Tämä on rankempaa kuin osasin odottaa!!!

Onpa lohdullista lukea, että ei ole aina helppoa muillakaan, ja että ehkä tämä kaikki joskus lutviutuu, toivon.



Meillä esikoinen vajaa 3kk. pääosin varsin hyväntuulinen, iloinenkin, hyvin kasvaa ja terveinä on oltu. Yöt nukutaan, mutta päivät sitten kukutaan! Mitään kotihommia en saa tehtyä, saati että joskus jäisi aikaa itselle, ihan vain hetki hiljaa ja rauhassa.

Mies auttaa sen minkä voi ja joskus töistä tultua löytää meidät molemmat naisensa itkemästä. Syyn itkuun ei tarvitse olla suuren suuri, aina joku hyvä syy löytyy. Olen kyllä epäillyt, että taidan kärsiä jonkin asteisesta masennuksesta, ainakin lievän masennuksen kriteerit täyttyvät (otin asiasta selvää). En kuitenkaan halua mitään lääkitystä tms. Koska välillä on sitten hyviäkin päiviä.



Tuli Kaisa77 ihan tippa linssiin kun luin tekstiäsi (ja muiden vastauksia). Nyt on taas tunteet pinnassa, kun mies lähti lähes viikon työmatkalle (onneksi ensimmäinen laatuaan tytön syntymän jälkeen) ja olen lapsen kanssa yksin 24h vuorokaudessa. heti meni yörytmikin vinkkuralleen ja tänän ei meinaa päikkäreistä tulla mitään... Taitaa mies tietää,e ttä kannattaa nukkua matkalla hyvin ja otta mahd rennosti, koska kotona odottanee hyvinkin väsynyt vaimo...



Mitä joku sanoi äidinrakkauden syttymisestä, hitaasti ja varmasti se tulee meilläkin. Yksi hymy, ja murheet unhoittuu (paitsi jos se hymy tulee klo 3 aamulla...). Mitä enemmän kontaktia saan lapseen, sitä palkitsevampaa kaikki on. Mutta kyllä tässä vaaleanpunaiset lasit on särkyneet jo monta kertaa.



Mietin vain heitä, jotka yksin lapsiaan hoitavat, tai niitä joilla on monikkoja.. Voimia meille kaikille! Olemme kaikki varmasti niitä parhaita äitejä lapsillemme, uskon niin! ja muistetaan vielä, ettei ole yhtä ainoaa tapaa tehdä asioita oikein!



äiti77 ja tyttö vajaa 3kk

Riippuen suhtautumisestasi imetykseen tässä sinulle yksi neuvo, jos vain sopii sinun " elämänkatsomukseen" . Itse annoin pojalle korviketta pullosta siinä vaiheessa kun jatkuva imetys alkoi tuntua enemmän taakalta ja tunsin, että imetys suorastaan aiheutti vihaa ja riittämättömyydentunnetta! Neuvon sain neuvolasta sekä lääkäri-ystävältäni.



Jokaisen äidin sekä perheen tulee löytää oma kultainen keskitie, että perhe voi hyvin. Muutama korvikeateria ei pilannut imetystä, mutta itse sain henkireiän sekä ennen kaikkea " vapautuksen" pakkoimetykseltä. Jätin lapsen kolmeviikkoisena isän ja pullon kanssa ja lähdin kampaajalle. Kotiin palatessa odotti tyytyväinen isä ja poika. Poika on nyt 6 viikkoa ja saa korviketta esim. kun tarvitsen itse pidemmät yöunet ja isä antaa minun nukkua tai käyn kaupassa, jos nälkä pääsee juuri silloin pojalla yllättämään.

Edellisten kirjoitukset olivat hyviä, ei ole mitään lisättävää. Aika auttaa ja kun vauvasi on muutaman kuukauden ikäinen, alat nauttimaan hänestä ihan uudella tavalla. Meillä helpotti ensin kun vauva oli 3 kk (masukivut loppuivat) ja sitten taas helpotti kun vauva oli 6 kk (vuorovaikutussuhde oli kehittynyt valtavasti). Nyt poikamme on 7 kk ja todella nautin hänestä ja yhdessäolosta.



Tuo alku on useimmilla rankkaa aikaa mutta se helpottaa ihan varmasti. Olet takuuarmasti erittäin hyvä äiti lapsellesi! Mene päivä kerrallaan eteenpäin, pian huomaat että kaikki on helpompaa kuin alussa.



