Mun elämä on ihan liian helppoa. Saako siitä valittaa?

Olen laiska. En jaksanut opiskella kauaa, joten hankin ammattikorkeakoulututkinnon. Ja huomasin, etten jaksanut istua sielläkään sitä neljää vuotta, joten alensin rimaa ja suoritin senkin kolmessa vuodessa alta pois.



Hain ihan utopistista unelmatyötä (tiesin, ettei minua voitaisi edes kutsua haastatteluun ilman työkokemusta). Kävikin niin, että sain sen työn.



Työ on ihan naurettavan helppoa. Ei mitään haasteita. Saan käteen 2500 euroa, joka ei ole päätä huimaava summa rahaa, mutta ihan käsittämätön rahakorvaus siitä ei-mistään, jota päivisin teen.



Teen etätöitä. Ja koska olen niin naurettavan tehokas, minulla on vähintään yksi vapaapäivä viikonlopun lisäksi joka viikko, joskus jopa kolme. Pomoa kiinnostaa vain suoritetut työt, ei se, kuinka kauan töihin menee.



No, kun näitä vapaapäiviä kertyy, matkustelen paljon. Olen vähintään kerran kuussa viikonloppumatkalla jossain. Katson vain sopivat lennot ja maksimoin lomallaoloajan. Lähden ensimmäisellä mahdollisella lennolla ja palaa myöhäisimmällä mahdollisella.



Olen myös tehnyt töitä ulkomailta käsin läppärillä. Ihan sama se pomollekin on, missä olen.



Lapsetkin ovat jo muuttaneet pois kotoa. Mies tekee paljon töitä.