Onko mitään järkeä (no ei varmaan järkeä, mutta hyviä puolia..?) yrittää kolmatta lasta, kun

ihan normaali ensisynnyttäjän ikä ::D

ihan normaali ensisynnyttäjän ikä ::D

mutta lähinnä sitä että kun jo olemassa olevat lapset ovat noinkin isoja, ja elämä jo tosi helppoa ja vasta päässyt taas elämään omaa elämää (harrastukset jne) puhumattakaan että on saanut nukkua yönsä jo kunnolla. Olisiko sitä ihan typerä jos menisi "pilaamaan" tämän kaiken helppouden "taas"?

ap

Siis toisen sarjan:) Minulla kolme ihanaa lasta. Parasta mitä tiedän.

sinuna yrittäisin. Olet nuori yhä ja lapset on jo mukavan vanhoja, joten heitä ei tarvi olla koko ajan hyysäämässä.



Kyllä sen yhden vauva-ajan vielä kestää. :) Mua ainakin jäisi harmittamaan, jos en yrittäisi kolmatta lasta.

kanssa. Mies on varmasti innoissaan, että juuri kun valoa tunnelin päässä niin taas uusi perhehelvetti 6 vuodeksi..

vaikka useampi. jos siis mies suostuu.

Mietin aikoinaan ihan samoja, tosin lapset oli 6 ja 3,5. Kolmas lapsi tuli ja ihanaa on ollut. Kaksi ekaa olivat "työläitä" vauvoja, kolmas ollut onneksi helppo ja itsekin osannut suhtautua asioihin kevyemmin kuin ennen. Isommat lapset suhtautuvat pienimpään hyvin ja ovat olleet myös avuksi. Onhan tämä ollut monellakin tapaa alusta aloittamista mutta isommat tasapainottaa elämää vauvan kanssa ja toisin päin. Helpompaa meillä on ollut nyt kolmen kanssa kuin aikoinaan kahden pienen kanssa. Neljättä en kyllä enää halua, alkaa riittää yöheräämiset ja kakkavaipat nyt ;)

Mietin aikoinaan ihan samoja, tosin lapset oli 6 ja 3,5. Kolmas lapsi tuli ja ihanaa on ollut. Kaksi ekaa olivat "työläitä" vauvoja, kolmas ollut onneksi helppo ja itsekin osannut suhtautua asioihin kevyemmin kuin ennen. Isommat lapset suhtautuvat pienimpään hyvin ja ovat olleet myös avuksi. Onhan tämä ollut monellakin tapaa alusta aloittamista mutta isommat tasapainottaa elämää vauvan kanssa ja toisin päin. Helpompaa meillä on ollut nyt kolmen kanssa kuin aikoinaan kahden pienen kanssa. Neljättä en kyllä enää halua, alkaa riittää yöheräämiset ja kakkavaipat nyt ;)

jatkoa vielä... Olin itsekin 33 kun kolmas lapsi syntyi. Sinänsä se ei ole ikä eikä mikään mutta kyllä huomaa että kroppa ei enää toimi niin kuin parikymppisenä. Tosin sekin varmaan vaikuttaa että kaksi aikaisempaa raskautta.

lapsesi tehnyt. En osaa ottaa kantaa miten menetellä jatkossa. Jos talous kestää olemassaolevien harrastukset,matkustukset, koulutukset jne. niin mikä ettei. Jos heidän pitää tinkiä niin sitten en oikein ymmärrä....

jatkoa vielä... Olin itsekin 33 kun kolmas lapsi syntyi. Sinänsä se ei ole ikä eikä mikään mutta kyllä huomaa että kroppa ei enää toimi niin kuin parikymppisenä. Tosin sekin varmaan vaikuttaa että kaksi aikaisempaa raskautta.

[/quote]

Vai ei kroppa toimi, itse sain esikoisen 43 vuotiaana ja toisen 35 vuotiaana. 3 syntyi kun olin täyttämässä 50 v. Hyvin on synnytykset, palautumiset jne menneet.

odotan kolmatta ja täytän tänä vuonna 31, en koe olevani mikään ikäloppu van juuri oikean ikäinen ja en laittas pahitteeks vaikka vielä parin vuoden aikna tulis neljäskin lapsi.

Jos sinä ja miehesi kovasti haluatte kolmannen lapsen niin sitten sellaista kannattaa yrittää saada.



Itse en missään tapauksessa haluaisi enää kolmatta lasta. Olen täysin tyytyväinen kahteen ja heissä on meille aivan riittävästi tekemistä, rahanmenoa ja rakastamista.

Mikään muu ei niin "pelota" kuin raskausaika - siihen saakka kunnes lapsi on n. 2 v.

Minulla on aivan päin vastoin. Mitään muuta en kolmannessa lapsessa kaipaisi kuin sitä raskaus-, vauva- ja taaperoaikaa. Äitiyslomalla ja hoitovapaalla olo oli ihanaa, elämäni parasta aikaa. Sen jälkeiset vuodet taas aivan kamalia.

t.14

elän nyt sitä vauva + 2-vuotias -vaihetta ja eka ajatus aloituksen luettuani oli että älä missään nimessä ole niin hullu! Itse odotan juuri nyt kuin kuuta nousevaa, että loppuisi kakkavaipat, yövalvomiset, uhmaiät, saisi taas elää vähän omaakin elämäänsä, vaikka harrastaakin jotain. Menneet pari vuotta on ehkä lyhyt aika, mutta jatkuva raskaanaolo, imettäminen, intensiivinen elämä pikkulasten kanssa ovat saaneet minut loppuunpalamisen partaalle. Ja vannon, että kun tästä selviän, niin ikinä enää en tähän show'hun rupea!