Tsemppiä!

ekat pari kuukautta meni kuin " sumussa" . Juurikaan mielikuvia ei ole ja unohtelin asioita, jopa levyt jäivät hellassa päälle pidemmäksikin aikaa.

Jotenkin sitä vaan jaksoi " rämpiä" , onneksi oli paljon tukijoita.



Neidin ollessa noin 3kk aloin nauttimaan äitiydestä. Ja meilläkin siis ensimmäinen, nyt 8kk ja risat. Ja todellakin halusimme tätä lasta! Välillä aluksi tuntui että en jaksa yhtään ja itku oli herkässä pienimmästäkin. Pienet tuulettumiset auttoivat minulla asiaan, se että pääsi yksin pienelle lenkille tai vaikka ruokakauppaan oli luksusta.



Kyllä se siitä, jokainen uusi viikko on jo helpompi!

Tuskin kovin montaa äitiä onkaan, joka väittäisi päinvastaista eli olisi helpompaa ollut kuin kuvitteli!! Ja vielä vaikka onkin jo kaksi isomapaa poikaa, voin sanoa etten muistanutkaan kuinka masentunut ja " huonoäitiolo" voikaan olla ajoittain. Lisäks miehelle tulee kiukuteltua turhaan ja vaikka mitä...



Vauva palkitsee monia uurastamisia aikanaan hymyillään ja kehityksellään. Vasta nyt tämän kolmannen (ja viimeisen?) kanssa yritän nauttia niistä vähemmän ihanistakin hetkistä, koska haikeus vauvavaiheen ohikiitämisestä vaivaa jo nyt :' )



Halaus ja voimia. T. lokalahjan 1,5kk äiti

Voimia Kaisa! Niinkuin moni kirjoittikin, niin kyllä se olo ja eläminen helpottaa! Vaikka näin jälkeenpäin ajatellen esikoinen oli aika " helppo" vauva, niin olin sata kertaa väsyneempi kuin nyt (tämä toinen on 2 vkoa ja 2 pvää vanha) ja itkeä vollottelin vähän väliä sitä, kuinka en jaksa, kuinka olen huono äiti ja olin huolissani, miten esikoinen kasvaa, syö jne. jne. Ja pompin myös joka inahduksesta katsomaan, miten esikoinen voi ja mikä on hätänä. Minäkin muistelen, että olisiko sitten ollut jotain 3 kk:n iässä, kun elo alkoi helpottaa huomattavasti!



Nyt näin kahden pienen äitinä en jaksa enää pompata katsomaan, jos pikku neiti inahtaa, vaan saa kutsua vähän kovemmalla äänellä ja en sitten tiedä, että onko tämä muutenkin helpompi vauva kuin esikoinen vai ottaako sitä asiat jotenkin löysemmin? Jokatapauksessa mulla on tunne, että tämä vain todella " syö ja nukkuu" . Ja usko pois, siitäkin tulee huoli eli olen miettinyt, että onko tuo normaalia, kun nukkuu ja syö niin hyvin, tosin välillä valvookin, mutta yleensä vain tillittelee, ei kätise. Ehkä sekin sitten on erilaista nyt, kun tavallaan tämä vauva on äärimmäisen helppo tulkita ts. tiedän jo nyt itkusta, vääntelyistä yms. mikä vaivaa. Tai sitten sitä on esikoisesta kokemusta, että osaa tulkita vauvaa paremmin.



Mutta siis, eihän kukaan ole seppä syntyessään, joten se elo vauvan kanssa voi olla tosiaan aika rankkaa aluksi ja kun on aika hormonihuuruissa (nyt toisella kertaa sekin tuli lievempänä!). Ihania vauvahetkiä teille kaikille vauvansa kanssa pähkäileville! Ja muistakaahan, että sitä apua kannattaa pyytää, jos vain joku on lähettyvillä! Mulla apuna on nytkin ollut miehen lisäksi anoppi (mukava sellainen ;-) , joten tämä on siksikin sujunut.



nimba ja neidit 1 v. 9kk ja 16 vrk

Onnea pienestä pojasta! Minullekin tuli vauva-arki ja omat tunteet täytenä yllätyksenä! En tietenkään ollut kuvitellut että koko ajan olisi elämä ruusuilla tanssimista, samoin kun olin tietoinen että vauvat itkevät.



