Jaettu vanhemmuus –Mitä se on?
Kun perheeseen syntyy lapsi, koko perheen roolit jaetaan uusiksi. Perinteisessä perhekäsityksessä äiti jää kotiin hoitamaan vauvaa ja isä turvaa perheen toimeentulon. Perinteinen perhemalli toimii, mikäli isälle riittää rooli perheen ulkokehältä. Perinteinen perhemalli saattaa kuitenkin aiheuttaa ristiriitoja kotona. Äiti saattaa tuntea mustasukkaisuutta isän sosiaalisista suhteista ja isä ulkopuolisuutta. Mikäli äidin itsetunto rakentuu vahvasti äitiyteen ja hän kokee paremmuuden tunnetta suhteessa isään ja hänen taitoihin hoitaa lasta, ollaan pian umpikujassa. Nykypäivän isä haluaa osallistua ja hoivata lastaan kuten äitikin, ja imetystä lukuun ottamatta vauvan hoito olisi täysin jaettavissa.
Mikä tapa toimii teidän perheessä? Miten vanhemmuus on teillä jaettu?
Tässä keskustelussa on mukana Petri EHYT ry:stä ja Samu Aseman Lapset ry:stä.
Kommentit (30)
Tervetuloa myös minun puolesta. Ei muuta ku kertomaan omia näkökulmia aiheeseen.
Onko aika ja askareet käytännössä todellakin mahdollista jakaa tasapuolisesti? :)
Ja se on tosiasia. Isille pakollinen isyysvapaa, tai muuten ei yhteishuoltajuutta edes avioliitossa syntyneisiin lapsiin.
Hei minunkin puolestani! Siis Aseman Lapset ry:n puolelta keskustelemassa täällä tänään.
Miten pakollinen isyysloma hyödyttäisi äitien omaa aikaa, jos isä käyttää sen ajan perheen ulkopuolella?
isä haluaa kovasti olla ihan kuin äiti, tosiaan imetystä vaille.
Tuloksena on kauhea parisuhde, eron uhka jatkuva ja kaikilla paha olla.
Mies on jostain keksinyt, että voisi oikeasti toimia äitinä...
eilen selitti juuri 2-v täyttäneelle, että 13 min päästä pitää olla sängyssä. Näyttipä vielä kellosta.
(Minä en saa puuttua, olen vain äiti.)
Kun lapsi ei sitten ollutkaan sängyssä, alkoi järkyttävä huuto KUN ISÄ SUUTTUU!!!
Puutuin asiaan, olen paska ihminen ja minun ei kuulu puuttua miten hän OMAA LASTAAN kasvattaa.
olisi töissä 20h/vrk, pysyisi rauha maassa.
Jos äiti katsoo ettei isä ole tarpeeksi osallistuva ja halukas viettämään aikaansa lapsensa kanssa, äiti saisi yksihuoltajuuden vaikka oltaisiin avioliitossa.
Isänoikeudet pois mieheltä, joka hengailee vauva-ajan omissa menoissaan.
Siittäjäksi kelpaa kuka vaan, isäksi harva ja niin sen pitäisi mennäkin. Isäksi päästään, ei jouduta.
Eli minä jäin lapsen kanssa kotiin koska olin jo opintoni päättänyt ja halusin muutenkin,mies ei olisi voinut siinä vaiheessa opintojensa vuoksi.
Siitä vaan sitten käynnistyi samalla semmoinen homma että kaikki kotityöt ja lapsen asiat jäivät täysin minun vastuulleni koska olen kotona.
Vaikka lapsi on jo koulussa ja minä töissä+opiskelen taas,ovat kaikki kotityöt ja lapsen asiat edelleenkin minun vastuullani ja mies keskittyy tienaamaan.
Eilen manailin tuolla ääneen samalla kun järjestelin kaikenmaailman työkaluja ja poranteriä jotka olivat pitkin ja poikin terassilla,ovat siinä siis olleet viime syksystä asti miehen jäljiltä! Mies ei eväänsä liikauta minkään suhteen,sotkea kyllä osaa varsin hyvin.
