Raskas kevät, pakko helpottaa jo pian

Meillä ei ole mitään kovin vakavaa, mutta silti viime kuukaudet ovat olleet raskaita.



Hiihtolomaviikolla oltiin reissussa, mukana oli mummo, vähän kuutamolla oleva pappa, omat lapsemme, joista yhdellä kehitysvamma. Ja kuinka ollakaan, sekä mies että mummo sairastivat reissussa joten un vastuulleni jäi sitten koko katras. Alakoululaisille oli vähän kovaa, kun ei päästykään laduille ja rinteeseen kuten oltiin suunniteltu.



Heti loman jälkeen pappa sairastui ja kuoli. Hänellä oli jo dementia, joten kuolema oli aika armollinenkin. Mutta silti.



Saimme papan hautaan ja sitten mut leikattiin, kuten oltiin suunniteltu. Ja nyt perheessä jyllää sekä vatsatauri että lenssu. Mies sairasti jo toiseen kertaan flunssan eikä silti oikein voi olla pois töistä. Siis me ollaan ajettu kohta kaksi kuukautta puolivaloilla, eikä edes kevät ole edennyt yhtään.



Tänä aamuna sanoin ekaluokkalaiselle omaa kuvotustani nieleskellen, että voi kun alkaisi jo hiljalleen helpottaa. On niin valjua sanoa lapsille päivä toisensa perään, että tänään eikä tällä viikolla pysty, koetetaan olla vaan rauhassa. Sekin on niin urhea ja reipas, vaikka äiti kyhjöttää kipeenä ja kalpeena.