Kuitenkin esikoinen itki ns. koko ajan, imetys ei onnistunut kun vasta kuukauden päästä, sillonkin vain makuultaan, tyttö oli tosi herkkä enkä olisi mitenkään voinut lähteä kaupungille tms hänen kanssaan. Väsytti, itketti ja tuntui että kaikki muut vauvat on helppoja ja että olen täysin epäonnistunut äitinä. Rakkaus vauvaan heräsi vasta kun pieni oli 3kk ja sen jälkeen tunne onkin pysynyt =) Tuo pieni vauva on nyt ekaluokkalainen tuplaisosisko ja tiedän että olen lapsilleni paras äiti. Tiedän myös etten tehnyt mitään väärin esikoisen kanssa, hän vaan oli kuin pienin siskonsa, vaativa ja herkkä. Ja nyt kun katson tuota tytteliä niin en usko että hän on kärsinyt alun vaikeasta taipaleesta.



Sinua ei tietenkään helpota kuulla että kuuden vuoden päästä menee hyvin, tiedän. Meillä rupesi kuitenkin koko ajan helpottamaan ja erityisesti kun vauva lähti liikkeelle nelikuisena ja siitä onkin ollut vain ylämäkeä. Halusin myös kertoa ettei sinussa, tunteissasi tai vauvassasi ole mitään vikaa, alku voi itkuisen vauvan kanssa olla aika takkuamista ja ympäristö ei aina välttämättä ole kovin kannustava.



Kaikkea hyvää teidän perheelle!

Äitiyden ensimmäiset viikot ovat rankempia, kuin kukaan osaa ikinä varoittaa. Fyysinen kunto on synnytyksessä romahtanut alle nollan, jolloin siksikin lepo olisi tarpeen. Sitä ei kuitenkaan saa, kun lapsi tarvitsee huomiota tunnin välein. Uni pätkittyy, kävelykin on rankkaa, hartiat jumiutuvat ennenkuin oppii rennon syöttö- ja kantamisasennon...

Mies hehkutti, miten rakkaus vauvaan syttyi ensihetkellä. Itse olin liian väsynyt rakastuakseni ja sitten viikkoja liian väsynyt nauttiakseni vauvan suloisuudesta. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, etten ollutkaan enää itkenyt (kirjaimellisesti) väsymystäni ihan joka päivä, pian itkuja (siis omiani) ei tullut ihan viikoittainkaan... Koko ajan vauva kehittyy ja opit kommunikoimaan hänen kanssaan. Itse totut pätkittäisiin uniin ja opit ottamaan itsekkäästi päikkärit parikin kertaa päivässä. Pian vauva viihtyy jo itsekseenkin selällään, kun sängyn päällä tai leikkimaton päällä riippuu leluja, pian hän viihtyy jo pidempiä aikoja mahallaankin. Yöunetkin paranevat, kun jossain vaiheessa huomaat saavasi nukkua kolmekin ruhtinaallista tuntia yhteen menoon. Fyysinenkin kunto kasvaa ja jaksat jo virkistyä vauvaa vaunuissa lykkien. Ja jossain vaiheessa vauvasikin alkaa jo paremmin (meillä vasta yli 4-kuisena) viihtyä vaunuissa, joten voit jopa shoppailla hänen kanssaan jonkun verran.

Joo, sitten tulee takapakkia. Vauva kyllästyy selinmakuulla leikkeihin. Ja jossain vaiheessa yöunet taas häiriintyvät, kuten meillä nyt tunnin pätkiin (5 kk). Mutta ne ovat vaiheita, joista selviää.

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että työmarkkinoilla ei ole ymmärretty naisten vahvuutta. Kuka tahansa, joka selviytyy tästä läpi, on aika prässin käynyt ja työhaasteet ovat tähän verrattuna pientä.

Jaksamista ja voimia sulle! Nyt poika on 9 kk ja osaan jo imettää istualtani :) Mut alle puoli vuotiaan kanssa jotenkin arastelin istualtaan imettämistä ja siinä alkutaipaleella tuntui, että olen koko ajan huoneessa pitkällään syöttämässä... Tuli tehoimukausia ja tuntui, että makaan vaan imettämässä. Mutta kyllä se helpottaa. Kaikilla on tietysti omanlaisensa kokemukset. Ja nyt on jo helpompi suhtautua asiaan, kun se on taakse jäänyttä elämää. Sulla se on tässä ja nyt - mutta koeta jaksaa. :)

Viestini ei varmasti sinua yhtään lohduta ja olet taatusti kuullut sen ennenkin, mutta sanon sen silti: " Koeta kestää. Kyllä se vielä siitä helpottuu!!! Nämä ensimmäiset 3-4 kuukautta ovat ihan hirveimmät!"



