Te jotka olette naimisissa sielunkumppanin kanssa, miltä se tuntuu?

Jatkokysymys: miksi menisit naimisiin muun kuin "sielunkumppanisi" kanssa? (ite inhoan tuota termiä, en usko mihinkään johdatukseen vaan syvään ystävyyteen ja luottamukseen)

Taidat lukea paljon?

Nainen ja mies ei voi olla sielunkumppaneita. Miehet tajuaa miksi, naiset ei koskaan.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2012 klo 23:09"]

Ekat treffit kestivät 2vrk, eikä sen jälkeen olla montaa yötä erillään vietetty.

Mies on alusta alkaen tuntunut omalta, voin puhua hänelle mistä vaan. Paljastaa kaikki heikkouteni ja olla 100% oma itseni. Oman miehen kanssa on ylivoimaisesti kaikkein mukavinta viettää aikaa.

[/quote]

Vieläkö olette yhdessä?

Kaikkea sontaa sitä onkin jossain tviiuu tviiuu <3 <3 <3 (silmäni putoavat päästä)  tojojojojong-psykoosissaan mennytkin kirjoittamaan... (joku aiempi kommentti ketjussa mun kirjoittama)

Tuonpuoleisia sielunkumppaneita ja rakkaudesta oksentavia. Voi hyvänen aika, menkää hoitoon.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2012 klo 22:26"]Unohdin vastata miten se alkoi: läppäsin silloista lähes tuntematonta nuorta miestä takapuolelle kun kaveri yllytti :D siitä se sitten lähti. T.3

[/quote]

Mies tekisi näkn niin ei hyvä heiluisi vaikka kuinka selittäisi hakevansa sielunkumppania.

Olemme olleet yhdessä 27vuotta, 24v naimisissa. Meillä on sama huumorintaju ja usein käy niin, että toinen ajattelee jotakin asiaa ja toinen sanoo sen ääneen. Tunnetaan toisemme hyvin.

Sopuisalta, harmoniselta, ihanalta. Ei tarvitse olla koko ajan selittämässä

itseään, eikä ole jatkuvia ristiriitoja.

Rakkaus alkoi pitkästä suudelmasta kalliolla.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2012 klo 21:37"]

Miten rakkautenne alkoi?

[/quote]

Tuntuu ihanalta tietenkin! Tapasimme Suomi24 treffipalstalla erottuamme ensimmäisistä avioliitoistamme. Etsimme aluksi pelkkää hauskanpitoseuraa, mutta luonteemme (ja toistemme ulkonäkömaku) natsasivat niin täydellisesti, että jo 5kk tapaamisesta muutimme yhteen, 9kk tapaamisesta menimme naimisiin ja 13kk tapaamisesta meillä oli jo vauva.

Hetkeäkään ei ole kaduttanut. Koemme olevamme toisillemme elämämme paras asia. Nyt olemme olleet yhdessä 4,5 vuotta ja onni jatkuu. :)

Me ollaan toisillemme sielunkumppanit, parhaat ystävät ja arjen sparraajat. Kuten muutkin on kirjoittaneet se ehdoton luottamus ja turvallisuuden tunne suhteessa, helppous ja levollisuus on varmaan ne asiat mitä tuo mulle tarkoittaa. Toki olisi ollut ihanaa jos olisi vielä ollut järjetöntä intohimoa mutta toisaalta se on niin raastavaa että olen päässyt näin helpommalla. Tasainen perushimo ja rakkaus on kestänyt vuosikymmeniä jo

Arvostan aviomiestäni. Olen onnekas kohdattuani hänet. Tiedän, että hän on erityislaatuinen. Hänen kanssaan on todella helppo olla, koska olemuksemme on saman oloinen, taustamme ovat vastaavat, koulutustasomme on yhtenevä, olemme harrastaneet samankaltaisia asioita lapsesta saakka. Olemme kotoisin lähialueilta, mutta tutustuimme vasta aikuisina. Myös ammattimme ovat eri, joten tuomme toisillemme myös uutta. Elämä on tosi helppoa, riitelemme joskus pikkuasioista. Jopa yhteenmuutto oli todella luontevaa aikanaan.