Alusta alkaen meni meillä siis työnjako pieleen ja nyt sitä on tosi vaikea muuttaa :(
että äiti olisi automaattisesti lapsensa ainoa huoltaja ja isä vasta sitten jos osoittaa olevansa siihen kykenevä.
Ja jos isä riitauttaisi asian osoittaisi se, että isällä on motivaatiota olla lapselleen isä muutenkin kuin paperilla.
Kiitos kaikista kommenteista.
Muistakaahan, että aiheena on JAETTU vanhemmuus. Onko vanhemmuutta siis mahdollista jakaa? Miten vanhemmuus olisi optimaalista jakaa niin, että se olisi hyödyllistä koko perheelle.
Vältellään tällä kertaa noita huoltajuusasioita.
Hei! Tärkeitä pointteja kaikilla teillä mutta yli viiden vuoden lastensuojelukokemuksen perusteella töistäni voin sanoa, että ei kaikki äiditkään ole täysin kykeneviä huoltajiksi. Joten pysytellään tänään aiheessa posiitiivisessa valossa ja ajatellaan perhettä mielummin yhtenäisenä ja toimivana kokonaisuutena. Ja kuinka vanhemmuutta siinä parhaiten jaetaan.
Edellä mainittiin äidinomasta ajasta, ja kuinka mies kykenee tukemaan puolisoaan siihen hoitamalla lasta. Eikö tämä ole jaettua vanhemmuutta
Hei! Tärkeitä pointteja kaikilla teillä mutta yli viiden vuoden lastensuojelukokemuksen perusteella töistäni voin sanoa, että ei kaikki äiditkään ole täysin kykeneviä huoltajiksi. Joten pysytellään tänään aiheessa posiitiivisessa valossa ja ajatellaan perhettä mielummin yhtenäisenä ja toimivana kokonaisuutena. Ja kuinka vanhemmuutta siinä parhaiten jaetaan.
Edellä mainittiin äidinomasta ajasta, ja kuinka mies kykenee tukemaan puolisoaan siihen hoitamalla lasta. Eikö tämä ole jaettua vanhemmuutta
Ja siihen on päädytty ihan itsestään, sen enempää sopimatta kuka tekee mitäkin.
Uusperheessämme on kaksi lasta(kolmas tulossa) ja vanhimman kanssa olin vuosia yksinhuoltaja. Hänen biol.isänsä on mukana omasta tahdostaan vain nimellisesti, joten käytännössä mieheni on kaikessa merkityksessään isä myös hänelle.
Tilanteemme on juuri se perinteinen, eli itse olen kotiäitinä nyt ja uuden vauvankin synnyttyä vielä pari vuotta ainakin. Mies on säännöllisessä palkkatyössä. Onneksi ei vuorotyötä sentään.
Roolijako arjessa on jakautunut sujuvasti:kotihommat ovat pääasiassa minun, ja aidosti haluankin niiden olevan. Tietysti tarpeen tullen mieheni tekee niitä myös, jos esim.tenavat vaativat ekstrahuomiota tai olen sairaana.
Vastapainoksi minun ei ole tarvinnut kantaa kortta kekoon taloudellisesti. Yhteisestä sopimuksesta päätimme että lapset hoidetaan kotona mieluiten n.kolmivuotiaiksi, joten kinaa "miehen rahoilla" elämisestä ei ole. Ajattelemme, että minun työni kotona on ihan rahanarvoista sekin. Korvaamattomana näemme sen, ettei lapsia tarvitse raastaa päiväkotiin vain että saisimme vähän paremman rahatilanteen jos minäkin menisin töihin. Päätimme pärjätä yhdellä palkalla, vaikka tiukkaakin on.
Miehen hommia on sitten ne, joista hän nauttii, eli auton rassaukset, pihahommat jne. Ylipäätään missään emme astu toistemme varpaille vain koska asioita haluttaisiin väkisin jakaa puoliksi-se tekee joka voi/haluaa/jaksaa. Oli sitten kyse lasten hoidosta, kotitöistä tai kaupassakäynnistä.