Meillä meni n. 2,5 kk kunnes elämä alkoi helpottaa. Lopetin silloin osittaisimetyksen ja siirryin suosiolla pelkkään pulloruokintaan. Vauvamme kyllä saa edelleenkin rintamaitoa, mutta pulloon lypsettynä ja korviketta tarvittaessa vielä sen lisäksi. Ja nykyisin myös hieman kiinteitäkin jo...



Vauvamme oli alusta lähtien itkuinen. Mikään ei tuntunut sille kelpaavan. Ilmeisesti vatsavaivat häntä vain kiusasivat, mutta koliikkia ei sentään ollut. Lisäksi nyytti tuntui todella raivostuttavalta, koska siihen ei tietenkään vielä silloin saanut mitään kontaktia. Se vain itki ja itki ja itki...



No, kului ensimmäinen kuukausi ja poika hymyili minulle ensimmäisen kerran. Se auttoi ihanasti! Vihdoinkin joku kontakti! Siitä lähtien vauva alkoi jo tuntua sentään ihmislapselta, joka tajuaakin jostain jotain eikä vain kitisevältä riesalta, joka pilaa yöunetkin!



Poikamme on nyt 4,5 kk ja elämä on HUOMATTAVASTI helpompaa. Rytmi on selkeähkö ja ruokailuvälit mukavan pitkät. Kannustan sinua imetykseen, jos se vain sinulta onnistuu! Itse en siihen koskaan päässyt, vaikka olisin tahtonut. Toisaalta saan nyt nauttia pulloruokinnan eduista: en ole sidottu vauvaan vaan isä voi tuurata minua milloin vain ja miten pitkään tahansa. Lisäksi minun ei tarvitse huolehtia rinnalta vieroittamisesta eikä tuskailla sitä, kun vauva ei nukahda muuten kuin rinnalle...



Mutta... TSEMPPIÄ!!! Koeta kestää!!!

lisätä tähän sen (ellei joku jo sitä maininnut) että synnytyksen jälkeen hormonaaliset muutokset ovat järjettömän suuret. Istukka on valtava hormoneja tuottava elin (kai sitä elimeksi voi sanoa) joka kerralla lakkaa tietysti toimimasta kun poistuu äidin elimistöstä synnytyksessä. Joten kaikkeen tuohon kuvailemaasi liittyy varmasti myös tämä suuri hormonaalinen muutos; ja tässä asian valoinen puoli: pikkuhiljaa (varmasti jo parin viikon sisään, jos vauvasi on nyt 3 vko) olo tasaantuu.

Se ei tietenkään auta siihen että vauva on tissillä koko ajan ja mahdollisesti vielä itkuinen. Mutta ajan kanssa helpottaa, ja suosittelen lämpimästi oikeaa avun pyyntöä, maidon pumppaamista (mieskin voi syöttää, parista pullottelusta ei imuote mene pilalle!) tai vaikka sitten sitä korviketta jotta edes hetkeksi pääset ulos! Minä ostin korviketta pahimmassa imetysepätoivossa -nännit olivat kaikenlisäksi avohaavoilla 5 viikkoa. Korvikkeet ovat edelleen kaapissa, sillä jo ajatus siitä että on vaihtoehto auttoi yrittämään aina vielä seuraavan ja stä seuraavan syötön.

Ja miksi niin vähän puhutaan hitaammin heräävästä rakkaudesta lapseen? Joka paikassa sai ennen synnytystä kuulla siitä hurmiosta ja huumaavasta tunteesta kun lapsi syntyy - minulla se ainakin alkoi kunnolla vasta kun lapsi oli muutaman viikon. Toki sitä omaa lastaan rakastaa tavallaan heti, mutta sellainen ihana rakkauden tunne kasvoi hiljaa kotona.

Oikein paljon voimia!

Tunnit ja päivät tuntuvat pitkiltä, mutta kuukaudet ja vuodet hurahtavat nopeasti ohi!

Tuttua hommaa varmaan meille kaikille, ainakin jossain määrin.



