Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kohta 10 v. tytär, jännittää kouluun menoa ruokailua vuoksi.

Vierailija
04.04.2012 |

Onko kellään ollut vastaavanlaisia kokemuksia.



Alkoi maanantain jälkeen oli tullut koulussa huonovointiseksi ja lähti kesken päivän kotiin.

Tämän jälkeen seuraavana päivänä jäi kotiin koska olo niin huono. Tänään sitten aamu meni jännittäen, hätäillen ja itkuakin vääntäen. Vaikka sanoin, että tänään mennään yhdessä kouluun ja kerrotaan asiasta opellekin. Yritti kaikin tavoin, että saisi jäädä kotiin on kuulemma viluinenn olo yms. Aamupalakaan ei maistunut puoli sämpylää meni alas, vaikka nälkä kuulemma oli. Ilmeisesti kova huonon olon pelko ja pelkää että oksentaa.



Olen todella huolestunut tästä, sillä ko. oireilua oli jo hiihtoloman aikaan jolloin oli mennossa ystävänsä luo yökyläilemään ja ilmeisesti jännitti niin ko. menoa niin että tuli silloinkin huonovointiseksi kun pääsi perille eikä sitten voinutkaan jäädä. Palasi takaisin kotiin ja oksensi sitten kotona.

Lisäksi huolestuttavinta on tässä, että tytön painokäyräkin menee miinuksilla eli varaa ei ole jättää syömättä. Onneksi kotona kuitenkin on ruoka maistunut tähän saakka paitsi nuo aamupalat eivät mene oikein alas.

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

syömishäiriöltä tai sitten ammattiapua vaativalta jännittämiseltä. Lääkäriin.

Vierailija
2/8 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko siellä tapahtunut jotain ikävää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

esim. pakko maistaa jotain ruokaa josta tullut sitten huono olo? Tai ottaako jostain muusta syystä paineita ruokailun suhteen?



Meidän pojan koulussa (Helsinki) on Palmian ruoka ajoittain todella ala-arvoista, jopa opettajakin on sen myöntänyt ja joskus ollut tapauksia että mm. lihakastiketta maistatetaan sillä seurauksella että muutama on voinut pahoin..Perunoissa on ollut matoja pari kertaa.



Eli meillä ainakin linja hoikan ja muita kuin koulunruokia hyvin syövän lapsen kanssa se että panostetaan hyvään aamu sekä välipalaan koska todennäköisimmin lounas koulussa ei täytä vatsaa koska ruoka on huonoa/pahaa/pilalla ja olemme tämän myös opettajalla tuoneet esille jottei huolehdi pienien annoskokojen takia. Ja samalla pyritään siihen että maistetaan aina jotain, vaikka jo 9veet tuntuvat keksineen paljon keinoja millä välttää sekin ;)

Vierailija
4/8 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kavereita on. Openkin kanssa puhuin asiasta tänä aamuna ja kysyin onko tapahtunut jotain ikävää esim. olisi jäänyt yksin jostain leikeistä tms. Mitään tällaista ope ei ainkaan ole huomannut, eikä tyttökään osaa sanoa muuta kuin että huonoolon oksentamisenpelko siinä kouluruokailussa jännittää. Luonteeltaan on pienestä asti ollut tosi ujo ja arka sekä herkkä. No, mut täytyy seurailla tilannetta ja jos oireilu jatkuu niin sitten lääkärille ja mahdollisesti sitä kautta eteenpäin jos tilanne niin vaatii. ...ei kai tässä muutakaan voi. t: Ap.

Vierailija
5/8 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua jännitti kouluruokailu niin etten loppujen lopuksi enää syönyt siellä mitään. Olin kyllä jo 13-vuotias kun jännitysoireet alkoivat. Ja kenellekään en tietenkään kertonut, vaan yksin kärsin ja jännitin. Luulivat jo että olen anorektikko kun en syö. En vaan voinut sanoa että minua jännittää syöminen ja juominen muiden seurassa (kahvikuppineuroosi).

Vierailija
6/8 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ole ollut valittamista, hyvää perusruokaa on ollut. Tyttö itse jopa sanonut että se on hyvää ja ottaa lisääkin niinä päivinä. Ja jos sellaista ruokaa mistä ei tykkää (esim. hernekeitto) niin sitä ottaa vähän ja ei tarvitse kuulemma edes maistaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos muut yököttelevät koulussa ruokaa. Siellä kun joka sanoo oikein hartaasti ja antaumuksella, että yöÖÖÖÖök mitä ruokaa, niin jollain voi oksennusrefleksi reagoida tuohon yökkiin.



Siinä yksi hatusta vedetty teoria.

Vierailija
8/8 |
04.04.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

oireilua joka liittyi nimenomaan kouluun lähtöön. Mitään syytä ei osannut sanoa eikä kiusaamista tmv. tullut ilmi. Tilanne meni jo niin pitkälle että lapsi todellakin oksenteli joka aamu. Otin yhteyttä koulupsykologiin jonka luokse poika pääsi todella nopeasti keskustelemaan. Ja syykin sitten löydettiin ja sitä kautta pahoinvointi saatiin loppumaan. Suosittelen siis koulupsykologin kanssa keskustelemista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi kuusi