Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mietin, pysymmekö yhdessä miehen kanssa, kunnes lapset ovat maailmalle lähteneet...
03.06.2012 |
Vuosien katkeruus on kertynyt suureksi mytyksi ja tunnen syvää painoa rinnalla, aina kun mies on lähellä. Mies ei ymmärrä sitä, kun sanon, että en rakasta häntä enää. Ei ymmärrä, että miten en "muka" rakasta. Totta kai rakastan.
Mies laskee allakasta, koska on saanut viimeksi seksiä. Sanoo aina, kun sanon että en halua, että "et ole koskaan antanutkaan". Kerran viikossa sitä pitää olla. No, ei ole enää ollut, kk sitten viimeksi. En halua enää, että mies pakottaa ja painostaa, koska minulla ei ole haluja. Haluja ei ole siksi, että en tunne miestä kohtaan mitään.
En jaksa kunnolla tilittää, mikä on juontanut siihen, että en rakasta enää. Huono kohtelu, alistaminen, kyykyttäminen, henkinen mitätöiminen, sellainen kohtelu, jota kukaan ulkopuolinen ei tiedä eikä voi nähdä. Ja kun olen ollut sellainen huonon itsetunnon omaava, kuvittelin, että minun pitää olla koko ajan parempi ja tehdä enemmän kaikkea, jotta mies pysyisi tyytyväisenä.
No ei pidä ja parin vuoden aikana ole herännyt siihen, että eihän se yksin naisen tehtävä olekaan. Vaikka niin on mies olettanut, äitini opastanut ja anoppini suomentanut.
Olen "lyönyt kaikille luun kurkkuun" ja tehnyt topin asioille. Äitini mielestä olen ihan mahdoton ja minun PITÄÄ ajatella lapsia. Anoppini mielestä, no en tiedä, se vaan toitottaa kuinka minun pitää tehdä sitä ja tätä.
Ja mieheni, no ei me jutella eikä tehdä mitään keskenään, nyt lapset koetetaan hoitaa yhteistuumin. Toki minun täytyy aina sanoa, mikä ajankohta on ja mitä pitää muistaa. Mutta säännöllisesti mies vaan sanoo minulle yhä uudelleen ja uudelleen, no niin, joko on seksiä, viikkoon ei ole ollut. Sitä se ei unohda, että naisella on velvotteita. Ei se muuta sanokaan. Menee ja tulee niin kuin haluaa. Tai kyllä mies jotain yrittääkin, siloitella elämäämme ja vähän muuttuua. Mutta vuosia halusin, että elämme yhdessä, eikä niin että minä ja lapset ja mies siinä sivussa ihan kuin itsekseen, ei se mennyt niin. Ja nyt on myöhäistä, kun en tunne enää mitään.
Mietin, että onko se niin, että lasten vanhempia ei saa erottaa, jotta lapset eivät saa traumoja. Kituutanko tässä suhteessa, kunnes lapset ovat isompia. Voisin kituuttaakin, mutta kun tuntuu että sisältä teen kuolemaa tai kuihdun jollain tapaa. Tunnen ihan fyysisesti nykyään, että rintaa ahdistaa. Tuntuu sellainen paino ja kipukin. Ja tiedän, että se ei ole fyysistä, en siis pelkää mitään sairautta. Vaan se johtuu minun ja mieheni väleistä.
Mitä ihmettä tekisinkään, jos ei lapsia olisi.. No, ainakin helpommalla voisin jättää mieheni ja elää omaa elämääni. No joo, jatkanpa tässä elämistä eteenpäin. Onni on, että aikaa kuluu nopeaan ja viikot vierähtävät eteenpäin, eikä ole aika jatkuvasti syvällisiä pohtia.
Kommentit (16)
Olen ymmärtänyt, että siellä on hyvä käydä, vaikka olisitte jo päättäneetkin erota. Antaa eväitä paremmalle vanhemmuudelle, kun todella eroatte. Uskoisin, että tarvitset ammattilaisen apua pahaan oloosi. Olen varma, että miehesi on syypää pahaan oloosi, mutta jos hän yrittää nyt muuttua, on tietyllä tavalla väärin lyödä hanskat tiskiin samaan tapaan kuin hän löi vuosia sitten. Ymmärrän,että sinulla ei ole enää voimavaroja eikä varmasti halujakaan yrittää parantaa suhdetta, mutta tähän juuri tarvitaan sitä ammattilaista arvioimaan, onko mitään tehtävissä, ja minimoimaan riitaisan eron ja sen seuraukset lapsiin.
