Lue keskustelun säännöt.
29v ja ehkä maailman yksinäisin
01.06.2012 |
Mä en jaksa enää tätä kotona itkemistä. Mulla on mies, 5- ja 7-vuotiaat lapset ja oon niin yksinäinen että sattuu. Mies hilluu viikonloput kavereidensa kanssa juopottelemassa ja mä olen kotona. Mulla on yks ystävä, joka asuu pitkän matkan päässä ja jolla on niin pienet lapset, ettei juuri tapaamisesta tule ikinä mitään.
musta tuntuu että mun pää hajoo. Mä en ole 10vuoteen käynyt kenenkään kanssa kahvilla tai syömässä tms.koska mulla ei yksinkertaisesti ole ketään jolle soittaa. Mulla ei ole kummilapsia, enkä ikinä tule pääsemään kenenkään kaasoksi. Meillä ei ole ystäväpariskuntia, kukaan ei pidä musta.
Olen sosiaalinen ja yritän kovasti ystävystyä muiden kanssa, mutta aina jossain vaiheessa saan pakit. on ihan hirveetä,kun lapset joutuu katsomaan itkevää äitiään, vaikka olenhan mä niille selittänyt, että tää johtuu vaan siitä, että äitillä ei ole ketään kaveria eikä ystävää.
miten kavereita voi saada?
olen juuri valmistunut, koulusta yritin saada ystäviä, mutta aina jäin joukon ulkopuolelle. minun kanssa kyllä voidaan jutella välitunnilla muutama sana, mutta jos on puhe illanvietoista tms.jään aina ulkopuolelle. töissä olen yrittänyt saada ystäviä, mutta aina minut torjutaan.
itse en näe itsessäni mitään varsinaista vikaa, miksi olen muiden mielestä jotenkin niin vastenmielinen.
Kommentit (6)
tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan.
en ehkä kuitenkaan kantaisi murhetta lasten niskaan, äidin yksinäisyys ei ole asia, josta lasten kuuluu kantaa murhetta.
missä päin asut? minä voisin ryhtyä ystäväksesi. asun vantaalla.
(osaan isot kirjaimet, mutta yksi käsi käytössä tällä hetkellä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olemaan ulkona teidän naimisissa olon aikana vai oliko tapa jo hankittu kun seurustelitte...
Tuliko siis miehen juopottelu ja ulkonakäynti yllätyksenä?
ei kukaan muka ole kiinnostunut. Yksinäisiä on kuitenkin paljon, ja joka koulussa niitä taustailijoita ja hiljaisia joista saa helpommin ystäviä kuin niistä suosituista ja äänekkäistä.
Yritätkö liikaa? Yksi kaverini yritti aina 'parempiin piireihin' kouluissa ja jäi usein nuolemaan näppejään. Olisi vain pysynyt samantyyppisten seurassa, ja seuraa olisi riittänyt.
Liika yrittäminen karkoittaa ihmiset.
Saat kivan ystävän täältä It-Suomesta!
ymmärrän sua, tiedän miltä tuntuu jäädä ulkopuolelle. :/
mä toki olen miettinyt että kenties mulla se johtuu huonosta kuulosta, jää monta asiaa kuulematta.
mutta jotenkin tuntuu oudolta silti että siksi jätettäisiin ulkopuolelle. tuntuu jotenkin että jokaisella on jo omat piirinsä, minne tahansa menenkin.
en siis osaa vastata että miten kavereita voi saada. muistaakseni jostain luin, että harrastusten kautta.... eli varmaan pitäisi hakeutua johonkin harrasteen pariin ja sieltä ujuttaa jalkaa oven väliin...:D
mitä teet/puhut kun tapaat uuden ihmisen? miten ylläpidät ihmissuhteita (esim. sukulaisuussuhteet) - mitä heidän kanssaan keskustelet / huomioit?
:(