Kaksi versiota tapahtuneista

Versio YKSI:



Järjestin joulun kynnyksellä juhlat, lähetin sukulaisille ja ystäville, työkavereille ja naapureille juhliin kutsukortit, joissa alareunassa oli lyhenne pukukoodista.



Paikalle tuli veljeni, joka ajoi taksia, taksivaatteissa. Sininen kauluspaita, mustat housut ja taksifirman kravaatti.



Paikalle tuli toinen veljeni vaimonsa ja lastensa kanssa. Lapsilla oli tonttupuvut ja tonttuhatut päässä. Veljellä oli lyhythihainen kauluksellinen pikee-pusero. Vaimolla oli villapusero.



Olin nolona, hävetti esitelllä tommosta seuruetta muille, kaikilla meillä oli pitkät iltapuvut ja miehillä tummat puvut, coctail-tajottavat olivat noutopöydässä.



En näyttänyt tätä kuitenkaan. Osaan käyttäytyä. Äiti näkyi kyselevän vaatetuksesta veljiltäni.



Tapahtuma, VERSIO KAKSI:



Mies sai kirjeen, sanoi että siinä o n kutsu hänen siskon luo pikkujouluihin. Koko perheelle. Kiva. Myös siskolla on lapsia.

Olemme juuri pariutuneet ja olen uusi suvussa, mielelläni osallistun suvun juhliin.



Kyselen mieheltä vähän. Paikalle kutsutaan kuulemma isovanhemmat ja hänen veli, kuten aina.



Ajattelen, että kyseessä on suvun perinne, pikkujoulut perhepiirissä, ja puemme kaikki rennot ja kivat vaatteet tonttuhattuineen ja -pukuineen.



Perillä sisko avaa oven nilkkapituisessa iltapuvussa.

Tökin miestä kylkeen.

Mies ei ole moksiskaan.

Kaikki vieraat ovat iltapuvuissaan. Olen nolona. Toinen veli istuu nilkka polven yli heitettynä taksivaatteissaan, on töittensä lomassa piipahtamassa.

Anoppi kyselee mieheltäni, etkö lukenut kutsua, siellä oli pukukoodi.

Minä Sanon, etten edes nähnyt kutsua, olin ihan m miehen varassa eikä mies kertonut muuta kuin että pikkujoulut.

Anoppi moittii hillitysti mutta selkeästi poikiaan ja tämä poika, mun mies on sitä mieltä että mitä väliä, ei tämä ole vakavaa. Minusta on, olen nolona. Lähdemme nopeasti pois. Olisin niin mielelläni tutustunut uusiin ihmisiin, mutta en todellakaan näissä vermeissä.

Meillä kaikilla olisi ollut aivan asianmukaiset vaatteet kyllä mitä laittaa päälle.





Tapatuma, versio YKSI:



Toinen lapseni kastejuhla. Tuttava, ystäväkin ehkä, ihan selkeästi haluaa tullut kummiksi, ei sano suoraan, mutta jotenkin on sellainen olo kun aina niin kiinnostuneena kyseli raskaudesta ja puhui, ettei ole kummilapsia ym.



Pyydän hänet kummiksi miehensä kanssa. Suostuvat. Kummeja on kyllä muutenkin, yksi toinen ystävä, lapsen kaksi tätiä, oma sisko ja miehen sisko ja minun sisko joka ei kuulu kirkkoon, mutta on "kummituksena", epävirallisesti, mutta kummin tehtävissä kuitenkin.



Väkeä juhlissa on paljon, koska kaikilla kummeiksi kutsutuilla on perheet + muita sukulaisia lapsineen, molemmat isovanhemmat.



Ystäväpariskunta on jotekin "Liian" hienona, olisi ne voineet vähän rennommin pukeutua, tärkättyinä. Minulla on kädet täynnä työtä vauvan ja isomman kanssa.



Kastetapahtuman jälkeen otamme kuvia kummeista vauva sylissään.



TAPATHUMA, VERSIO kaksi:



Vihdoinkin pääsen kummiksi ystäväni vauvalle. Mies laittaa puvun takin ja suorat housut (ei pukua), kauluspaidan. Minulla on tummansininen, lyhythihainen pitkä mekko, joka on kyllä aika arkinen, mutta hyvin ajaa asiansa juhlissakin.



Paikalla on paljon väkeä, ystäväperheen sukulaisia. Kuka kukin on. En voi kätellä ihmisiä, jotka ovat kuin meitä ei olisikaan. Ystävä ei esittele.

Olemme ylipukeutuneet, vaikka vaatteemme eivät niin älyttömän hienot olekaan. Hämmentävä tilanne. Miehillä on tyyliin kuviolliset (kukkakuosia, palmuja) lyhythihaiset kauluspaidat tai t-paidat.

En odottanutkaan pääseväni sylikummiksi, ei se haittaa. Jotenkin koen olevani ulkopuolinen ja ei-toivottu juhlissa.

Minusta aikuiset käyttäytyvät huonosti kun eivät edes juttele meidän kanssa.

Ystävä vaikuttaa kireältä ja kiireiseltä. Muut seurustelevat keskenään. Menen joukkoon, mukaan vauvanhoitotilanteeseen juttelemaan, mutta muut naiset eivät edes puhu minulle mitään...



Kastetapahtuman jälkeen vauvasta ja kummeista, vanhemmista otetaan kuvia. Siinä vaiheessa kierrosta kun vauva on pitkässä kummirivistössä minun sylissäni, valokuvaajat poistuvat kameroineen, kaikki muut postuvat paikalta. Jään mieheni kanssa seisomaan kastemaljan eteen vauva sylissäni kahdestaan.

Miksi isovanhemmat eivät ottaneet myös meistä kuvaa? Kaikista muista räpsittiin ja paljon. Miksi he lähtivät pois, kun vauva lopultakin meillekin siirtyi? Olisin toivonut muista itsellenikin. Omaa kameraa ei tajuttu ottaa mukaan.



Kun lähdemme pois, olo on ontto. Olimmekohan vähän ylipukeutuneita, tuumamme miehen kanssa, Miksi hän minut pyysi kummiksi, kun oli jo ennestaan noin paljon kummeja?







Lisää vastaavia tulossa myöhemmin.