Millainen paikka on helvetti?
Tunnetko ketään joka olisi sinne joutunut tai joutumassa?
Kommentit (10)
meillä aina äiti sanoi, että jos emme ole kunnolla niin joudumme Helsinkiin.
Periaatteessa kristinuskon mukaan helvettiä ei ole. On vain taivas (= ikuinen elämä) tai tyhjiin raukeaminen. Helvetti on pappien keksintöä, sillä saatiin kansa pelokkaaksi ja hyviksi kirkon jäseniksi (ja veronmaksajiksi) pakanuuden sijaan.
Kyllä tiedän muutaman, joiden soisin päätyvän johonkin muuhun paikkaan kuin taivaaseen. Itse toivoisin vain raukeavani tyhjiin, vaikka kuulunkin kirkkoon eikä ole aikomusta erota. Jotenkin ikuinen elämä tuntuu ihan kauhealta ajatukselta, kun tämä nykyinenkin taivallus on alusta asti ollut aika ankeaa.
teini ärähtää painu vittuun siitä tai painu helvettiin siitä kun menen yllättäen hänen huoneeseensa.
Hieman pistää aina silmään, kun suurten maailmanuskontojen uskontojen yhteydessä puhutaan "keksitystä". Maailmanuskonnot ovat kehittyneet niin monien tuhansien vuosien aikana (kristinuskokin, sillä sen juuret ovat vahvasti juutalaisuudessa), joten yksittäisten pappien "keksinnöt" eivät ole jääneet osaksi uskontoja. Ajatus helvetistä tuli juutalaisille historiassa koetun sorron myötä - heräsi ajatus tuonpuoleisesta, jossa Jumalan valitut (eli tuolloin juutalaiset) palkittaisiin paratiisilla/taivaalla ja vastaavasti "pahantekijät" joutuisivat kohtaamaan rangaistuksensa helvetissä. Sitä, millainen tämä helvetti sitten olisi, ei Raamattu tarkkaan kerro.
Ainakin osa juutalaisista on sitä mieltä että ihmisellä on vain tämä yksi maanpäällinen elämä ja that´s it. Tai näin ainakin menneinä aikoina...
Ainakin osa juutalaisista on sitä mieltä että ihmisellä on vain tämä yksi maanpäällinen elämä ja that´s it. Tai näin ainakin menneinä aikoina...
En ole niin perehtynyt juutalaisuuteen. Mutta myöhempää perimää tuo taivas/helvetti-usko joka tapauksessa on. Joskus muutama vuosisata ennen ajanlaskun alkua tullut, ja juutalaisuuden juuret kuitenkin paljon kauempana. En jaksa tarkistaa, mikä ajankohta ihan tarkalleen ottaen on.
Hieman pistää aina silmään, kun suurten maailmanuskontojen uskontojen yhteydessä puhutaan "keksitystä". Maailmanuskonnot ovat kehittyneet niin monien tuhansien vuosien aikana (kristinuskokin, sillä sen juuret ovat vahvasti juutalaisuudessa), joten yksittäisten pappien "keksinnöt" eivät ole jääneet osaksi uskontoja.
En puhunut yksittäisen papin keksinnöstä vaan kristinuskon johtavien miesten päätöksistä alkuaikojen kirkolliskokouksissa. Näin ainakin minulle yliopistossa opetettiin.
Samoin kuin taivaskin. Me itse luomme tänne maanpäälle helvettejä, koska olemme syvässä unessa ja toimimme sen mukaan. Mitä enemmän on valaistuneita ihmisiä, sitä vähemmän on helvettejä.