Lue keskustelun säännöt.
Ystävä jäämässä yt-neuvottelujen jälkeen työttömäksi.
18.02.2012 |
Hän on ihan shokissa ja panikoi ja ymmärrän tottakai tunteen siitä, että on menettänyt työnsä ja kun tietää mikä tilanne on työmarkkinoilla eli työttömiä ennestään pilvin pimein, niin tottakai on surullista. Mutta...heillä on mkasettu talo, on itse tästä puhunut, olen käsittänyt että säästöjäkin on reippaasti, joten ei pitäisi olla taloudellisesti hätää. Itse ajattelen, että voisi ottaa rennommin ja nauttia, mutta ajatus tuntuu hänelle olevan kovin kaukaisnen. On hänellä työssä oleva mies ja lapset jo aikuisia. Mielipiteitä?
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se on shokki, vaikka ei akuuttia taloudellista hätää olisikaan. Mulle se eka shokki oli ehkä pienempi kuin toinen, muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen koittanut, kun tajusin, että uutta työtä ei niin vain löydykään.
Kuvittele, että oma mies sanoisi lähtevänsä kuukauden kuluttua. Mitä silloin lohduttaa tieto, että vapaita miehiä on pilvin pimein.
Itse olen saanut potkut yt-neuvotteluiden jälkeen kahdesti. Se on ainakin minulle ollut potku vasten kasvoja. Olen aina ollut sitoutunut työhöni, saanut esimiehiltä kiitosta, joustanut työnantajan eduksi, ollut mukava työkaveri ja siinä kaiken palkka. Tunne säilyy vaikka saakin uuden työpaikan.
Toivottavasti ap:n kaveri saa ansiosidonnaista. Luin kerran yhden psykologin neuvon, että surutyö kannattaa käydä läpi ennen kuin etsii uuden työn. Minusta neuvo on hyvä. Itse työllistyin toisten potkujen jälkeen heti ja oli raskasta opetella uutta kun suri menetettyä työpaikkaa.
Luulen, jos työ on ollut tärkeää, niin silloin järkytys on suurempi. Pakosta töissä käyvä selviää pienemmällä järkytyksellä.
Kuvittele, että oma mies sanoisi lähtevänsä kuukauden kuluttua. Mitä silloin lohduttaa tieto, että vapaita miehiä on pilvin pimein.
Itse olen saanut potkut yt-neuvotteluiden jälkeen kahdesti. Se on ainakin minulle ollut potku vasten kasvoja. Olen aina ollut sitoutunut työhöni, saanut esimiehiltä kiitosta, joustanut työnantajan eduksi, ollut mukava työkaveri ja siinä kaiken palkka. Tunne säilyy vaikka saakin uuden työpaikan.
Toivottavasti ap:n kaveri saa ansiosidonnaista. Luin kerran yhden psykologin neuvon, että surutyö kannattaa käydä läpi ennen kuin etsii uuden työn. Minusta neuvo on hyvä. Itse työllistyin toisten potkujen jälkeen heti ja oli raskasta opetella uutta kun suri menetettyä työpaikkaa.
Luulen, jos työ on ollut tärkeää, niin silloin järkytys on suurempi. Pakosta töissä käyvä selviää pienemmällä järkytyksellä.
surutyön läpikäymisestä. Mulla oli kokemusta kun mut savustettiin työpaikkakiusattuna ulos firmasta (olin määräaikainen, joten työsuhde vain loppui) mutta sain heti toisen työn perään ja kesti kauan sopeutua uuteen työpaikkaan, koska olin niin rikki edellisestä. eli tosiaan pitäisi antaa aikaa itselle, toisaalta siinä kuluu kallisarvoista aikaa. Ei ole helppoa tämänpäivän työikäisillä =/
yt: ohi ja kurja totuus varmistui. Ei itkenyt taloudellisia menetyksiä vaan sitä ettei enää saa tulla töihin muiden kanssa. Pohti myös että mitä hän kotona tekee... Siihen nähden että työskenneltiin tehtaassa hihnan ääressä niin aika surullista. Avoimesti kun kertoi senkin ettei taloudellisesti mitään pakottavaa tarvetta töissä käyntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin kauan kuin itselle ei oo sanottu, että "sä oot tarpeeton". Sitä ei uskoisi, kuinka inhottavalta se tuntuu, vaikka kuinka ei olisi kovin sitoutunut työnantajaan eikä olisi ripustanut identiteettiään ammattiinsa eikä edes välittäisi pätkääkään työnantajan edusta. Mut se ajatus vaan, että mulla ei ole mitään väliä kenellekään...