Ilman muuta saat erota, jos voit noin pahoin. Toivon vain, että haet siihen oloosi apua, jotta et romahda täysin. Ero ei välttämättä helpota oloasi, vaikka niin uskotkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä oli mahdollisuus tulla mukaan, yrittää rakentaa edes jotain siltaa välillemme. Ei se halunnut. Ei ole mitään tarvetta tyhjää ruotia kenenkään kanssa mitään. Kaikki on hyvin ja iso piste. Kaikki on hyvin, kunhan ymmärrän, että parisuhteen ydin on se, että annan seksiä säännöllisesti miehelleni. Koska en ymmärrä antaa, niin siksi miehen mielestä meillä menee huonosti. "Tajua nyt, että minulla on tarpeet, etkö tajua millaista on, kun ei saa seksiä.."
No en tajua, millaista voi olla seksi ihmisen kanssa, joka ei halua. Joka ei rakasta ja joka painostetaan siihen. Joka katsoo muualle muutaman minuutin ajan, joka pidättelee itkua, jonka sydämeen koskee...
Tuollaiseenko haluat ainoan elämäsi tuhlata? Haluaisitko että tyttäresi eläisi joskus samalla tavalla? Tuntuuko hyvältä muistella elämääsi vanhuksena, antoiko elämä sinulle muuta kuin lapset?
Mies käyttää liikaa alkoholia; on poissa viikot työn takia ja viikonloppuisin tekee ulkotöitä ja ilmestyy sitten sisälle silmät harittaen, välillä hyökkäävästi ja välillä lässyttäen. Olen niin helvetin kyllästynyt siihen. Itse lopetin vuosi sitten alkoholin käytön kokonaan, etteivät lapset luule, että on normaalia juoda joka viikonloppu.
Minkä ikäiset lapset teillä on? Kauanko sun pitäisi vielä lusia?
Luuletteko etteivät lapsenne huomaa että olette onnettomia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen elänyt vastaavassa avioliitossa 9 vuotta.
Sairastuin vakavaan masennukseen vuosien myötä ja elin tuolloiset vuodet sumussa. Minulla ei ole niistä tarkkaa muistikuvaa. Joitakin yksittäisiä muistoja pulpahtaa mieleen (nekin negatiivisia: huono kohtelu, alistaminen, kyykyttäminen, henkinen mitätöiminen, sellainen kohtelu, jota kukaan ulkopuolinen ei tiedä eikä voi nähdä - kuten itse kirjoitit) terapiakäyntien myötä, kun ruodimme läpi tuota aikaa.
En jaksanut enää hoitaa kotia enkö lapsia. Itkin päivät ja yöt. Rintaa ahdisti ja "pelkäsin" mitä seuraavaksi edessä. Yritin hoitaa muutaman vuoden ikäiset lapset mahdollisimman hyvin. Itseäni en enää edes jaksanut ajatella - hyvä oli kun selvisin päivästä toiseen lähes unettoman yön jälkeen.
Mietin eroa viisi vuotta. Perustelin itselleni miksi olisi parempi erota. Miten lasten käy jos eroan? Välillä oli parempia hetkiä, kunnes tuli jälleen alamäki ja joka kerta tuntui, että vajoan syvämmälle kuin edellisellä kerralla.
Eräänä päivänä lapsia hoitoon viedessäni, "kotiin" takaisin kävellessäni mieleeni tuli ajatus, että nyt lähden. Ajatus oli kuin napsahdus. Pakkasin laukkuun pika pikaa tarpeellisimmat tavarat ja lähdin. Soitin miehelle junasta, että olen lähtenyt, pidä lapsista huolta. Aiemmin keskustellessamme erosta, olimme puhuneet, että lapset jäävät erossa isälle. Itse en olisi jaksanut hoitaa heitä.
Tuo oli elämäni paras päätös, vaikka jouduin maksamaan siitä kovan hinnan. Erosta on kulunut nyt 12 vuotta ja ensimmäiset 10 vuotta oli yhtä helvettiä. Mies vainosi, seurasi, lähetteli tekstiviestejä ja soitteli sairaita juttuja, kyttäsi uuden kotini ulkopuolella, ketä menee kerrostalon rappuun ja kuka tulee pois.
Olen onnitunut pitämään lasteni kanssa erittäin hyvät välit. Uskon, että olen läheisempi nyt heidän kanssaan, kuin jos olisin jäänyt silloiseen avioliittoon. Nyt lapset ovat jo lähes täysi-ikäisiä ja joka kerta kun vien lapset isälleen, viimeiset sanat erotessamme ovat "minä rakastan Sinua".
