Oletko akateeminen työtön?

Yritä tässä nyt vakuuttaa nousevalle nuorisolle tai muille työttömille, että koulutus kannattaa.



Vähemmän kouluttautuneilla entisillä peruskouluaikaisilla luokkakavereilla on vakituinen paikka, minulla ei vaikka on kaksikin hyvää tutkintoa, toinen akateeminen. Alaa vaihdoin, kun entisellä työllistyminen meni hyvin heikoksi.



Varsinkin sijaisiksi otetaan mielellään sellaisia, jotka ovat melkein valmiita, eli ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa.

Harmittaa kyllä, kun opiskeluaikana minäkin sain hyvin sijaisuuksia, mutta en enää sitten kun valmistuin.

Enkä usko, että sillä lukemisella siihen niin kauheasti on vaikutusta, vaan ihan sillä, että ei ole työtä.



Ja tosiaan osaan aika monia juttuja ja joskus tuntuu epäreilulta, että ns. kyvyttömämmillä on työpaikka ja minulla ei.

...mutta vapaaehtoisesti. Työkkäriin en ole ilmottautunut. Syksyllä takaisin opiskelemaan.



Kyllähän se vähän tympii ja rassaa, mutta onneksi mies jaksaa tukea.



Terkuin, ex-ope

...mutta vapaaehtoisesti. Työkkäriin en ole ilmottautunut. Syksyllä takaisin opiskelemaan.

Kyllähän se vähän tympii ja rassaa, mutta onneksi mies jaksaa tukea.

Terkuin, ex-ope

Olen vielä lapsen kanssa kotona oleva (ex-)opettaja, alanvaihdos vakavasti harkinnassa ja aionkin hakea syksyksi opiskelupaikkaa ihan eri alalta.

Miksi olette työttöminä/ vaihdatte alaa? Oliko liian rankka ala, eikö kiinnostanutkaan, vai eikö ole työpaikkoja?



Mielenkiinnosta minäkin kyselen..



T: Opettajaksi opiskeleva

Ja kamalalta. Pitkää lukemista en kadu, koska halusin opiskella omaa alaani ja nautin joka hetkestä - yhtä hyvinhän saattaisin olla työtön vaikka olisin opiskellut nopeasti ammattikoulussa jonkun tutkinnon, joka ei kiinnostaisi.



Työttömyys itsessään on se, mikä ahdistaa. Ei mulle ole mitään väliä, että mitä työtä tekisin, kunhan siitä saisi säännöllisen palkan. Periaatteessa (tilastojen mukaan) alani pitäisi olla hyvin työllistävä, mutta käytännössä asia ei ole ollut ihan niin.

Kirjoittelen nyt pri vuotta tohtorin väitöskirjaa ja sinä aikana kun saadaan omakotitalo velattomaksi niin sen jälkeen aion alkaa akateemiseksi työttömäksi joka ei koskaan enää aiokaan mennä palkkatyöhön. Nimimekki 20 vuoden helvetillinen uraputki takana. Nyt saa riittää.

Eli minulla on oma yritys, joka työllistää huonosti. Yrittäjähän ei voi olla työtön, joten en saa mitään tukia ja virallisesti olen työssä. Etsin kuitenkin jatkuvasti kokopäivätyötä, ja tuntuu todella pahalta, kun työpaikkaa ei irtoa. Ei oman alan työtä, ei opintoihin liittymätöntä soveltuvalla työkokemuksella, ei mitään. Ei oman tasoista, ei ylempää, ei alempaa. Parissa haastattelussa olen käynyt nyt noin vuoden aikana, mutta olen aina jäänyt rannalle ruikuttamaan.



Muille esitän, ettei tämä satuta, miehellenikin. En edes kerro hänelle työhakemuksistani ja kaikista haastatteluista, etten sitten joudu kertomaan, ettei minua valittu.

Vieraammille kerron, että firmani tuottaa "ihan kivasti". Mitäpä muuta voisin sanoa? Joskus firman alkuaikoina kerroin rehellisesti, kun oli taloudellisesti vaikeaa, mutta ihmiset eivät oikeasti halua kuulla sitä eivätkä keksi mitään sanottavaa.



En missään nimessä kadu opintojani. Menestyin niissä hyvin ja uskon, etten olisi pärjännyt millään muulla alalla paremmin.

Valmistuin yhdeksänkymmentä luvun alussa työttömäksi lastentarhanopettajaksi, nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin pätkätyöläisopeksi.

Mietin kohta myös alamaista, kun vain tietäisi mihin suuntasi. Nelikymppisellä alkaa aika loppua.

Paikkoja olisi etelässä, mutta ei virkoja. Inhoan pessimismiä, mutta tuskin tämä tilanne paranee.