onhan se aivan kamalaa, jos on vuosikausia tehnyt työtä yhdessä kivojen kaverien kanssa ja nyt sitten ei enää niitä näekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tekis päivääkään töitä jos ei olis pakko. Nyt olen onnistunut luovimaan itselleni määräaikaisia töitä ja niiden jälkeen NAUTTINUT ansiosidonnaista hyvillä mielin.
Puuhastelen "pimeitä" pikkujuttuja mielen piristykseksi, oleilen mökillä, matkustelen ja olen paljon kotona.
Mua ei ainakaan ole luotu minnekään liukuhihnan ääreen 40 vuodeksi. Kamala ajatuskin.
Mun elämä on ihan muualla kuin jossain pakkotyössä.
En tekis päivääkään töitä jos ei olis pakko. Nyt olen onnistunut luovimaan itselleni määräaikaisia töitä ja niiden jälkeen NAUTTINUT ansiosidonnaista hyvillä mielin.
Puuhastelen "pimeitä" pikkujuttuja mielen piristykseksi, oleilen mökillä, matkustelen ja olen paljon kotona.
Mua ei ainakaan ole luotu minnekään liukuhihnan ääreen 40 vuodeksi. Kamala ajatuskin.
Mun elämä on ihan muualla kuin jossain pakkotyössä.
sitä VAPAA-AIKAA. Ei se ansiosidonnainen kovin hääppöinen raha ole! Mutta ymmärrän, että oelt saanut perintöä, jonka turvin elelet,m utta ehkä ymmärrät, ettei kaikki sellasita saa, vaan pitää ihan omilla ansioilla yrittää pärjätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka mullekin on aina ollut perhe ja vapaa-aika tärkeintä, työ vaan välttämätön paha, niin vasta työttömäksi jäätyä sitä oikein tajuaa, miten tärkeä se työpaikka kuitenkin on. Että on paikka mihin mennä, jossa sua tarvitaan, jossa tapaa kivoja työkavereita.
Kyllä se niin masentavaa on jäädä aamuisin kotiin istumaan ja miettimään, miten taas tämänkin päivän kuluttaisi ennen kuin lapsi tulee koulusta, saati sitten jos ei olisi enää kotona asuvia lapsia. Tuntuu, että elämä valuu sormien välistä hukkaan, olen aivan turha ihminen. Ei vapaa-aikakaan tunnu samalta, kun sitä on loputtomasti.
Vaikka mullekin on aina ollut perhe ja vapaa-aika tärkeintä, työ vaan välttämätön paha, niin vasta työttömäksi jäätyä sitä oikein tajuaa, miten tärkeä se työpaikka kuitenkin on. Että on paikka mihin mennä, jossa sua tarvitaan, jossa tapaa kivoja työkavereita.
Kyllä se niin masentavaa on jäädä aamuisin kotiin istumaan ja miettimään, miten taas tämänkin päivän kuluttaisi ennen kuin lapsi tulee koulusta, saati sitten jos ei olisi enää kotona asuvia lapsia. Tuntuu, että elämä valuu sormien välistä hukkaan, olen aivan turha ihminen. Ei vapaa-aikakaan tunnu samalta, kun sitä on loputtomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
määräaikaisen työsuhteen loputtua vai potkujen jälkeen! Potkuista tulee fiilis "me ei enää tarvita sinua eikä sinun työpanostasi".
