Mikä sisäelin mua voi vaivata???
Siis mulla on vasemmalla puolella, heti selkärangan vieressa noin keskellä selkää eli navan korkeudella sellainen perunaa isompi kohta, jota juilii.Sitä on kestänyt jo useampi kuukausia ja välillä e on vähän parempi ja tulee sitten takaisin. Välillä sitä koskee sen verran, että vatsapuolellakin tuntuu.
Kävin lääkärillä ja se kuittasi asian lihaskipuna, koska olen ollut raskaana ja kanniskelen lapsia yms. Itse en kuitenkaan lihaskipuun usko, tuo on kestänyt kauan, ja vaikka siinä kohdassa lihaksissakin tuntuu, kun hieroo, tuntuu ihan samalla tavalla toisellakin puolella selkää, eikä siellä juili koko ajan.
Mitä veikkaatte? Itse pelkään syöpää ja olen jo surrut lasten puolesta...
Kommentit (2)
Epäilen vahvasti persiittiä. Kivulias tauti mutta enimmäkseen harmiton ja hoidettavissa lääkkein
sellainen "tylppä", jomottava pakotus? Se voi olla munuaiskipu, siellä voi olla syntymässä munuaiskivi tai jotain muuta häikkää. Mene takaisin lääkäriin ja pyydä verikoe tai ainakin virtsakoe.
Nimimerkki "kokemusta on", jolla oireeton virtsatien tulehdus aiheutti munuaisvaivoja eikä uskottu ennen kuin jouduin tulehduksen vuoksi sairaalaan.
Kopauta tätä aluetta kevyesti nyrkillä, jos kipu tuntuu myös vähän kyljemmässä kun kopautat, niin kyseessä saattaa olla munuainen.
Tiedoksi, jos munuaista särkee, se on todennäköisesti joku ihan hoidettavissa oleva vaiva, eli älä nyt heti ala pelätä. Mene rohkeasti vain kysymään äläkä anna terveyskeskuslääkärien lähettää kotiin ilman tutkimuksia.