Olen perustanut uuden perheen ihanan miehen kanssa ja voin suht hyvin. Olen viimeisin vuoden aikana aloittanut uuden terapiajakson, jossa vielä käydään läpi noin 20 vuoden takaisia asioita - toivottavasti tämä on viimeinen kerta. Lähtemättömät ja syvät jäljet on ex-mies käyttäytymisellään saanut aiheutettua. Mutta nykyisin elän omaa elämääni ja osaan arvostaa itseäni. Minulla on itsetunto. Tiedän tasan tarkaan mitä minulle voi tehdä ja mitä ei. Mitä hyväksyn ja mitä en.
Mieti ja punnitse asioita, älä tee mitään paniikkiratkaisuja. Sinun tulee olla täysin varma päätöksestäsi. Mieti asia/ratkaisusi niin perusteellisesti, että et joudu katumaan jälkikäteen mitään.
Sinulla on vain yksi elämä - ÄLÄ HEITÄ SITÄ HUKKAAN - NAUTI SIITÄ!
Voimia ja tsemppiä Sinulle!
meillä vaan jutut paranee, kun ikää tulee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nähneetkään, niin huomaavatko he, että olemme onnettomia. Onko tämä lasten silmin katsottuna se normaali perhe-elämä, kun eivät he muusta tiedä?
Onhan tässä vielä vuosi "lusittavana", osuva sanonta. Mutta kun pohdin todellakin, haluaako sitä lapsille sitten sellaista elämää, että isäänsä näkevät vain joka toinen vkl ja lomilla. No en haluaisi, koska itse olen sen kokenut. Olen myös kokenut sen, millaista on, kun on isä, joka ei haluakaan sitten tavata joka toinen viikonloppu omien menojensa vuoksi.
Ja tunnen mieheni, vaikka onkin toisaalta rakastava isä, niin jos olemme erillämme, menee hänellä omat asiat kyllä niiden tapaamisten edelle. En uskokaan, että suostuisi luopumaan jostain säännöllisistä asioistaan lasten vuoksi. Nyt ei tarvitse, koska minä olen aina saatavilla.
Ja lapsesi kyllä näkee ettet ole onnellinen.
Olen itse eroperheestä ja pidän vanhempieni eroa todella hyvänä asiana!
Äitini kuvitteli että me lapset ei ymmärretä mitä aikuisilla on välissään, mutta tunteet on niitä ainoita asioita joita lapset pitkälti näkee ja ymmärtää.
Itselläni on mies jonka kanssa tahdon olla ja tunnen rakkautta.
Lähtisin jos elämä olisi feikkiä!
En ymmärrä miten joku jaksaa pysyä huonossa parisuhteessa! Onko se joku elämää suurempi saavutus että "on yhdessä" vaikka se olisi täysin epätyydyttävää?
En toivo että yksikään lapsistani joutuu parisuhdehelvettiin ja mielestäni sinäkin olet sellaisessa. Täysin epäterveellinen elämä sinulla.
Teillä ei todellakaan ole yhteistä elämää kun lapset lähtee. Te voitte kyllä jatkaa tuota tapaa, asua saman katon alla mutta ei elämästä tule silloin tyydyttävämpää vaikka lapset siitä lähtee.
He tietää millaista teillä on keskenään ja toivottavasti tahtoo elämältään jotain MUUTA: te olette huonoja esimerkkejä.
Lapsesi kyllä tietää mitä talon katon alla tapahtuu, vai miten tyhmiä lapsia sinulla on?
Opetat lapsillesi ettei omista tunteista kuulu välittää. Aidon onnen sijasta tärkeämpää on kulissit.
Oikeasti, täydestä sydämestäni: säälin teitä.
Jos teillä on lapsien kanssa vaikeaa, siis ettei lapsilla ole sosiaalisia taitoja (tämä mm. arvostellaan lapsien todistuksessa ala-asteella) ja lapset joutuu kanssakäymisiin toisten kanssa -miten ne hetket onnistuu?
Kannattaa ihan oikeasti kurkata sinne omaan napaan!
Perheen hyvinvointi, teillä sen puute on asia joka näkyy myös lapsissa aikanaan ja elämässä muualla. Teette pahimmillaan karhunpalveluksen ihan jälkikasvulle saakka tuollaisella tunnevammaisuudella, he käyttäytyy muualla samoin kuten te kotona ja vaikka te voitte jollain tavalla pidettyä tunteet hallinnassa niin lapsilla se voi olla täysin eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te molemmat tiedostatte jonkin olevan pielessä ja teillä kummallakin on visiot, joskin eriävät sellaiset, siitä miten suhdettanne voisi parantaa. Minusta siinä olisi jo kohtuulliset lähtökohdat terapialle. Ehkä voisitte vielä päästä kompromissiin ja saavuttaa tyydyttävän suhteen. Et vaikuta vielä valmiilta eroamaan, koska olen havaitsevinani viesteistäsi toiveen siitä, että jotakin olisi vielä tehtävissä. Miehesikään ei ilmeisesti halua erota? Eikö hän voisi lähteä terapiaan juuri eroa ehkäisemään?