Määräaikaisen työsuhteen loputtua työntekijälle järjestetään kakkukahvit, annetaan kukat ja lahjat ja pidetään muutenkin mukava tilaisuus. Poispotkituille ei sitten niin mitään. Loppuaikoina työkaveritkin karttelevat, siinä muuttuu jotenkin näkymättömäksi.
Ehkä ap osaa jo vähän asettua kaverin saappaisiin?
Meillä on yt:t alkamassa, ja olen aika varma, että leikkaukset kohdistuvat nyt sille tulosalueelle, jossa itse työskentelen. Olen kypsä työhöni eikä se ole minulle intohimo, mutta silti on lannistavaa ja noloa kuunnella pohjustusta sille, miksi minun tulosalueeni onkin yhtäkkiä turha ja kuinka tällä uudistuksella saadaan resursseja johonkin tärkeämpään jne. Olen ollut vuosia työssäni, tehnyt työni hyvin, katkaissut joskus lomiakin tehdäkseni jonkun kiireellisen asian. Tuntuu pahalta kuulla näitä puheita, niitä on todella vaikeaa olla ottamatta henkilökohtaisesti. Minä tätä työtä olen tehnyt, minä rakentanut näitä asioita - ja nyt minua ei tarvitakaan enää. Työkaverien säälivät katseet, kun palavereissa minun tulosalueestani puhutaan leikattavien listalla, nöyryytys.
Tekisi mieli irtisanoutua ennen kuin minut irtisanotaan, mutta karenssikaan ei houkuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ap osaa jo vähän asettua kaverin saappaisiin?
Meillä on yt:t alkamassa, ja olen aika varma, että leikkaukset kohdistuvat nyt sille tulosalueelle, jossa itse työskentelen. Olen kypsä työhöni eikä se ole minulle intohimo, mutta silti on lannistavaa ja noloa kuunnella pohjustusta sille, miksi minun tulosalueeni onkin yhtäkkiä turha ja kuinka tällä uudistuksella saadaan resursseja johonkin tärkeämpään jne. Olen ollut vuosia työssäni, tehnyt työni hyvin, katkaissut joskus lomiakin tehdäkseni jonkun kiireellisen asian. Tuntuu pahalta kuulla näitä puheita, niitä on todella vaikeaa olla ottamatta henkilökohtaisesti. Minä tätä työtä olen tehnyt, minä rakentanut näitä asioita - ja nyt minua ei tarvitakaan enää. Työkaverien säälivät katseet, kun palavereissa minun tulosalueestani puhutaan leikattavien listalla, nöyryytys.
Tekisi mieli irtisanoutua ennen kuin minut irtisanotaan, mutta karenssikaan ei houkuta.
kuin spitaaliseksi joihin otetetaan etäisyyttä.
aluksi se on järkytys.
Mieheni on saanut 2 kertaa kenkää ja ekalla kerralla oli vuoden työtön ja tokan kerran jälkeen opiskeli maisteriksi.
Nyt hyvä työpaikka ja hänestä tuli esimies ja palkka 800 euroa parempi, kuin ennen.
Lohdutin aina miestäni, että monesti se voi olla myös onnenpotku.
aluksi se on järkytys.
Mieheni on saanut 2 kertaa kenkää ja ekalla kerralla oli vuoden työtön ja tokan kerran jälkeen opiskeli maisteriksi.
Nyt hyvä työpaikka ja hänestä tuli esimies ja palkka 800 euroa parempi, kuin ennen.Lohdutin aina miestäni, että monesti se voi olla myös onnenpotku.
kaivattu muutto muualle, kun ei lapsetkaan enää koulussa ja asu kotona?
ei muuta ku uutta uraa miettiin..
kun puhelinmyyjäksi joutuu!
onhan se aivan kamalaa, jos on vuosikausia tehnyt työtä yhdessä kivojen kaverien kanssa ja nyt sitten ei enää niitä näekään.
Työkaverit on vaan työkavereita. Ei niihin kannata kiintyä. Jos ovat oikeita kavereita, niitä voi nähdä myös työn ulkopuolella. Ihmettelen ihmisiä, joille työ on koko elämä.
