Lue keskustelun säännöt.
Minä olin ala-asteella koulussa, jossa oli myös kehitysvammaisten koulu.
20.05.2012 |
Monet sanovat, että kyllä on parempi jos vammaiset ovat keskenään eivätkä häiritse muita.
Miten niin häiritse?
Koulun jälkeisen elämän kannalta on ollut ainoastaan ja pelkästään positiivista, että on jo kouluikäisenä oppinut hyväksymään erilaisuutta ja tulemaan toimeen todella erilaisten ihmisten kanssa. Miksi se monimuotoisuus olisi nähtävä negatiivisena asiana vain siksi, että siksi joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa? Kouluissa saisi luvan olla vaikka oppiaine "erilaisuuden hyväksyminen", niin tärkeä taito se nyky-yhteiskunnassa on.
Kommentit (17)
[quote author="Vierailija" time="20.05.2012 klo 19:11"]ja muistan, miten aina ahdisti ja pelotti jos joku heistä tuli esim. tiellä vastaan niin, että olin yksin. Yksi poika tuli aina jotain hölisemään eikä meinannut päästää ohi. Hän oli muistaakseni nuorempi kuin minä, mutta kuitenkin isokokoisempi. Ei jäänyt kovin hyviä muistoja kehitysvammaisista.
Toinen kehitysvammainen (älyltään normaali, mutta muuta häikkää oli) taas ärsytti yläasteella muuten vain. Hänellä oli puheen tuottamisessa ongelmia ja puhe oli sellaista vinkuvaa ja hengästyneen kuuloista. Olimme jollain samalla musiikinkurssilla, missä ideana oli soittaa bändissä. Tämä halusi AINA laulamaan, eikä opettaja ilmeisesti hennonnut kieltää vammaiselta mitään, koska siellä se sitten aina hönkyi mikkiin. Ihan kiva, mutta meitä oli muitakin halukkaita jotka eivät todellakaan päässeet joka kerta. Silloin sapetti kyllä ankarasti :D
Enpä ole muuten kouluaikojen jälkeen tuntenut ketään kehitysvammaista henkilökohtaisesti. Hmm.
[/quote]
Älyltään normaali ei ole kehitysvammainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin ala-asteella sellaisessa koulussa, että siellä oli kehitysvammaisten koulu samassa rakennuksessa.
Otsola? Itsekin olin ja välillä toki vammaisten käytös hieman pelotti tai ihmetytti, mutta varmasti opetti suvaitsevaisuutta ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Nyt aikuisena en todellakaan pelkää kehitysvsmmaisia, enkä voi myöskään ymmärtää aikuisia ihmisiä jotka eivät esim halua vammaisia asuinalueelleen.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:53"]
Otsola? Itsekin olin ja välillä toki vammaisten käytös hieman pelotti tai ihmetytti, mutta varmasti opetti suvaitsevaisuutta ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Nyt aikuisena en todellakaan pelkää kehitysvsmmaisia, enkä voi myöskään ymmärtää aikuisia ihmisiä jotka eivät esim halua vammaisia asuinalueelleen.
[/quote]
Mun entiselle - työn takia on vaihdettu paikkakuntaa - asuinalueelle rakennettiin kaksikin vammaisten asuntolaa. Ei niitä kukaan vastustanut, eikä näy arjessa paljon mitenkään. Käyvät kävelyllä, jotkut yksin, jotkut porukassa, mutta aika usein päiväsaikaan. Lomilla lähinnä olen nähnyt. Nämä on vierekkäin ja meiltä pari sataa metriä, mutta ei vieressäkään asuvat valita. Toki vammaisiakin on eri tasoisisia.
Mäkin olin. Naapurikoulun vammaset söi meidän kanssamme samassa ruokalassa. Kerran yksi vammainen tyttö heitti mua lautasella kasvoihin niin lujaa, että kulmani aukesi ja minut vietiin päivystykseen tikattavaksi. Muistona karsea arpi naamassa ja edelleen jotenkin kammoan vammaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin vammaiset söi samassa ruokalassa
T.12
Mikä h-vetin kehitysvammaisten vastutusaalto täällä palstalla riehuu? Lopettakaa nyt jo, olette vastenmielisiä ääliötä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäi hirveä kammo sitä älinää ja mölinää sekä outoa käytöstä kohtaan.
Peruskoulussa oli samaan aikaan muutama erityisluokka, joilla oli kehitysvammaisia. Nämä olivat vanhempia kuin muut koulun oppilaat.
Mieleen on jäänyt selkeästi vanhempi kehitysvammainen mies, joka pyrki runkkaamaan pienten tyttöjen edessä ja ruokalassa kenen tahansa. Pihalla sai aina pelätä, kun isokokoiset nuoret miehet ahdistelivat. Oltiin suunnilleen kuudennella. Sitten se lauma siirrettiin jonnekin, minne paremmin kuuluivat.