Meillä oli se perinteinen helvetti: isälle pääsee joka toinen viikonloppu, myös lomat oli jaettu vanhemmilla.
Mutta se että isää ei kiinnosta olla lapsen kanssa on asia joka vaan on niin. Se ei ole äidin syy eikä siltä voi lasta suojella koska ei se isä tahdo lapsen kanssa olla vaikka tätä päivittäin "näkee" koska asuu saman katon alla.
Tunnevamma on silloin sillä isällä eikä sitä muuksi muuta.
Se että vanhemmat eroaa ja äiti vaikka jakaa rakkauttaan ihan kaikesta sydämestään eikä kotona ole sitä "tunteettomuutta" on jo paljon parempi!
Oma äitini löysi vuosia myöhemmin uuden miehen ja kotona oli rakkautta ja hellyyttä.
Isäni elää ikuisesti poikamiehenä, hän hyväksikäyttää naisia. Tai sitten on vaan kykynemätön parisuhteeseen, miten sen kukin ottaa.
Jokaisella meillä on oma elämä. Vaikka elää jonkun kanssa niin yksin me kuollaan ja siinä se olikin elämä.
Itse sinä voit päättää mitä teet työksesi tai mitä harrastat, samoin sinä päätät kenen kanssa olet ystävä tai kenen kanssa jaat sänkysi.
Mitään hienoa siinä ei ole että on ydinperhe, jos siinä ei ole positiivisia tunteita. Kyllä se negatiivisuus paistaa läpi.
Jo pieni vauva tuntee sylin ja suukot ja näkee ettei niitä kotona jaeta mutta näkee miten muut ihmiset ympärillä elää.
12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suurta saavutusta, tyyliin "me pysymme yhdessä vaikka mikä olisi". Ei ole tuollaisesta kyse.
Eikä meillä muuten ole lasten kanssa vaikeaa. Lapset elävät onnellisen oloisina, ovat sosiaalisia, pärjäävät hyvin koulussa, heillä on ystäviä, eli ihan hyvin onnistuvat elämässään. Elävät lasten elämää, niin kuin heidän pitääkin.
Mutta ihan hyviä ajatuksia kyllä herättää...
mutta ei se vain onnistu. Mies ei suostu puhumaan mitään. Tai sen verran sanoi, että kaikki meidän ongelmat johtuvat vain siitä, että minä en anna enkä ole viikkoihin antanut.
En tajua, että miten mies ei Yhtään mene itseensä, ei siis tasan yhtään. Sanoin, että meidän on pakko puhua tästä tilanteesta, koska tämä on aivan älytön enkä tiedä jaksanko enää kesän yli. Mies sanoi vain, että nyt ei huvita puhua ja meni pois.
Tunnen mieheni ja tiedän, että hän saattaa olla vaikka viikon puhumatta. Jatkaa äänettömyyttä (ei puhu), paitsi pitää meteliä kaappien ovilla, väliovilla, kaikella millä voi saada kovaa ääntä aikaan, niin kauan, kunnes itse kyllästyn ja annan väkisin sitä seksiä. Mutta se taas ei johda mihinkään keskusteluihin yms. Vaan seuraavana iltana mies alkaa taas laulaa sohvalla "kun ei koskaan saa" tai sitten "nyt ei huvita puhua", "kaikki on kuule hyvin kunhan et taas aloita tuota".
Ei tätä helkatin elämää voi kyllä yksin pelastaa meidän parisuhdetta siis. Jos toinen ei suostu puhumaan ja on sitä mieltä, että meillä on kaikki hyvin, kunhan saa sitä yhtä asiaa, niin mitä tässä tekee. Antaa vaan ja on hiljaa... En jaksa!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on asunto, telkkari ja auto... niin sen jälkeen onkin aikaa pohtia onnellisuutta, ihan liikaa aikaa etsiä onnea, jota ei ole olemassakaan :(
tunnekylmästä valesuhteesta. haluatko lapsillesi sellaisen mallin rakkaudesta että he eivät ikinä kykene aitoon ja välittävään parisuhteeseen? Aivan. Kyllä lapset huomaavat vilpin ja rakkaudettomuuden.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä ihan hirveästi eroamisesta, mutta kyllä mun järki sanoo, että se, että sulla on paha olla, vaikuttaa sun vanhemmuuteesi myös. Ja kyllä sun täytyy ajatella lastesi lisäksi itseäsikin. Sulla ei ole hyvä olla. Se on pahaksi sulla ja lapsillesi.