Mitä vanhempiesi pitäisi pyytää sinulta anteeksi?
Kommentit (18)
tukasta vetämistä.ym. mutta he vain "kasvattivat" tai siis "kasvattavat" edelleenn..
että valitsi alkoholin lapsensa sijasta. Äitini vaikka sitä ettei puolustanut minua miltään tai keltään kun olin lapsi.
Joku täällä palstalla sanoi syntyvänsä mielummin nelikymppisille kuin kaksikymppisille vanhemmille ja yhdyn täysin!!!!
täällä väsää näitä oivalluttavia ja voimauttavia aloituksia?
Onko saman tyypin toi mitä tunsit kun vanhemmat joi alkoa?
Mun mielestä, elämä ja varsinkin lapsuus on aina täynnä traumaa
Äiti voisi pyytää anteeksi sitä että veti lärvit mun häissä. Vaikka se oli odotettavissa niin silti. Muutenkin voisi joskus vähän miettiä sitä ryyppäämistään, mummoikäinen ihminen.
täällä väsää näitä oivalluttavia ja voimauttavia aloituksia?
Onko saman tyypin toi mitä tunsit kun vanhemmat joi alkoa?
ainakaan ihan lähiaikoina. Aloin vain miettiä tätäkin aihetta, siis omalta kohdaltani.
haluaisin saada anteeksipyynnön niistä lyönneistä ja potkuista, ainaisesta pelossa elämisestä. Ilkeistä sanoista, mollaamisesta ja lyttäämisestä. Isä löi ja äiti salli ja kärsi itsekin.
"Sun takiasi olen kuule alapääni reväyttänyt sua synnyttäessä, nyt käyttäydyt, et suututa isääs." sanoi äiti 5-vuotiaalle minulle, kun isä oli taas pinna kireällä.
"Et tule koskaan pärjäämään missään ton ylimielisen asenteesi kanssa, et yhdessäkään työpaikassa." sanoi isä kun ilmoitti, ettei häneltä herukaan jo sovittua lainaa ulkomaan opintoihini.
Jouduin luopumaan opiskelupaikasta, mutta olen sittemmin kuitenkin kouluttautunut akateemisesti, saanut hyviä työpaikkoja ja pärjännyt. Ystäviäkin on aina ollut, myös työpaikalla. Hyvillä työsuosituksilla olen saanut uusia pestejä. Kai minusta jotain tuli.
Äitini oli mt- ongelmainen, olihan se ihan hullu muttei se sairaudelleen mitään voinut.
Olen sanonut sille, että olit sairas, et tehnyt sitä tahallasi. Kun se sai hoitoa ja lääkityksen, muuttui ihan toiseksi ihmiseksi.
Nykyään se on mitä ihanin ihminen, katuu kyllä paljon ja puhuu tosta vieläkin jatkuvasti miten on pilannut lastensa elämän ja varsinkin minun elämäni.
Pitäähän se tavallaan paikkansakin. Mutta en mä ala äitiäni sillä lyömään, mennyt on mennyttä ja pitää jatkaa eteenpäin.
Kauhistuneena luen teidän viestejä.
isä ryypiskeli kaikki vapaapäivänsä koko lapsuuteni. jouduin 8v alkaen hoitamaan pikkuveljeni kouluun, pesulle, ruoan... koska äitimme oli matkaduunissa.
äiti ei tiennyt tästä, koska valehtelin isän puolesta ja siivosin talon aina läpikotaisin ennen kuin äiti tuli kotiin.
Äiti voisi pyytää anteeksi sitä että hylkäsi minut 14-vuotiaana uuden miehen takia (kuten isäkin uuden naisen takia).
Sitten se voisi jatkaa pyytämällä anteeksi ettei huolehtinut minun elatuksesta (lastenvalvoja pakotti maksamaan minulle isäni elarit ja lapsilisät, kun asuin yksin, äiti olisi ne mielellään käyttänyt itse).
Sitten voisi vielä pyytää anteeksi sitä, ettei uskonut sukulaisia siinä ettei 14-v ole kykeneväinen itsenäiseen elämään.
Sukulaiset voisivat pyytää anteeksi sitä, että antoivat asioiden olla eivätkä ilmoittaneet viranomaisille heitteillejätöstä.
Mutta jos ihan realisteja ollaan, en usko että saan anteeksipyyntöä koskaan. En edes odota sitä. Silti olen ihan hyvissä väleissä äidin kanssa - terapia on käyty. Säälin vain häntä, siinäpä vasta ihminen, jolla on paljon tuskaa ja ahdistusta sisällään, vaikka muuta esittää.
joka viikonloppu poissa kotoa aina kylässä ettei tarvitsi nähdä faijaa sammuneena...näinkin ne tilanteet + paljin muuta... ja ja.. sillee... vaikea kirjoittaa kun itkettää..
kun löysi uuden miehen ja aloittivat pesänrakennuksen
isäni voisi pyytää anteeksi,että on sanoillaan pahoittanut mieleni monesti.
minua kasvattaakseen, näin tehneet minusta ujon säikyn ja aran... nyt 40v alan uskaltaa puhua jo vieraammillekin ja itsetuntoani hiljakseen kohottelen. Pakottivat syömään kaiken ruuan vaikka yökkäilin jos ei sujunut tarpeeksi nopeasti taas lyötiin. Halausta en muista koskaan saaneeni, nyt saattavat jo olalle taputtaa synttäreistä onnitellessaan : (
minulla on kaikin tavoin erinomaiset vanhemmat, joilta olen saanut turvatun lapsuuden lisäksi kaikkea muutakin hyvää (henkistä ja aineellista) yllin kyllin. Kiitos!
Äitini oli 18-vuotias, kun sai ensimmäisen lapsen. On selvää, ettei kaikki mene kasvatusoppaiden mukaan, mutta minusta hän on pärjännyt hyvin. Lempeä luonne auttaa moneen.
parhaansa tekivat, ja aiti tekee edelleenkin.