan soitella, vaan kärsivällisesti kasvattaa.
Kammottava lapsi.
kiusaa huolissaan olevaa äitiä.
mun pitää joka tapauksessa soittaa neuvolaan, kun ajattelin hankkia lapselle vesirokkorokotteen. Mutta siinä samalla ajattelin kyllä ottaa tämänkin asian puheeksi.
Seuraavalla kerralla älä ala ensin itkemään vaan niele vaikka se itku ja jämäkästi otat lelun pois ja lasta silmiin katsoen sanot "ei".
On meilläkin lapsilla ollut tuollaisia kausia, ettei kiellot tee muuta kuin naurua, mutta ei se noin pahaa ole ollut kenelläkään.
Ei taaperot ole samalla tasolla aina, eikä se ole itsestäänselvyys taaperolle että jos otan leikkivasaran ja lyön sillä sormeen tai toista että siihen iskun kohteeseen sattuu.
Kun lapsi lyö itseään niin paitsi että sattuu niin yllättyy tilanteesta.
Pikkuhiljaa lapsi alkaa oppimaan tämän.
Kun lapsi lyö toista eikä osaa vielä yhdistää kipua lyömiseen niin hän kokee siinä vaan sen että lyömällä, toinen reagoi jotenkin. Sinä taas aloit itkemään. Yleensä leikki on sitä että vaikka yllättäen kutittamalla alkaa nauramaan.
Lapsi vielä leikkii kaikessa.
sun laps on vielä iässä, jossa hänellä ei ole kykyä asettua toisen asemaan. Kaikki on vielä kokeilua, ja mallista toistamista. Ja koska lapsi oppii kokemusten kautta, ei tuollaisissa tilanteissa auta alkaa itkemään, vaan laukaista se tilanne heti alkuunsa viemällä lapsi pois, ottamalla lelut pois jos aikoo niitä heitellä jne. Missään tuollaisessa tilanteessa ei jäädä "tuleen makaamaan" noin pienen kanssa, koska se vaan pahentaa asiaa. Peli poikki, ikävä käytös estetään ja lapsen ajatukset ohjataan muualle.
Vein kyllä lelut sitten kannelliseen lelulaatikkoon ja sanoin, että nyt et saa leikkiä näillä, kun kerta heittelet niitä.
Meidän 1v8kk tekee samaa, kun vahingossa lyö lelulla tai jollain, minua sattuu ja sanon vaistomaisesti kovaa au. Innostuu siitä vielä lisää ja nauraa kun tulen vihaiseksi.
Monethan valittavat sitä että uhmaikäinen nauraa kielloille, enkä usko että se johtuisi siitä että uhmaikäinen haluaisi tahallaan olla ilkeä. Ehkä vihaisuus vaan naurattaa tämän ikäisiä jostain syystä?
että tahallaan satuttaisi, vaan ei just tajua, et toiseen sattuu ja se mua ihmetytti et onko normaalia ettei lapsi vielä tunnista itkua ja suuttumusta negatiivisiksi asioiksi. Mutta kiva kuulla, etten oo ainoa, jonka lapsi käyttäytyy noin!
Mistä luulet pienen lapsen tietävän, että
A) lyöminen sattuu
B) itkeminen ei ole kivaa?
Tuollaisessa tilanteessa olisi paikallaan ihan behavioristinen kasvatus, jota sovelletaan eläimillekin. Toimii myös pienellä lapsella, jolla ei ymmärrystä ole enempää kuin nuorella koiralla.
Äiti taisi päätellä, että lapsi nauroi siksi, kun hänen mielestään äidin itku oli kivaa. Ei kun se nauroi siksi, kun lyöminen oli kivaa.
Siis eikö kenelläkään ole mitään mielipidettä tähän asiaan??? Että vaikuttaako normaalilta ton ikäsen käytökseltä, vai onko syytä huoleen???
Aion kyllä ottaa asian puheeksi neuvolassa, mutta soittoaika on vasta tunnin päästä.