Teoriani lapsiluvusta ja elämänhallinnasta

musta on aina tuntunut siltä, että koti on siisti ja on aikaa huolehtia itsestänikin. Käyn siis myös töissä. Uskon, että se on persoonasta ja tarmokkuudesta kiinni, ei lapsiluvusta. Minulla on ystävä, jonka ainokainen on jo lukiossa, ja hän ei kyllä siivoa koskaan.

myös itselleni lasten ollessa ihan pieniä.



Sitten kun käy töissä ja hoitaa hommansa hyvin asiantuntijatehtävissä, ei sitä aikaa hirveästi jää, kun haluaa olla lastenkin kanssa.



Meillä neljä lasta, ja jotenkin mulle on ollut lasten saaminen ja hoitaminen hyvin luontevaa aina, nuorempana käytin vanhempainvapaita myös opiskeluun hyödyksi.



Tää on siis varmaan luonnekysymys.

luonnekysymys. Tosin "itsensä hoitaminen" on asia, jota mä en ehkä tarkoittamassasi merkityksessä ole koskaan osannut (en meikkaa jne, mutta tykkään hieronnoista ym), mutta kyllä mulla aikaa ja energiaa omille jutuille ja miehelle on riittänyt heti ja olen ollut koko ajan ihan omassa elämässäni. Talo on ollut lasten jälkeen kutakuinkin samassa siivossa kuin ennen lapsia, ei meillä aina ole tip top, mutta kuitenkin perussiistiä ja se taas johtuu enemmän mun luonteesta kuin ajasta... Ja miehenkin luonteesta, se täällä vähemmän jälkiään siivoaa kuin lapset.



Ja niin, lapsia 4, vanhin oli 5½ v kun nuorin syntyi.

Mulla meni ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kanssa suunnilleen myös noin. Eli se olisi sitten kaksi vuotta tiedossa seuraavan kohdalla? :D Millainen ikäero teillä on lapsilla?

Esikoisesta tuntui jo sairaalassa että on ihanaa. Kuopuksesta muutaman viikon päästä synnytyksestä tunsin olevani taas oma itseni.



Mutta kun kuopus oli noin puoli vuotta, niin kyllähän siinä vaiheessa viimeistään huomaa että työmäärä, kotitöiden määrä kasvaa mitä enemmän lapsia perheessä. Alle puolivuotiaana söi pääasiassa tissia, mutta sen jälkeen alkoi liikkua ja vaatia omat astiat, eli kotitöiden määrä kasvaa jokaisesta syöjästä radikaalisti lisää.



Mulle riittää nämä.