Lapset ovat ihania ja niiden avulla on jaksanut. Mutta kuinka kauan oikeasti psyyke kestää tätä epävarmuutta?

Terveisin ope, jolla on joka syksy uudet oppilaat ja työnkuva.

tuntuu sellaiselta että pitää opiskella lisää tai jopa vaihtaa alaa... mietin nyt muutosta kaikessa rauhassa kohtalaisen ansiosidonnaisen turvin. Olen rauhallisin mielin, sillä tulotasoni on yhä sellainen että pystyn elättämään itse itseni ja hoitamaan osuuteni taloutemme laskuista, joten en koe mitään vähemmyyden tai huonommuuden tunteita. Elän aktiivista arkea, etsin töitä, suunnittelen lisäopintoja ja syksyllä on jo tiedossa koulutusta. Ainoa mitä kaipaan on mukavat aikuiskontaktit, joita viimeisessä työpaikassani oli runsaasti. Kiirettä ja tarkkaan aikataulutettua elämää en tosiaankaan kaipaa. Minulla on sellainen elämänasenne, että kaikki järjestyy...vaikken olekaan uskonnollinen. Voimia kaikille, jotka rämmitte samassa suossa....täältä noustaan!

Minulla loppuu tämä määräaikaisuus keskiviikkona ja pari kuukautta olen aktiivisesti jatkoa etsinyt, täysin tuloksetta. Nyt pitää vaan osata ottaa rennosti ja nauttia vapaa-ajasta, josta töissäkäyvnä pienten lasten äitinä olen joutunut tinkimään.



Jännittää vaan miten psyykkisesti kestän. Tätä nykyistä pätkää hain aikoinaan vuoden ja henkisesti olin jo ihan lannistunut ja itsetunto nollissa.



Noh, ehkä taas jotain joskus ilmaantuu, koulutuksiinkin olen hakenut.

Viiden, kymmenen vai milloin voisi alkaa vakipaikkaa oikeasti haaveilla?

Vai onko joku "vika" ammattitaidossa tai persoonassa, jos noin kauan joutuu vakipaikkaa etsimään?

Miten olette saaneet, pyytäneet cv:n suosittelijoiden ja onko heistä edes apua? Vai pitääkö vaan olla tuttu kasvo?

erinomaista palautetta ja hyvät arvostelut. Ongelma on kai lähinnä se, etten ole tarpeeksi "myyvä" ja tässä nykyisessäkin työssä on käynyt aika paljon niin, että kunnia tekemästäni työsät on mennyt muille.



Muuten en usko, että on persoonaan liittyvä syy, ala on huonosti työllistävä + huonoa säkää matkassa.

Miksi olette työttöminä/ vaihdatte alaa? Oliko liian rankka ala, eikö kiinnostanutkaan, vai eikö ole työpaikkoja?

Mielenkiinnosta minäkin kyselen..

T: Opettajaksi opiskeleva

Työpaikkoja kyllä olisi (ainakin oman opettettavan aineen opeille), mutta näin uran alkuvaiheessa tarjolla olisi lähinnä vuoden pätkiä yläkouluissa. Eipä siinä mitään, paljon olen kyllä yläkoulussa hommia tehnyt ja ihan kivaa oli. Jopa niiden hankalampien kanssa.

Mutta sitten kun valmistuin ja sain ensimmäisen vuoden pätkän, kaikki oli ihan eri tavalla. Hankalien oppilaiden kanssa toimimiseen ei saanut mitään tukea, erityisopettaja vaati tekemään HOJKS:eja ja mukauttamaan eikä salassapitovelvollisuuteen vedoten suostunut kertomaan edes sitä, mikä häiriö / ongelma oppilaalla oli, vanhemmat opettajat olivat opettajanhuoneessa turhan tarkkoja siitä, missä uudet opettajat saavat istua, työtilana toimi välinevarasto, apua ei saanut vaikka kysyi... Ja tietenkin kaikki ne vaikeimmat oppilaat tyrkättiin mun opetusryhmiin säilöön. Bonuksena vielä valvontaluokalla oli 24 oppilasta (joista kaksi tuli kesken yläkoulun uusina oppilaina muista kouluista, kun heillä oli siellä ehtinyt kertyä jo niin paljon ongelmia...) kun muissa luokissa oppilaita oli 17-20.

