Joululahjojen osto ahdistaa.
En osaa ostaa lahjoja pelkän idean perusteella, vaan arvioin aina hintaa. Meillä ei ole hirveästi varaa lahjoihin, eikä mielestäni ole järkevääkään ostella paljoa muille kuin omalle perheelle. Oman veljeni kanssa on sopimus, että aikuisille ei osteta. Tiedän, että he eivät lapsilleenkaan halua mitään turhaa krääsää. Omille lapsilleni he ostavat aika lailla samanhintaiset lahjat kuin me heidän lapsilleen (ollaan kummeja puolin ja toisin yhdelle lapselle).
Miehen veljen perheen kanssa taas lahjat ostetaan kaikille. Tähän asti olen ostanut vanhemmille jotain yhteistä, koska miehen veljelle on vaikea keksiä mitään. Me kuitenkin saamme heiltä omat lahjat ja yhteisen vielä päälle. Rahaa he tuhlaavat lahjoihin varmaan kaksi kertaa sen verran, mitä me (vaikka eivät kyllä paljon varakkaampia ole). Ahdistaa siis alkaa jo miettiä, mikä olisi sopivan hintainen lahja kullekin. Aiemmin on tuntunut siltä, että molemmille kummilapsille pitäisi olla samanarvoiset lahjat, mutta ilmeisesti siitä voisi joustaa, koska toinen perhe ostaa kuitenkin pienemmän lahjan meidän lapselle kuin toinen.
Tiedän, että on typerää ajatella enemmän raha kuin sitä lahjan antamista. Ei kuitenkaan ole mukavaa aina lahjojen avaamisen jälkeen tuntea itseään pihiksi ja hölmöksi, kun on ostanut paljon halvempia lahjoja.
Mikä neuvoksi? Tuhlaanko nyt rahoja saman verran, kuin meihin tuhlataan? Vai ostanko ihan vaan sitä, mitä haluan, hintaa ajattelematta? Miten muut teette vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (4)
Mua ahdistaa jo koko lahja sanakin. Lahja sitä ja lahja tätä. Siinä se joulu, jee jee. Ja meillä on tänä vuonna tiukkaa kun tuli mätkyjäkin (mm.). Mun vanhemmat varmaan suuttuis verisesti jos ehdottaisin, että ei lahjoja. Ne on varmaan ostanut jo kesästä asti niitä. Aina kauheet kasat. Ja ihan sama mitä, pää asia on, että on monta lahjaa *huokaus*. Sitten on liuta sisaruksia, nuorempia ja lapsettomia joille ei ihan viitsi ehdottaa, että ostetaan vaan lapsille ;-). Mutta, ehkä sitten se, että ei ollenkaan!
Sovimme toissa jouluna appivanhempieni kanssa, että he ostavat vain lapsille yhdet paketit, ei muuten vaihdeta lahjoja ollenkaan.
No, kuinkas kävikään? Lapsille oli 3-5 pakettia kummallekin, ja meille aikuisille oli useampi myös. Meillä ei ollut yhtään mitään varattuna, kun niin oltiin sovittu! Vastasivat vaan, että no, tämmöisiä pieniähän nämä...aaaaargh!
Viimeinen kerta oli kun sopimuksiin luotan.
ostaa lapsille vaan se on ihan kivaa puuhaa. Eri asia sitten vaikka omat vanhemmat. Mitä ostaa ihmisille joilla jo kaikkea on. Haluan kuitenkin muistaa jotenkin muulla tavalla kun suklaarasialla.
suosittelen samaa ehdotusta, ei aikuiset tarvitse enää lahjoja, se on pelkkkä rahansiirtoa pussista toiseen.