Lasten suhteen hoito jakautuu niinikään luonnostaan. Miehen töissäollessa vastuu lapsista on kaikkineen minun. Töistä tultuaan ja hetken päivästä elvyttyään hän yleensä hommailee omia juttujaan, minun tehdessä ruokaa.Lapset leikkivät keskenään tai sukkuloivat meitä "auttamassa". Illalla olemme sitten koko perhe ulkona tai humisemme jotain muuta yhteistä.Lasten mentyä maate meillä on aina kahdenkeskistä aikaa pari tuntia, tai sitten touhuamme kumpkin omiamme-miltä nyt sattuu tuntumaan.Kodin ulkopuolisia harrastuksia kummallakaan ei ole, mieluisat harrasteet ovat kotiin järjestettyinä.
Lasten käytännön hoidossa(syöttämiset, iltapesut, nukkumaanlaitot jne.)hoidamme yhdessä tai erikseen. siihen lapsetkin on totuneet: isi kelpaa asian hoitamaan siinä missä minäkin, ja siitä olemme ylpeitä: vaikka vastuu on arkipäivisin minulla, isä ei ole ns. vieras lapsilleen, vaan aidosti voin sanoa että vanhempina olemme täysin samalla viivalla. Viikonloppuisin miehenkin ollessa vapaalla hänen roolinsa isänä ehkä hieman korostuu: tietenkin hän silloin ehtii ja jaksaa puuhata lastensa kanssa enemmän.
Näin on menty eikä tyytymättömyyttä ole ilmaantunut miltään taholta. Toivottavasti perheen tasapaino säilyy vauvankin synnyttyä!
Kiitos hyvästä kommentista ja esimerkistä.
Ja itse haluan uskoa, että tuollainen roolijako olisi mahdollinen myös niin, että isä on kotona. Ja varmasti näin jo monella nyky-yhteiskunassa onkin. Varsinkin silloin, jos naisella on korkeapalkkaisempi työ.
aika perinteiset mallit, mika johtuu kahden eri kulttuurin liitosta. Mies britti ja mina suomesta. Pikku hiljaa olen lisannyt isan vastuuta lapsen hoidossa ja nykyaan toissa kaydessani mies hoitaa n. 2- vuotiasta lastamme yhtena paivana viikossa. Loput kaksi paivaa lapsi on mummulassa. Eri puraa tulee enimmakseen rahasta ja siita kuinka kotityot/ lapsenhoito ei ole miehen mielesta oikeaa tyota kun siita ei makseta. Eli olen meidan perheessa hieman alakynnessa, kun en tuo yhta paljon rahaa perheeseen kuin mies- tama asenne ottaa paahan niin, ettei veri kierra paassa! Itse arvostan tasa-arvoa, joka taalla valitettavasti varsin uusi kasite.
Isa on tarkea osa lapsen elamaa ja kehitysta. Onhan tietellisesti todistettu esim. isattomien tyttojen aikainen murrosika ja muut isattomyydesta johtuvat sosiaaliset ongelmat. Isa opettaa lapsilleen eri asioita mita aiti, joten lapsi hyotyy molempien vanhempien lasnaolosta. Aitina on joskus vaikea hyvaksy isan paatoksia, mutta kunhan lapsi on turvassa ja tietyt hyvan kasvatuksen ja kaytoksen normit tayttyvat, saa isa myos kayttaa omaa luovuuttaan ja parhaaksi katsomaansa tapaa toimia lapsen kanssa. Rutiineista pyrimme pitamaan kiinni ja lapsi nayttaa nauttivan molempien vanhempien kanssa vietetysta ajasta. Haastavaa tama vanhemmuus on, silla pitaa yrittaa myos nahda toisen vanhemman ajatusmaailma ja toiveet lapsen kasvattamisesta. Ajan kanssa sita oppii . :)
Minusta vanhemmuutta voidaan jakaa ja ainakin meillä se on onnistunut mielestäni hyvin. Meillä kotitöitä (siivous, ruuanlaitto, lapsenhoito) tekee molemmat vanhemmat. Eilen esim. minä olin lapsen kanssa hiekkalaatikolla ja ulkopuuhissa ja mies teki sillä aikaa päivällisen. Toisinaan taas toisinpäin. Lapsikin on mukana usein kotiaskareissa 3 vuotias osaa jo jotakin tehdä. Ollaan molemmat töissä ja lapsi hoidossa. Kyllä perhe on yhteisyritys. Lapsen ollessa vauva hoidin häntä kotona 1,5 vuotiaaksi kunnes menin töihin. Tuolloin tein kyllä kotiaskareita enemmän kun oli niihin enemmän aikaa. Tuokaan aika ei kuitenkaan tarkoittanut sitä että mies olsi kotihommista laistanut kokonaan. Miehen tullessa töistä saatoin ihan hyvillä mielin jättää vauvan miehen hoteisiin ja lähteä kuntosalille, kauppaan ja milloin mitäkin.