Melkein 2 kuukautta jaksoin sitä kakkaa ennen kuin sanoin itseni irti. Ja sellaiset traumat kyllä jäi, että takaisin en mene, vaikka mitään muuta ei ikinä löytyisi. Rehellisesti sanottuna yli puoli vuotta meni toipuessa ja siinä että uskalsi / jaksoi lähteä edes kauppaan :(

No, jos keskustelupalstoja on uskominen, niin eihän kouluissa tällaisia opettajia tarvitakaan, jotka ovat olleet kilttejä ja hyviä oppilaita itse. Tosin yhtään laudaturia en saanut! ;)

Ehkä musta tulee sitten parempi DI kuin mitä olisin opettajana osannut olla. Harmittaa vaan, kun koko opiskeluajan tein sijaisuuksia ja pidin työstä kovasti ja ajattelin, että hyvä tästä hommasta tulee...

Ex-ope (eka)

Bingo. Siinäpä se. Epäpätevälle "opettajalla" (voiko epäpätevää kutsua opettajaksi?) voi maksaa huomattavasti pienempää palkkaa kuin kokeneelle konkarille, joka on pätevä. Jos olisin työnantaja ja minulle olisi annettu tiukat budjettiraamit palkkaisin sen epäpätevän, joka saattaa pärjätä ihan hyvin oppilaiden kanssa silkkaa kiitollisuuttaan.

Kyllä olen. Työtön ope. Omalla aineyhdistelmällä ei ilmeisesti ole tarpeeksi kysyntää. En ole kyllä paljon päivän parin sijaisuuksia tehnyt, siinä voisi olla toinen syy työttömyyteen. Pidempää pätkää ei ehkä saa ilman näitä kidutuspäiviä. En usko, että persoonassa tai työnhakutaidoissa on paljon vialla. Aina on löytynyt kokeneempia hakutilantessa.



Toisaalta olen ollut ihan kohtuullisissa työtehtävissä, vaikkakin oman alan palkka jää haaveeksi ja varmaan tulen mammalomien jälkeen työllistymään jotenkin.

Miksi olette työttöminä/ vaihdatte alaa? Oliko liian rankka ala, eikö kiinnostanutkaan, vai eikö ole työpaikkoja?

Mielenkiinnosta minäkin kyselen..

T: Opettajaksi opiskeleva

Työpaikkoja kyllä olisi (ainakin oman opettettavan aineen opeille), mutta näin uran alkuvaiheessa tarjolla olisi lähinnä vuoden pätkiä yläkouluissa. Eipä siinä mitään, paljon olen kyllä yläkoulussa hommia tehnyt ja ihan kivaa oli. Jopa niiden hankalampien kanssa.

Mutta sitten kun valmistuin ja sain ensimmäisen vuoden pätkän, kaikki oli ihan eri tavalla. Hankalien oppilaiden kanssa toimimiseen ei saanut mitään tukea, erityisopettaja vaati tekemään HOJKS:eja ja mukauttamaan eikä salassapitovelvollisuuteen vedoten suostunut kertomaan edes sitä, mikä häiriö / ongelma oppilaalla oli, vanhemmat opettajat olivat opettajanhuoneessa turhan tarkkoja siitä, missä uudet opettajat saavat istua, työtilana toimi välinevarasto, apua ei saanut vaikka kysyi... Ja tietenkin kaikki ne vaikeimmat oppilaat tyrkättiin mun opetusryhmiin säilöön. Bonuksena vielä valvontaluokalla oli 24 oppilasta (joista kaksi tuli kesken yläkoulun uusina oppilaina muista kouluista, kun heillä oli siellä ehtinyt kertyä jo niin paljon ongelmia...) kun muissa luokissa oppilaita oli 17-20.

Melkein 2 kuukautta jaksoin sitä kakkaa ennen kuin sanoin itseni irti. Ja sellaiset traumat kyllä jäi, että takaisin en mene, vaikka mitään muuta ei ikinä löytyisi. Rehellisesti sanottuna yli puoli vuotta meni toipuessa ja siinä että uskalsi / jaksoi lähteä edes kauppaan :(

No, jos keskustelupalstoja on uskominen, niin eihän kouluissa tällaisia opettajia tarvitakaan, jotka ovat olleet kilttejä ja hyviä oppilaita itse. Tosin yhtään laudaturia en saanut! ;)

Ehkä musta tulee sitten parempi DI kuin mitä olisin opettajana osannut olla. Harmittaa vaan, kun koko opiskeluajan tein sijaisuuksia ja pidin työstä kovasti ja ajattelin, että hyvä tästä hommasta tulee...

Ex-ope (eka)

Yläkoulun opena on aika rankkaa, mutta siihen tottuu parissa vuodessa... Sen jälkeen se on siedettävämpää. Pitää vaan jaksaa se alku ja ne pahat päivät, joita aina joksus tulee.

Tämä nyt viestiksi lähinnä tuolle opiskelijalle. Älkää turhaa pelätkö yläkoulua. Itse olen tehnyt töitä joka kouluasteella ja yläkoulussa on ihan hyvätkin puolensa.