Ei ollut helppoa meilläkään alkukuukaudet. Mä ainakin kärsin tosi kovasta baby bluesista, joka oli pelkkää itkua (siis minä lähinnä itkin) ja kiukkua, toivottomuutta ja jopa välinpitämättömyyttä lasta kohtaan. Ja kaikki tämä tietysti x2 kun vauva oli kiukkuinen ja itkuinen. En minäkään tiennyt äitiyden alkavan ihan noin rajusti... Eikä kysymys ollut todellakaan siitä, ettenkö olisi halunnut lasta.



Tosi tärkeää onkin, varsinkin siinä alkuaikoina mun mielestä, että ÄITI käy TUULETTUMASSA tarpeeksi usein! Pumppaa maitoa talteen tai osta korviketta ja lähde ulos, vaikka vaan kauppoihin / kahviloihin pariksi tunniksi, tai uimaan tai JOTAIN, kunhan lähdet. Lapsi voi sillä aikaa hyvin isän tai mummon tai muun läheisen kanssa. Ja tekee muuten isällekin TOSI hyvää olla ihan vaan kahden pienen vauvansa kanssa. Kyllä ne isit pärjää, vaikka tuntuukin ehkä siltä, että pitää koko ajan neuvoa tms. Sitten kun jäävät vauvan kanssa kahden, niin muuttuvat ihan itse ajatteleviksi otuksiksi ;)



Jaksakaaa, ja puhukaa pahasta olosta. Se on ihan normaalia. Kohta jo helpottaa...



Aurinkoista loppuviikkoa toivottaa o-felia ja poika 10,5kk

Eli " taas yksi neuvoja lisää" .... Heti alkuun sanottakoon, että eiköhän tuollainen väsymys tule itse kullekin välillä. On hienoa, että ihmiset imettävät lastaaan mahdollisimman pitkään, mutta oikeasti kannattaa osata luovuttaakin. Imetin esikoista 3-kuiseksi, sitten rupesi tuo tissillä juokseminen olemaan tunnin välein ja väsyin. Rupesimme antamaan korviketta ja ruokavälit piteni, jonka seurauksena omakin mieleni koheni. Ja ihan terve sekä reipas yksilö tuosta on kehittynyt.



Nyt sitten pikku kakkosen kanssa haaveilin imettäväni tuon saman kolme kuukautta. Toisin kävi. Ihmettelin laitoksella kun toinen itkii yhden yön ja oli rinnaalla koko ajan. Pulautusten perusteella uskottiin et saa tarpeeksi ruokaa. Kotona eräänä yönä taas tajuton rumba ja sitten heräsi epäilys. Rinnat tuntuivat täysiltä ja kun vähän puristeli, niin vaivoin sain muutaman tipan ulos. -> Rintatulehdus ja siirryin pulloon. Sainpahan nukkua öitä välillä kun isäkin pystyi osallistumaan syöttöön. Hetken näytti jo hyvältä kunnes itkut kl.19- 24 alkoivat ja yöt oli sitä sun tätä. Epäilin aluksi koliikkia... Kun sitten huomattiin et kakkaa piti pinnistellä tuskallisen kovaa ja oli kiinteetä tankoa, niin päädyttiin lääkärin juttusille. Muutaman lääkärireissun jälkeen saatiin viralliset paperit et kakkonen kärsii lehmänmaitoallergiasta (diagnoosi 1,5 kuukauden vanhana). Nyt sitten erikoiskorvikkeella ja on huomattavasti helpompi sekä iloisempi (nyt jo 3-kuinen).



" Misuli79" : mitkä oireet teillä viittaa mahavaivoihin. Jos vauva korvikkeella ja paljon erilaisia oireita sekä suvussa allergiaa, niin kannattaisi ehkä käydä lääkärissä varmuuden vuoksi, jollei nyt sitten muuten ajan kanssa helpota.



Ja muille äideille... Kyllä se oikeasti helpottaa kun pääsee rytmiin. Ihan rauhassa ja positiivisin mielin. Ei teistä kukaan ole huono äiti, sillä jo teidän huolestuminen osoittaa, että haluatte lapsellenne vain kaikkea parasta ja se on paljon se. Koittakaa nauttia, aika parantaa muistot. Ja tuttipullo on aina hyvä vaihtoehto... ei kannata itseä ruoskia jos ei imetäkkään.



