Miten suhtautuisin?? Naapurin mies lähti viikko sitten kuukaudeksi työmatkalle,
ja hänen avovaimonsa jäi kotiin, kuulemma oli ihan normaalisti tarkoitus käydä töissä tänä aikana. Yleensä näemme ja kuulemme naapureiden kanssa aika selvästi toistemme liikkeet. En kuitenkaan ole nähnyt tästä avovaimosta vilaustakaan maanantain jälkeen! Valot eivät myöskään ole palaneet kertaakaan. Oikeasti alkaa jo huolestuttaa, onko hänelle sattunut jotain. :/ Ovikelloa lienee turha käydä pimputtamassa, kun kerran valotkaa eivät ole olleet päällä koko viikolla. Toisaalta tuli mieleen, että eihän hänellä nyt vain ole mitään hämäriä bisneksiä, kun mies on matkoilla. :(
Kommentit (7)
tuoksi aikaa ja käy töissä sieltä? Tiedätkö numeron, soita ja sano että huolestuit, kun ette nähneet... ei se nyt ainakaan pahaa tee.
kyllähän sen nyt huomaa jos ei valot pala koko viikolla. Olen ihmeissäni siksi, kun nainen nimenomaan sanoi olevansa miehen matkan ajan ihan rauhassa kotona ja käyvänsä töissä. Hänen ruhelinnumeroaan minulla ei ole.
ap
perustellaan liikaa, ennekoidaan tulevia kysymyksiä eli kaiken kaikkiaan liian valmiiksi pureskeltu juttu.
Mullekin mies kertoi eilen, et voipi tulla ens vuonna 2vkon-2kk mittainen ulkomaan keikka. Itse sanoin heti, et voin mennä lasten kans mummojen tykö tai mummot tulla tänne. Et ei kandee huolehtia heti. Itekin mielellään lähtisin mummolaan tms.
kysy vaikka sokeria lainaksi....
Sitten soita isännöitsijälle ja pyydä naapurisi puhelinnumero, tai kerro hänelle huolesi. (Periaatteessa talonyhtiölle pitäisi kertoa, jos ollaan pidempään asunnosta pois.)
Minusta on ihan tervettä katsoa naapureiden perään. Ei mitään kyttäämistä, mutta muutoin. Siitä voi olla itsellekin paljon iloa. Esim. ystävältäni karkasi koira. Naapurit huomasi sen kirjaston pihalla norkoilemassa, soittivat ja kysyvät, että onkohan teidän koira karussa... otetaanko kiinni.
Yksi naapuri unohti avaimet oven lukkoon. Soitin ovikelloa ja kysyin, että ovatko tarkoituksella! Oli tosi kiitollinen...
Jospa se ei vaan ole kotona - majailee salarakkaansa luona.