Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tyttölasten dramaattiset kiukunpuuskat saa mut raivon partaalle, johtuisiko siitä

Vierailija
09.03.2012 |

että itselläni on vain poikia, ja näin ollen mun sietokykyä tyttöjen kiukuttelusta ei ole samalla tavalla hiljalleen koeteltu ja nostettu, kuin poikien kanssa?



Pojille tyypillinen äänekäs remuaminen ei taas tunnu missään, siis muidenkaan kuin omien poikien.



Mutta annas olla kun nään jonkun 4-7 vuotiaan tytön alkavan kiukutella ja huutaa/itkeä sillä tavalla oikein kunnon minidraamaqueen-tyyliin (en osaa kuvailla, mutta ehkä tajuatte mitä tarkoitan) niin se on jotain aivan käsittättömän raivostuttvaa, yleensä kun tuntuu että tytöt saa näitä ylidramaattisia kiukunpuuskia todella mitättömistäkin asioista, ja niistä huudetaan ja äkäillään pitkään ja hartaasti :/

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

voin tuoda sinulle pojan lainaan, niin ehkä opit. =D



mä en käsitä mitä pojan kanssa on tapahtunut, mutta hän on tosiaan meistä se, joka tunteensa voimakkaimmin tuo esiin. no joo, isänsä on samanlainen. ei kyllä huuda tai raivoa, mutta itkee kun itkettää ja murehtii kun murehdituttaa. mä oon se tyynempi tapaus parisuhteessamme ja ehkäpä se sitten heijastuu lapsiimme. isän käytös poikaan ja minun käytökseni tyttöihin. tai sitten kyse on vain luonteista.

Vierailija
2/9 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

osaavat kiukutella ja yksi heistä on vallan temperamenttinen, mutta siis se _tapa_ kiukutella on erilainen kuin tytöillä. Pojat yleensä huutaa suoraa huutoa kun ärsyttää tai sattuu, mutta se sitten loppuu kun ärsytys tai sattuminen loppuu. Ja sitten palataan leikkeihin kuin mitään ei ois tapahtunutkaan.



Mutta tytöt näkemäni mukaan huutaessaan samalla koettavat vaikuttaa tunteisiin, manipuloida, liioittelevat, itketään vielä sittenkin kun ei enää oikeasti satu (ja sen itkun sävystä jo huomaakin, että on vaan ns. säälinkerjäämistä tms.) Ja kun itku on vihdoin loppunut, jatkuu kuitenkin niskojen nakkeleminen, mökötys, yms. temppuilu. Ja ne siis ärsyttävät ja saavat minut näkemään punaista.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

enkä sano tätä ilkeyttäni ollenkaan. tytöt ovat oikeasti ihan samanlaisia kuin pojat. vaativat kasvattamista juuri samaan tapaan, vaikka tuovatkin sen tuloksen esiin eri tavalla.



mä aina toivoin itselleni tyttöjä, koska kuvittelin, etten osaisi poikaa kasvattaa. minulla ei ollut isää, ei isäpuolta, ei veljiä, ei setiä, enoja tai vaaria. ei siis minkäänlaista miehenmallia lapsuudessani ja melko pitkään nuoruudessanikaan. kaikki rakkaani olivat naisia. ja kun sain pojan, olin varma, että okke. pieleen menee. kaikki mitä teen, tulee olemaan täysin päin honkia. ja ehkä niin tosiaan olikin, kun tästä tuli se perheen tornado. =DD



silti olen sitä mieltä, että lapsissa ei oikeasti ole eroja juuri lainkaan jos sukupuolta mietitään. heitä syötetään, juotetaan, kasvatetaan elämään ympäröivässä yhteiskunnassa ja he kasvavat sellaisiksi kun sitten sattuvat olemaan. osa hankalia, osa helppoja, osa rasittavia, mutta jokainen ihania kunnes he saavuttavat aikuisuuden kynnyksen.