Ei jäänyt todellakaan leppoisaa kuvaa vaan pelottava, ahdistava ja traumaattinen. Edelleen kierrän vammaiset miehet kaukaa, koska minulle on jäänyt kuva, että ovat todella arvaamattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän ala-asteella oli siinä yhteydessä kans kehitysvammaistek koulu. Muistan, että olin itse aina ihan kauhuissani jos kävelemään pystyvä oppilas tuli käytävällä vastaan sillä saattoivat olla tosi arvaamattomia esim. yksi tarras kerran käytävällä ystäväni silmälaseihin ja talloi ne. Nykyään tietenkin ymmärrän erilaisuutta mutta mun mielestä meille olis voitu koulussa pienempänä kertoa, että niitä ei tartte pelätä ja varmasti jokaisella kehitysvammaisella oli siellä oma ihana luenteensa. Nyt päälimmäiseksi on nimittäin jäänyt se kauhunsekainen mielikuva kun musanope sanoi meille ekaluokkalaisille, että tänään pidetäänki tunti siellä kehitysvammaisten puolella. Jotkut alkoivat jopa itkeä, kun pelotti niin paljon :-D
Jäi hirveä kammo sitä älinää ja mölinää sekä outoa käytöstä kohtaan.
Ei minulla vaan jäänyt mitään kammoa, vaikka koulussa oli vaikka minkä tasoista erityisluokkaa. Ei lapset luonnostaan pelkää erilaisuutta. Uteliaita vain ovat yleensä ja vasta aikuisten asenteet saavat lapsetkin asenteellisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että olisitte olleet ihan samassa paikassa ja tutustuneet toisiinne.
ja muistan, miten aina ahdisti ja pelotti jos joku heistä tuli esim. tiellä vastaan niin, että olin yksin. Yksi poika tuli aina jotain hölisemään eikä meinannut päästää ohi. Hän oli muistaakseni nuorempi kuin minä, mutta kuitenkin isokokoisempi. Ei jäänyt kovin hyviä muistoja kehitysvammaisista.
Toinen kehitysvammainen (älyltään normaali, mutta muuta häikkää oli) taas ärsytti yläasteella muuten vain. Hänellä oli puheen tuottamisessa ongelmia ja puhe oli sellaista vinkuvaa ja hengästyneen kuuloista. Olimme jollain samalla musiikinkurssilla, missä ideana oli soittaa bändissä. Tämä halusi AINA laulamaan, eikä opettaja ilmeisesti hennonnut kieltää vammaiselta mitään, koska siellä se sitten aina hönkyi mikkiin. Ihan kiva, mutta meitä oli muitakin halukkaita jotka eivät todellakaan päässeet joka kerta. Silloin sapetti kyllä ankarasti :D
Enpä ole muuten kouluaikojen jälkeen tuntenut ketään kehitysvammaista henkilökohtaisesti. Hmm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäi hirveä kammo sitä älinää ja mölinää sekä outoa käytöstä kohtaan.
Ei minulla vaan jäänyt mitään kammoa, vaikka koulussa oli vaikka minkä tasoista erityisluokkaa. Ei lapset luonnostaan pelkää erilaisuutta. Uteliaita vain ovat yleensä ja vasta aikuisten asenteet saavat lapsetkin asenteellisiksi.
ihan ilman aikuisten asenteitakin. Edelleen ahdistaa, jos joku isokokoinen ja arvaamattoman oloinen kehitysvammainen tulee esim. bussissa hölisemään viereeen.
- 7
on ollut kuuroja/sokeita/kehitysvammaisia/autisteja ja heistä kukaan ei pelkää erilaisuutta. 8-vuotias kuopus kutsuttiin kehitysvammaisen tytön synttäreillekin, olivat ystävystyneet niin hyvin ja kun vein lapseni sinne, isä sanoi ovella että hienoa kun Anni tuli, 8 lasta ei tullut. Neljä nyt kuitenkin tuli.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 22:04"]
Peruskoulussa oli samaan aikaan muutama erityisluokka, joilla oli kehitysvammaisia. Nämä olivat vanhempia kuin muut koulun oppilaat. Mieleen on jäänyt selkeästi vanhempi kehitysvammainen mies, joka pyrki runkkaamaan pienten tyttöjen edessä ja ruokalassa kenen tahansa. Pihalla sai aina pelätä, kun isokokoiset nuoret miehet ahdistelivat. Oltiin suunnilleen kuudennella. Sitten se lauma siirrettiin jonnekin, minne paremmin kuuluivat. Ei jäänyt todellakaan leppoisaa kuvaa vaan pelottava, ahdistava ja traumaattinen. Edelleen kierrän vammaiset miehet kaukaa, koska minulle on jäänyt kuva, että ovat todella arvaamattomia.
[/quote]
Eikö avustaja puuttuneet tilanteeseen vai eivätkö tienneet?
Minä tunnen paljon vammasia ne on hienoja ihmisiä.
Ne on tosi sydämmellisiä ja fiksuja Ne haluaa kaikille
vaan pelkkää hyvää.