Usein äidit pyrkivät omimaan sen vauvan/lapsen ja mies nähdään jonain äidin pikku apulaisena. Veikkaan myös, että vaikka isä olisikin halukas vauvaa/lasta hoitamaan, mutta äiti motkottaa aina siinä vieressä miten väärin lapsen kanssa olet ja lasta hoidat niin lopahtaa halut hoitaa lasta aika helposti isältä. Sama on muidenkin kotitöiden kanssa.
Jo ennen lapsien yrittämistä puhuttiin asioista, esimerkiksi harrastuksista ja niiden vähentämisestä (miehellä aikaa vievä harrastus jonka parissa meni melkein koko vapaa-aika) ja yleensä siitä miten elämä muuttuu. Isä piti isyysloman heti lapsen synnyttyä ja osani oli käytännössä vain imettää. Hoitovapaata jaettiin ja toisen lapsen syntymän jälkeen (vanhempainvapaani jälkeen) isä oli molempien lasten kanssa kotona vuoden.
Meillä on aika yhteiset sävelet lasten kasvatuksesta, eli siinäkään ei tule kauheita konflikteja. Mies hoitaa harrastukset ja ulkoilut ja minä ns. perushuollon. Neuvola- ja lääkärikäyntejä jaetaan kummalle paremmin sopii.
Vaatiihan se mieheltäkin luonnetta jäädä hoitovapaalle, kyllä jotain huomauttelua ja piikittelyä tuli "kotiäidille" tuttavapiiristä. Enemmistönä meillä on tutuissa se perinteinen malli, jossa äidin oma aika vaatii sitä että ruuat on valmiina mikrolämmitystä vailla ja ehkä varmuuden vuoksi mummi hälytettynä apuun.
Kiitos niistä.
Miten usein tapahtuu mielestänne että toinen vanhemmista "omii" lapsen? Ja kuinka tälläistä voisi välttää? Jos toinen ajautuu vanhemmuudessa ulkokehälle, kuinka epätasapaino voidaan korjata?
Onko näissä tilanteissa keskustelu ratkaisevin tekijä. Edesauttaako työelämä toisen ajautumista ulkokehälle vanhemmuudessa?
jäin kotiin vauvan kanssa, tietenkin, siksi siis MINÄ osasin hoitaa vauvaa, isästä tuli vain apulainen. Jos lähdin kauppaan, niin jääkaapin oveen tein lapun, jossa hoito-ohjeita... Etukäteen tätä emme toivoneet, emme uskoneet, että voisi edes niin käydä. En tiedä, miksi minusta tuli sellainen, omin vauvan itselleni täysin, yritin ainakin. Ihan järkkyä toimintaa minulta.
Toisen kanssa olimme jo tasa-arvoisempia, mutta esikoisen ajalta jäi käsittelemättömiä asiota niin paljon, että lopulta suhteemme kaatui ja todellakin nykyään jaamme vanhemmuuden...
Kiitos oman kokemuksen jakamisesta. Harmillista, että suhde kaatui, mutta mukava kuulla, että asiat nyt paremmin.
Osaatko/haluatko kertoa kuinka tuon asian olisi voinut välttää, jos palstaa lukeva saisi vinkkejä? Olisiko yksinkertaisesti keskustelu aiheesta auttanut tms.?
Mä tunsin itseni tosi yksinäiseksi. Kun se oli hänen vapaa-aikaansa! mä olen kyllä lomallani ihan mielelläni lapseni kanssa (olen nyt töissä jo)