Mikä keväässä MASENTAA?

kaikki on ankean harmaata. Ja pahinta aikaa on just tämä helmi-maaliskuu. Sitten kun lumi on sulanut ja krookukset ja tulppaanit tulevat esiin, alkaa helpottaa.

Luontokin on masentavan näköinen kun mikään ei vielä kasva ja lumi on likaista. IHmiset näyttävät kalpeilta ja harmailta. Lisääntyvä valo haastaa masentunutta liikaa. Pitäisi herätä eloon vaikkei jaksa.

Joka vuosi loka-marraskuussa olen varma etten selviä hengissä, eläminen on yhtä henkiinjäämiskamppailua. Nyt on taas valo voittanut ja iloitsen koko kevään että selvisinpäs! Olen täynnä elämää jossa likaiset ikkunat eivät tunnu missään. Mutta, asia on muuttunut. Nuorempana noin 2-kymppisenä kärsin kevätmasennuksista ja selittämättömästä alakulosta keväisin. Nyt 4-kymppisenä masennut on vaan siirtynyt sinne loppuvuoteen mutta joka vuosi on mukana ja kesto noin 2 kk.

Heti kun vuosi vaihtuu, ahdistun!



Jotenkin se piiiitkä talvi kun kaikki on paljon hankalampaa masentaa ja etenkin juuri tammi-maaliskuu, kun kevät ei ole vielä näyttänyt vihreyttään. Hirveän kirkasta, joka saa silmät ja pään särkemään. Kaikki lika näkyy, uuden alku, pitäisi jaksaa aloittaa "alusta".



Sitten kun puut on hiirenkorvilla ja lämpenee, olen aivan haltioissani! Rakastan kesää ja syksyä.

Koska keväällä hehkutetaan toiveikkuutta, uutta alkua, luonnon puhkeamista kukkaan jne. Silti omassa elämässä ei mikään tule muuttumaan ja toivon aikakausi vain lisää toivottomuuden tunnetta. Valon lisääntymisellä voi olla omat fysiologiset vaikutuksensa aivoihin ja mielialaan.

Minusta se kirkas valo on niin raakaa, haluaisin vaan käpertyä turvalliseen pimeään. Yritän käydä lenkilläkin ennen auringonnousua tai sitten illlalla, mutta alkaa olla vaikeeta kun päivät pitenee. Jotenkin en kestä sitä, että ihmiset näkee minut selvästi kirkkaassa päivänvalossa. En ole yhtään piilossa enää =). Se masentaa ja ahdistaa.

Yleensä puhutaan enemmän kevät väsymyksestä kuin masennuksesta. Toisaalta itsemurhissakin on piikki juuri keväällä - siis jos puhutaan kovasta masennuksesta eikä mistään likaisista ikkunoista.



Osittain tämä liittyy juuri hormonitoimintaan ja osittain siihen, että talven yli voi tuumia, että se vain tämä kaaos, mutta masennus tuntuu pahimmalta juuri kun kaikilla muilla on elämää.



Itse kärsin niin pahasta kaamosväsymyksestä (en siis masennuksesta), että odotan todella sitä hetkeä keväällä, kun voin herätä auringon nousuun hertyskellon sijasta.

mutta kevään valo ja lumikin on jotenkin ankeaa, pysähtynyttä aikaa joka ei tarjoa virikkeitä. Joskus kesken talven etelän reissun tehneenä, olen ihmetellyt ihmiselle sopivaa ilmastoa, lämpöä ja auringon ihmeitä tekevää vaikutusta. Tuntuu että kroppa herää yhtäkkiä eloon. Pimeys ja talvi ssvat mun kropan ainakin käymään jotenkin hitaan tahmeasti, tuntuu ettei vitamiineja löydy riittävästi ruoasta ja lisääntyvä valoisuus on kuin käsijarru olis hirttränyt kiinni, mutta silti painetaan kaasua.



Minä ainakin tarvitsen valoa elääkseni. Kaipa se on hormonaalista tai biologista.

kevätmasentujissa, että heillä ei ole sitä kaamosmasennusta eli eivät marise loppusyksyllä pimeästä.

On oikeasti perseestä kun ihmiset hehkuttavat lisääntyvää valoa (valoa joka aiheuttaa minulle ongelmia siksi että palan 5min jälkeen auringossa ja saan järkyttävät ihottumat auringosta).

Myös se on perseestä että ihmiset ovat todella ärsyttävän aktiivisia ihastumaan/rakastumaan keväällä. Sitten sitä uutta hehkutetaan ja ollaan kuin hormoonihuuruiset pääskyset, jotka eivät näe nokkaansa pidemmälle paritumishuuruissaan.

(olen naimissa, mutta meillä ei ollut ikinä sitä "alkuhuumaa", ihan jo siksi että koimme kumpikin suhteen alkupuolella monia omiin perheisiimme liittyviä menetyksiä ja muutoksia)

Sitten ne samat hehkuttajat itkevät kesän loppuessa että "kai se oli vain kesäromanssi blaablaablaa"..



Vihaan sitä nurinaa mikä alkaa ihmisillä keväällä: on koirankakkaa kaduilla, liikaa hiekkaa käytetty hiekoitukseen jne.

Sitten ne terassihehkutukset.

Ja puutarha, sisustus ja muut hössötykset. ArgH! Kyllä minäkin puutarhaa laitan ja esikasvatan taimia ja muuta, mutta ei siitä tarvitse mitään numeroa nostaa.



En tiedä. Kevät on pelkkää valitusta ja sitten niitä ihmisiä jotka rakastuvat hormonihuuruissaan ja sitten näitä "uuden alun aloittajia"..

Luontokin on masentavan näköinen kun mikään ei vielä kasva ja lumi on likaista. IHmiset näyttävät kalpeilta ja harmailta. Lisääntyvä valo haastaa masentunutta liikaa. Pitäisi herätä eloon vaikkei jaksa.

on taas järjettömän kuumaa ja kaikkia ötököitä pörrää, pistää ja inisee.

Hankala nukkua kun on valoisaa ja kuumaa. No joo, laput silmille ja ilmastointi pörrää. Mutta muutenkin koko päivä niin nihkeetä.

Itse tykkään enemmän talvesta, tai syksystä ehkä eniten. Kiva kun on pimeetä ja viileetä.

Luultavasti liittyy jotenkin käpylisäkkeen reagointiin ja hormonitoimintaan.

Ehkä myös siihen, että lisääntyneen valon pitäisi piristää, mutta olo ei kuitenkaan paranekaan aiheuttaen lannistumista?

toisilla on enemmän serotonerginen järjestelmä, auringosta ehkä riippuvaisempi, toisilla taas enemmän dopaminia, ( ei niin valosta riippuvainen) voi olla että nämä ( dopikset) reagoivat valoon vähän liian herkästi, pärjäisivät ehkä vähemmälläkin valolla. jostain lukenut.

Jännä miten eri tavalla reagoimme keväisiin asioihin. Jos ette pistä pahaksenne, niin kerron itsestä vielä sen että en välitä esim. likaisista ikkunoista (inhoan ikkunanpesua), enkä huomaa ihmisten kalpeutta ja harmautta, likainen lumikaan ei haittaa kun paljastuva maa ilhaduttaa - alan heti odottamaan ensimmäisiä vihreitä lehtiä, leskenlehtiä yms. jotka Helsingin seudulla yleensä tulevat aika nopeasti.



Jaksamista kaikille kevätmasentuneille. Itsellä mieli on matalimmillaan talvella, en pidä kylmästä, lumesta (saati loskasta) ja se että koko valoisa aika menee arkisin töissä masentaa ja väsyttää.