(kakkonen)

Vierailija
4/9 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että hänkin olisi poika :D Kukaan ei varmasti uskoisi etten toivoisi tyttöä, mutta niin se vaan on. Tietty jos saisin tytön, olisin varmasti superonnellinen hänestäkin.



Ja siis on mulla kokemusta tytöistä enemmänkin kuin kavereiden lapsista, olen esim. työskennellyt päiväkodissa vuoden verran jokunen aika sitten, ja kyllä mä ainakin huomasin ja huomaan edelleen niitä eroja tyttöjen ja poikien välillä. Toki yksilöidenkin erot ovat huomattavat, mutta silti. :)



ap

Vierailija
5/9 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

osaavat kiukutella ja yksi heistä on vallan temperamenttinen, mutta siis se _tapa_ kiukutella on erilainen kuin tytöillä. Pojat yleensä huutaa suoraa huutoa kun ärsyttää tai sattuu, mutta se sitten loppuu kun ärsytys tai sattuminen loppuu. Ja sitten palataan leikkeihin kuin mitään ei ois tapahtunutkaan.

Mutta tytöt näkemäni mukaan huutaessaan samalla koettavat vaikuttaa tunteisiin, manipuloida, liioittelevat, itketään vielä sittenkin kun ei enää oikeasti satu (ja sen itkun sävystä jo huomaakin, että on vaan ns. säälinkerjäämistä tms.) Ja kun itku on vihdoin loppunut, jatkuu kuitenkin niskojen nakkeleminen, mökötys, yms. temppuilu. Ja ne siis ärsyttävät ja saavat minut näkemään punaista.

ap


Oukei. eli sun penikat ovat parempia kuin tytöt. selväksi tuli.

Vierailija
6/9 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

osaavat kiukutella ja yksi heistä on vallan temperamenttinen, mutta siis se _tapa_ kiukutella on erilainen kuin tytöillä. Pojat yleensä huutaa suoraa huutoa kun ärsyttää tai sattuu, mutta se sitten loppuu kun ärsytys tai sattuminen loppuu. Ja sitten palataan leikkeihin kuin mitään ei ois tapahtunutkaan.

Mutta tytöt näkemäni mukaan huutaessaan samalla koettavat vaikuttaa tunteisiin, manipuloida, liioittelevat, itketään vielä sittenkin kun ei enää oikeasti satu (ja sen itkun sävystä jo huomaakin, että on vaan ns. säälinkerjäämistä tms.) Ja kun itku on vihdoin loppunut, jatkuu kuitenkin niskojen nakkeleminen, mökötys, yms. temppuilu. Ja ne siis ärsyttävät ja saavat minut näkemään punaista.

ap


Oukei. eli sun penikat ovat parempia kuin tytöt. selväksi tuli.

Mullahan on vaan poikia. Ja jokaisella äidille ne omat lapset on varmaan parempia kuin toisten mukulat. Eli tietysti mun rakkaat poikani ovat parempia kuin joidenkin toisten tytöt (tai pojat) ;)

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

enkä ole kärsinyt yhtään tyttöjen kiukuttelusta. Esikoistyttö ei ole varmaan koskaan edes ehtinyt kiukuttelemaan. On ollut aina äärimmäisen positiivinen ja touhukas lapsi. Keskimmäinen on myös tyttö, joka harrastaa vinkumista ja valittamista joskus harvoin, muttei koskaan ole järjestänyt mitään kohtauksia. Ja tajuaa lopettaa vinkumisen, kun asiasta huomautetaan. Kuopus on poika, joka on kuin esikoistyttäreni. Hyvin selkeä ja suoraviivainen siis.



Itse uskon jossain määrin tuollaisten draamakohtausten olevan tietyllä tapaa opittuja. Meillä on ollut aina aika tiukka kuri enkä ole viitsinyt suosia joutavaa rutinaa ja kiukuttelua. Kiukuttelulla ei meidän perheessä saa yhtään mitään.