Hilla03+ leijona 3kk+ esikko 2v6kk

Meillä oireet seuraavan laisia: poika on itkuinen, vain mahallaan olo helpottaa, kipristelee, käpristelee ja ponnistelee mutta kakkaa ei tule. Sitten kun tulee niin on ihan suht normaalia, ei mielestäni kovaa. Sen jälkeen kun poika saa kakattua meillä on ihan uusi vauva. Eli jotenkin nämä vatsavaivat liittyvät tuohon kakkaamispoliitiikkaan. Ja kakka tulee vain kerran päivässä. Pulauttelee myös kovasti, mutta sen uskon johtuvan tuosta jatkuvasta ponnistelusta, jota poika tekee myös syödessään. Poika pieree kyllä, mutta kakka on jostain syystä " jumissa" vaikka on löysähköä. Allergiaa suvussa ei tietääkseni ole, ainakaan aivan lähisuvussa.

Niin ja vauva on täysin korvikkeella, en pysty lääketieteellisistä syistä imettämään itse.

Ajattelin jättää d-tipat aloittamatta vielä toistaiseksi, ja kokeilla mallasuutetta tuohon kakka-ongelmaan.



T. Misuli

Juuri tuollaista meilläkin oli. Kakan tultua vauva kuin uusi ihminen. Meillä välillä piti auttaa tyttöä pinnistämään kakkaa, ei yksin jaksanut ponnistaa mutta jaloille antaessa vastuksen sai itse pinnistettyä. Meillä neiti yhä viihtyy paremmin mahallaan. Meillä oli myös tuo mallasuute-luumumehu rumba. Tuli näin jälkeen päin ajateltuna kiukkuisemmaksi. Meillä molemmat vanhemmat allergisia, joten epäily heräsi meillä herkästi. Kannattaa miettiä oisko fiksua käydä näyttämässä vauvaa, jollekin lääkärille. Eihän tuo harvoin kakkaaminen sinäänsä ole mikään ongelma, mutta meillä tyttö kirkui kivusta ja naama meni melkein liilaksi pinnistäessä. Nyt kakkaa keskimäärin kaksi kertaa päivässä, joten tuo ummetus oli meillä paha ongelma.



Yleensä mun käsittääkseni allergia aiheuttaa löysän vatsan ja olin siksi hiukan epävarma miten helposti diagnoosi tulee, mutta noin puolen tunnin altistus teki selkeät iho-oireet (2 milliä Nannia riitti). Nyt ruoka apteekista.



Mielestäni ei ole tyhmää varmistaa asiaa, mutta kaikki riippuu sinusta. Mieti kuinka pahana ongelmaa pidät ja jos vähänkin mietityttää, niin käytä varmuuden vuoksi lääkärissä. Jos antaa kolikki-diagnoosin, niin saat varmaan voimia, kun ajattelet et menee ohi sitten 3 kuukaudessa.

Luettuani kirjoitukset sain jo niistä voimia jaksaa, kun näkee etten ole ainut jolla vastaavia tunteita ja fiiliksiä.

Ja nyt kun istualleen imetyskin sujuu on minussa uutta voimaa jaksaa, kun ei tarvii koko ajan enää olla makuuhuoneessa imettämässä. Nyt voin esim. lukea samalla tai katsoa telkkaa!

Ja olen oppinut tuntemaan ja ymmärtämään poikaani ja hänen tarpeitaan. Mm. hän ei suostu nukkumaan omassa sängyssä vaan nukkuu parhaiten mun vieressä ja mussa kiinni! Joten annan hänen siinä sitten nukkua, kun on lähellä ja tuntee olonsa turvalliseksikin.

Vaikka aluksi olinkin sitä vastaan, että nukutan viereen. Mutta koska vauva rauhoittuu vain ja ainoastaan siihen niin miksi kiusaisin sitä panemalla väkisin omaan sänkyyn?!

Vaikka aikanaan ehkä tulee olemaan vaikeaa opettaa se omaan sänkyyn...!!



Kaisa ja poika 3vko+3vrk

Tosi kiva kun imetys sujuu nyt istualtaan, mä en ikinä sitä oppinut esikoisen kanssa...



