Lue keskustelun säännöt.
Olen järkyttynyt, kun elämä ei mennytkään suunnitellusti
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä meni poskelleen. Katkeroiduin ja taistelin katkeruutta vastaan yrittämällä olla osoittamatta pahaa mieltäni. Siitä johtuen tulin aina vain vihaisemmaksi ja vihaisemmaksi ja räjähdysalttiimmaksi.
Lopulta kekkasin ajatuksen, että minulla on katkeruuteni ja ne ovat omalta kannaltani perusteltuja ja ihan hyviä katkeruuksia - paljon parempia kuin muiden katkeruudet. Ajatukseni saattoi olla silkkaa itsekusetusta, mutta se auttoi. En edelleenkään ole mikään päivänsäde, mutta syvin pänniminen on loppunut. Psykiatreista ja sielunasperiineistakin sain mittani täyteen. Jäljellä on kurja elämäntilanne ja jatkuva fyysinen pahoinvointi. Jälkimmäistä tutkitaan sairauksien pois sulkemiseksi. Elämä muuttuu kun muuttuu. Teen töitä sen eteen jaksamiseni mukaan. Edessä lienee avioero ja monta muutakin sillään rankkaa juttua, mutta en minä niihin enää lannistu.
Elämä ei ole omani. Olen saanut sen lahjaksi tai se on viime kädestä itsestäni riippumaton sattuma. Minun hommani on olla törsäämättä sitä joutaviin. Siitä huolimatta minulla on oikeus olla pettynyt, vihainen, huonovointinen ja väsynyt. Nuo kurjat tunteet tulevat varmasti seuraamaan minua lopun elämääni. En tappele niitä vastaan, mutta mahdollisuuksieni mukaan pyrin tekemään rakentavia asioita.
Monet sanovat, että elämä on sellainen, millaiseksi sen tekee. Kun kohtaa ylivoimaisen vastuksen, voi todeta muuta. Elämä on sellainen kuin se on. Siitä ei tule omaa ihannetta, mutta vähäinenkin aktiivisuus vie hiukan lähemmäs sitä, mitä pitää hyvänä ja oikeana.
yritän kehitellä jatkosuunnitelmia. Vaikeinta on säilyttää positiivinen asenne eikä karkeroitua. Helppoa ei todellakaan ole!