Tiedän kyllä parin ystävän tyttäristä nämä draamaqueenit, joille vanhemmat antavat lopulta kaiken periksi, kun eivät jaksa vääntää.

Vierailija
8/9 |
09.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että hänkin olisi poika :D Kukaan ei varmasti uskoisi etten toivoisi tyttöä, mutta niin se vaan on. Tietty jos saisin tytön, olisin varmasti superonnellinen hänestäkin.

Ja siis on mulla kokemusta tytöistä enemmänkin kuin kavereiden lapsista, olen esim. työskennellyt päiväkodissa vuoden verran jokunen aika sitten, ja kyllä mä ainakin huomasin ja huomaan edelleen niitä eroja tyttöjen ja poikien välillä. Toki yksilöidenkin erot ovat huomattavat, mutta silti. :)

ap

siis tiedän ja uskon, että eroja on. mutta, se ei onneksi ole paha asia. tasa-arvoajattelu on tehnyt ehkä yhteiskunnasta vähän vääristyneen. halutaan, että kaikki olisivat tasapäisiä, jotta heitä voi pitää tasa-arvoisina. eihän näin koskaan voi olla. meillä naisilla on hyvin usein erilainen temperamentti kuin miehillä ja samahan toki pätee tyttöihin ja poikiin. silti he ovat ihan samalla lähtöviivalla keskenään, kun elämää ajatellaan.

ja ei... en tosiaankaan epäile, ettet rakastaisi sitä tyttöä yhtä paljon kuin poikiasikin. kunhan tässä vähän herättelen sua ajattelemaan sitä, etteivät ne erot välttämättä ole pahasta.

ja tosiaan. myönnän kyllä itsekin sen, että vaikka poikani, joka on näistä lapsistani se eloisin tapaus, raivoaakin enemmän kuin muut lapseni, osaavat tyttäretkin minun ärsyttämiseni ihan yhtälailla. =D mutta ehkäpä hyväksyn sen heiltä just siksi, että he ovat lapsiani. sinäkin teet sen, jos kohdallesi tyttö tulee. ja eiköhän se vielä tule. ainakin miniän muodossa joku päivä. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
10.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

joka on kotona ihan hirveä dramaqueen. Ei minulle, mutta isälleen. Eskarissa (ja aiemmin päiväkodissa) on maailman ihanin, sosiaalisin, aurinkoisin tapaus. Kotona sitten paljastuu se pikkukuningatar. Ei siinä mitään, minä osaan käsitellä neitiä, olen riittävän tiukka, joten neiti tottelee. Mutta isänsä kanssa ottaa yhteen, esittää loukkaantunutta, isä heltyy... Välillä puutun, välillä en jaksa. Opetelkoon isä itse tulemaan toimeen...



Meillä on myös vanhempi poika. Minä taistelen hänen kanssaan paljon enemmän. Rakas esikoispoikani, joka myös rakastaa minua kovasti. Silti otamme yhteen aika usein, kun olen hänen mielestään liian tiukka (poika on 9 v.). Silti tulemme toimeen hyvin. Isänsä kanssa poika tulee myös hyvin toimeen, koko ajan paremmin, kun on yhteisiä "miesten juttuja".



Mikä oli tekstini pointti? Meillä tyttö ja poika ovat erilaisia. Minä ymmärrän tytön sielunelämää ja osaan käsitellä häntä hyvin, kunhan annan olla omanlaisensa. Samoin on pojan kanssa. En tiedä, ovatko tyttöjen ja poikien tyypillisiä piirteitä, mutta joka tapauksessa uskon, että jokainen lapsi tarvitsee omanlaisensa lähestymistavan. Se juuri onkin vanhemmuudessa haastavaa: juuri kun ajatteli oppineensa, miten tässä tilanteessa toimitaan, tuleekin joku, joka pistää pasmat sekaisin...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kuusi