Halusin vielä vaan sanoa että älä huoli viereen nukuttamisesta ja tottumisesta. Toiset lapset tottuvat helposti omaan sänkyyn ja nukahtavat itse, toiset eivät. Meidän pienin on ollut sellainen huutaja ja itkijä että olen ollut kiitollinen että olen saanut hänet jotenkin päin nukkumaan ja yhdessä nukutaan vieläkin =)



Esikoinen sai nukkua vieressämme kolmivuotiaaksi koska se oli kaikista mukavaa, keskimmäinen siirtyi omaan sänkyyn 9-kuisena ja pienimmän siirrän kun siltä tuntuu. Taapero tulee vielä joskus aamuyöllä viereen tai patjalle. Ja vauva nukahtaa aina tissille, hän ei tottunutkaan kuten isommat sisarukset nukahtamaan muuten.



Itkuisten vauvojen vanhemmille sanonkin usein että unohda ainakin ekaksi vuodeksi kaikki hyvät neuvot mitä vauvan kanssa ei missään nimessä saisi tehdä ja tee niin miten vauvan saa parhaiten pysymään tyytyväisenä. Se ei ole vauvan piloille hemmottelemista vaan vauvan tarpeisiin vastaamista!

Hienoa, että arki alkaa jo näyttää valoisammalta! Itsekin kävin tuossa heinäkuun paikkeilla vuodattamassa omaa ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta ja väsymystä. Ja kuten kaikki minulle silloin (ja sinulle nyt!) rohkaisevasti kertoivat, kyllä se siitä helpottuu :)



Meilläkin poika nukkui ekan kuukauden minun vieressä ja sitten hän suostui jo nukkumaan päikkärit omassa sängyssään. Kahden kuukauden iässä vauveli nukkui sitten jo yönsäkin omassa sängyssään. Vauvat ovat tosin kovin erilaisia: ystäväni tyttö (nyt jo 2v) ei ikinä suostunut nukkumaan pinnasängyssä vaan siirtyi 1,5 vuotiaana vanhempien sängystä omaan " isojen tyttöjen sänkyyn" :)



Jaksamista ja iloisia hetkiä vauvan parissa sinulle sekä kaikille muille!



t. Liljakukka + vauveli 4kk





ps. Ostoksilla käyminen sekä kaikenlainen muukin tuulettuminen arjesta on varsin terapeuttista sekä virkistävää. Suosittelen!

Meillä tyttö nyt 8kk ja nukkuu omassa sängyssä ja omassa huoneessa ja hyvin menee. Kolme ekaa kuukautta nukkui osan yötä vieressämme, osan yötä sängyssään jossa oli vaunujen koppa. Eli koppa sänkyyn, sieltä löytyi mukava pesä :) Mutta aamuyön syötön jälkeen nostin aina meidän väliin.

Meillä siis toimi tämä systeemi että osa yöstä vieressä. Ja kyllä ne ajan kanssa sinne omaan sänkyyn oppii. Ystäväni teki juuri " vieroituksen" 9kk pojalle ja pari yötä oli hankalampia. Tässä oli pienoinen ongelma jo se että pojalla oli voimakas " tapatissi" pitkin yötä vaikka ei tasan ollut nälkä! Ja vieressä kun on niin ruokahan se siinä haisee! :)

Mutta jokainen tekee omat " vieroituksensa" ajallaan, ihan varmasti ne joskus onnistuu, lapsesta riippuen, viimeistään kouluiässä :-D

Mä olen näin jälkeenpäin todennutkin, että vaikka loppuraskaus oli aika vaivalloista aikaa ja vaikka mitkä oksentelut yms, kyllä musta kaikista vaikeinta aikaa oli noi 3 ekaa viikkoa: Vauva oli vielä uppo-outo, Rakkaudentunne ei ollut ehtinyt muodostua, minä en osannut syöttää, vauva ei osannut syödä, minä en osannut nukuttaa, vauva ei uskaltanut päivällä nukkua jne... Raskainta taisi olla se, että joku vei mun kaiken ajan ja hallinan aikani suhteen (=vauva) ja minulle ei jäänyt aikaa edes vessassa käydä!



Mutta nyt poika on 3,5 kk ja niin rakas. Päivällä on rytminsä, minä olen tottunut siihen että omia asioita tehdään jos ehditään ja nyttemmin ehditään yhä enemmän...:) Kaikki menee hyvinja en enää pelkää " vahingoittavani" poikaa omalla hoitamisella...tosin nyt on täällä pientä rintalakkoilua, mutta nyt siihen osaa suhtautua ajtuksella : SE MENEE OHI! niinkuin kaikki vaiheet näiden pienten kanssa!