Arvaan kyllä, että mullekin se vauvakuume tulee muutaman vuoden päästä, mutta toivon silloin muistavani sen tosiasian, että aika todellakin kultaa muistot ja ihan oikeasti lapsen odottaminen, synnyttäminen ja saaminen aavistuksen helpompaan ikään (3v ->) on ihan järjettömän raskasta työtä.



Mieti myös, olisiko se jo olemassaolevilta lapsiltasi miten paljon pois, jos olisit taas kiinni vauvassa ja taaperoikäisessä, väsynyt valvomisista jne.

elän nyt sitä vauva + 2-vuotias -vaihetta ja eka ajatus aloituksen luettuani oli että älä missään nimessä ole niin hullu! Itse odotan juuri nyt kuin kuuta nousevaa, että loppuisi kakkavaipat, yövalvomiset, uhmaiät, saisi taas elää vähän omaakin elämäänsä, vaikka harrastaakin jotain. Menneet pari vuotta on ehkä lyhyt aika, mutta jatkuva raskaanaolo, imettäminen, intensiivinen elämä pikkulasten kanssa ovat saaneet minut loppuunpalamisen partaalle. Ja vannon, että kun tästä selviän, niin ikinä enää en tähän show'hun rupea!

Arvaan kyllä, että mullekin se vauvakuume tulee muutaman vuoden päästä, mutta toivon silloin muistavani sen tosiasian, että aika todellakin kultaa muistot ja ihan oikeasti lapsen odottaminen, synnyttäminen ja saaminen aavistuksen helpompaan ikään (3v ->) on ihan järjettömän raskasta työtä.

Mieti myös, olisiko se jo olemassaolevilta lapsiltasi miten paljon pois, jos olisit taas kiinni vauvassa ja taaperoikäisessä, väsynyt valvomisista jne.

ja tosiaan sen, että se vauva- ja pikkulapsiaika on äärimmäisen raskasta, kaikkine valvomisineen yms. Muistan, kuinka jossain vaiheessa väsymykseltäni pelkäsin jo oikeasti mielenterveytenikin puolesta...

Odotin myös aivan älyttömästi sitä, että ehtisin ja pystyisin taas elää sitä omaakin elämää, harrastaa jne, kuten sinäkin sanoit.

No, olen havainnut suureksi yllätyksekseni, että nyt kun mulla tätä omaa aikaa taas on tässä jo ollutkin, niin eipä se nyt niin ihanaa ja huumaavaa olekaan. Useasti vaan tylsistyn. Ja muistan kuinka odotin, että saan rauhassa itsekseni istua olohuoneessa, olisi hiljaista ja voisin katsoa lempisarjani alusta loppuun keskeytyksettä. Niin nykyään jo tapahtuukin, mutta ei se tunnu enää oikein miltään. Miltään merkitykselliseltä.

Jotenkin kaipaan (lisää) lasten ääniä ja touhuja. On ihanaa katsoa kuinka lapset leikkii keskenään. On ihanaa jutella heidän kanssaan, kuunnella juttujaan, huomata heidän persoonallisuutensa, kuinka erilaisia ja ainutlaatuisia nämäkin kaksi ovat, rakkaita molemmat :)

On ihanaa, että saan rakastaa kahta lasta, ja ihanaa kun he rakastavat mua. Jotenkin tuntuu tyhjältä ajatus, että nämä lapset olisivat nyt tässä. Mä haluaisin lisää rakastettavia!

Joo, kärsin todellakin vauvakuumeesta. Tai siis, ehkä se vauvakuume ei ole oikea sana, mulla on lapsikuume. Vauva-ajan voisin kyllä skipata ja ottaa suoraan sen parivuotiaan.

Ja kyllä mua siis oikeasti mietityttää vielä se vauva-ajan raskaus. Ja ihan itse raskauskin, kärsin kauheasta pahoinvoinnista ekat kuukaudet ja nyt mietityttää miten kestäisin taas töissä sen pahoinvoinnin kanssa. Kun oikeasti oksettaa (ja oksentelen) ja on niin paha olo että silmissä sumenee ja pyörryttää, eikä töistä oikein vois olla pitkää aikaa poiskaan.

Äh, miten voi olla näin vaikeaa päättää tällainen asia!

ap

kanssa. Mies on varmasti innoissaan, että juuri kun valoa tunnelin päässä niin taas uusi perhehelvetti 6 vuodeksi..

lapseen vaikka heti. Hän siitä on enemmän puhunutkin, jo heti nuorimman lapsen jälkeen, itse olin vielä silloin sitä mieltä ettei enää ikinä.

Nyt en siis tiedä. Haluaisin kolmannen lapsen, mutta en oikein tiedä miten selviän siitä vauva-ajasta. Mikään muu ei niin "pelota" kuin raskausaika -> siihen saakka kunnes lapsi on n. 2 v.

ap