Mutta ei työttömäksi jääminen ole kivaa. Kurjaa se on jos oma puoliso on ihan hyvin palkattu ja omaisuutta löytyy. Silloin ei saa välttämättä edes työttömyysturvaa kokonaisena, kun katsotaan, että puoliso voi elättää... Kahden ihmisen taloudessa tuloraja on noin 2500 euroa (en muista varmasti ja tarkalleen). Jos työssä käyvän puolison palkka on tuon yli, ei työtön puoliso saa välttämättä mitään...
ja viimeisen 5 v YT:t oli vähintään kerran vuodessa. Työkavereita irtisanottiin vähän molemmilta puolilta, ja vaikka itse säästyinkin irtisanomisilta, oli jatkuvat YT:t suoraan sanottuna aika perseestä.
Se, mikä tekee YT:t ja niiden uhriksi jäämisen raskaaksi monelle on se, että ne ovat täysin sattumanvaraisia. Isoissa organisaatioissa päätökset tehdään niin korkealla ettei päättävillä ihmisillä ole mitään kontaktia varsinaiseen suoritusportaaseen, ja sitä kautta irtisanomiset on aina erittäin persoonattomia "n prosenttia yksiköstä x" tai "y henkilöä paikkakunnalta z". Tällaisissa irtisanomisissa ei vaikuta käytännössä mitenkään se, kuinka hyvin työnsä on tehnyt, vaan potkut voi saada vaikka olisi kuinka uhrautunut firman eteen ja tehnyt erinomaista työtä. Kaikki tietävät tuon YT:eiden sattumaluonteen ja epäoikeudenmukaisuuden, mutta tunnetasolla moni silti ajattelee että pystyy jotenkin omilla toimillaan ja uhrautumisellaan estämään irtisanomisen seuraavalla kierroksella.
On todella, todella raskasta olla töissä organisaatiossa jossa YT-kirves on koko ajan niskan takana uhkana, ja jossa tavallaan kaikki tietävät etät itsellekin voi lähtö tulla koska vaan. Meillä ainakin organisaatio oli niistetty jo niin kuiviin että tehtiin kaikki monen hengen duunia, ja silti piti vaan koko ajan vähentää väkeä vaikka työt ei hävinneet mihinkään. Ihmiset stressaantuivat tosi pahasti, osa sairastui, osa lähti muualle oma-aloitteisti. Kahvihuoneessa oli välillä varsinainen terapiarinki kun ihmiset oli kaikki ihan loppu. Moni silti sinnitteli, teki koko ajan pidempää päivää, yritti parhaansa -eikä silti säästynyt seuraavalla YT-kierroksella.
Voisin kuvitella, että ap:n ystävälle iso shokki on juuri tuo, että kun on hoitanut työnsä hyvin, saa siltikin potkut. Vaikka tietää että oma osaamattomuus tms. ei ole syynä, niin tunnetasolla se ei auta yhtään. Moni myös pelkää muutosta yleisesti niin paljon, että ei uskalla lähteä oma-aloitteisesti vaikka mahdollisuus tulisikin -tunnen näitä ihmisiä useita. Heille sitten pakon sanelema muutos on ollut erittäin iso shokki. Juuri tuo kaiken kasvottomuus, mihinkään yksilön omiin tekoihin perustumattomuus ja monasti täysi sattumanvaraisuus on todella raskasta kun noihin asioihin ei voi kertakaikkiaan vaikuttaa mitenkään.
Olin itse yhteensä 6 kertaa YT:eissä mukana, ja vaikka oma työ säilyikin, moni hyvä työkavari irtisanottiin, eikä kukaan heistä ollut laiskamato tai muuten huono työntekijä. Ilkeintä oli katsoa sellaisten työkavereiden potkuja, joilla oli iso asuntolaina ja pieniä lapsia, ja jotka olivat meillä olleen vanhemman töistä tosi riippuvaisia. Itse lähdin pari vuotta sitten vapaaehtoisen paketin turvin, enkä ole katunut.
sama on kait käymässä minullekin... eikä työttömänä oleminen innosta ollenkaan.