Miksi ev.lut kirkko viettää
pitkääperjantaita? Monet eurooppalaiset ei vietä kyseistä päivää ja onkin normaali työpäivä.
Kommentit (7)
Pitkäperjantai 300-luvulta alkaen Kristuksen kärsimisen, ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistopäivä, paastopäivä. Se on koko vuoden vakavin päivä. Tällöin kellot ja urut vaikenevat. Jeesus on kuollut meidän edestämme. Päivänä seurataan Golgatan tapahtumia ristiinnaulitsemisesta kuolemaan. Englanninkielinen nimi Good Friday viittaa syntiemme sovitukseen ristinkuoleman kautta. Pitkäperjantai puuttui 1571-1772 jumalanpalveluspäivien luettelosta kokonaan Ruotsi-Suomessa. 1600-luvulla pitkäperjantai oli saamassa tärkeän juhla-arvon. Vuoden 1618 evankeliumikirjaan merkittiin epistola- ja evankeliumitekstit pitkäperjantaille. Vuoden 1686 kirkkolaki määräsi: Pitkäperjantaina pitää niin maalla kuin kaupungeissakin pyhitettämän ja kansa paastoamiseen ja raittiuteen manattaman. 1600-luvun lopun ja 1700-luvun Suomessa vaikuttanut pietismi korosti kärsimykseen liittyvää hurskautta. Päivää on vietetty Suomessa vuodesta 1774 alkaen jatkuvasti pyhänä. Pitkäperjantai ei ole nykyisin kaikissa Europan maissa merkitty yhteiskunnan kalenteriin pyhäpäiväksi. Pitkäperjantain aiheena on: Meidän edestämme. Evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja kuolemasta.
Just syötiin oikke hyvät pihvit ja juureksia, salaattia, viiniä meni puoli pulloa, mutta ei hätää juodaan se tässä illan aikana loppuun, samalla ku lauletaan karaokea. Joo ja jälkkäri tuossa odottaa, ei jaksa heti.
Illalla vois vielä jonku leffan katsoa ja jotain pientä napostella. On se hyvä kun on näitä ylimääräisiä vapaapäiviä.
kristillisyydessä. Jeesus joi viiniä aterioilla ja ennen kuolemaansa hän siunasi viinin. Kyllä viini sopii vallanmainiosti pääsiäisaterialle.
Miksi tämä tärkeä päivä ei ole pyhän arvoinen kaikissa maissa vähän ihmetyttää. Kirkolla tässä tietysti se vallata on. Voihan olla että tämä vapaapäivä vielä poistuu kalenterista.

nyt? Ks. Ilmestys 6 luku, hän on mahtava kuningas ja ei ole vauva tai kuollut. Miten huomioitte tämän?
muistellaan Jeesuksen ristinkuolemaa.
Kyllähän sitä vietetään tavalla tai toisella kaikissa kirkkokunnissa. asia on sitten erikseen, että onko valtio päättänyt siksi päiväksi vapaapäivän.