Meillä on myös tosi hyvää seksiä (koska sovimme fyysisestikin tosi hyvin yhteen).

Tapasimme sattumalta yhteisten yhteyksien kautta. Olemme olleet naimisissä 10-vuotta.

Joka päivä tuntuu hyvältä. Joka päivä tuntuu, että tässä haluan olla ja olisipa meillä pitkä elämä. Meissä on paljon samaa: arvot, älykkyys, rehellisyys, suoruus. Olemme toisiimme sopivat palat seksissä, kotielämässä, kiinnostuksissa. Ehkä on kuitenkin parasta se, että ehdottomasti mieluiten vietämme aikaa yhdessä.

mutta kait se aika hyvin loppujenlopuksi kuvaa meidän suhdettamme. En osaa muuten kuvata kuin että tuntuu oikealta ja hyvältä olla sellaisen kanssa naimisissa, mies ymmärtää minua ihan eri tasolla kuin kukaan muu koskaan ja sama toisin päin tietty myös. Tapasimme ainejärjestöhommissa, ja hyvin pian kyllä huomasi että nyt on kyse jostain muusta kuin aiemmissa suhteissa. Jos kaveripiiriämme (=lähinnä opiskelu- ja harrastuskavereita) katsoo, niin menimme tavallista nopeammin ja aikaisemmin naimisiin + saimme lapsia (23-vuotiaina naimisiin ja eka lapsi syntyi siitä kun olimme 25).



Yhteisiä vuosia on nyt takana 16 ja kemiat pelaavat edelleen erinomaisesti, rakkaus on vaan lisääntynyt vaikka hurjin alkuhuuma onkin haihtunut jo aikapäiviä sitten.

Vaikka on vaikeitakin aikoja, niin asiat uskalletaan ottaa esiin ja riidellä selviksi. Ymmärtää toista ja luottaa toiseen oikeasti. Että rakkaus riittää, kun rakastumisen tunne hiipuu. Että on oikeasti tahdottu olla toisen kanssa, ja halutaan tehdä työtä sen eteen että tahto riittää.

Itse kun tapasin mieheni,sielunkumppanini niin se tunne oli niin kokonaisvaltainen...

Kun toinen ottaa kädestä kiinni,pussaa ja tuijottaa vaan sua silmiin...

Se tunne valtaa sut kokonaan...hukut siihen.

Lämmin ja hyvä olo.

Turvallinen.

Intohimoinen.

Miehen kosketus menee läpi.

Siinä on tuttua kaikki.

Käsi sulautuu käteen ja väristykset menee koko vartalon läpi.

Sydän pakahtuu eikä toinen tunnu yhtään vieraalta.

Se oli mun muru <3 ja on siis vieläkin :)

Pidin luentoa yhdelle joukkueelle. saliin käveli viimeisenä boheemi komistus, jolla oli maailman sinisimmät silmät. Muistan sen niin elävästi, ihan kuin olisi eilen ollut. Mies kertoi sanoneensa joukkuekaverille, että tuossa on hänen elämänsä nainen, millä sen sais. Meni aikaa (luulin hänen seurustelevan ym) kun tapasimme eräissä juhlissa. Tää sinisilmä tuli mun viereen istumaan ja juteltiin koko ilta. Heitin hänet kotiin, mutta ujoina mitään muuta ei tapahtunut. Alkoi tiivis yhteydenpito ja kun ensimmäisen kerran jäin yöksi, en enää lähtenyt. Nyt 2,5v myöhemmin kihlat ja vauva tulossa. Sinisilmäni pelastaa huononkin päivän, lohduttaa, kuuntelee, tukee. Huumorimme osuu täydellisesti ja nauramme aina. Jos tulee riitaa, en ikinä halua sanoa pahasti enkä ajattele, että taidanpa ottaa eron, vaan haluan selvittää asiat heti. Tämä suhde on pyyhkinyt kaikki vanhat arvet ja sydänsurut pois<3