säälitkö nuoria ( 18-25 vee) äitejä ? miksi ?

Itse ajattelen, että omalla kohdallani (ja erityisesti lapsieni kannalta) oli hyvä, että tulin äidiksi vasta kolmikymppisenä.



Ajattelen kuitenkin, että keskimäärin haasteet esim. 18- ja 30-vuotiaalla äidillä vanhemmuudessaan ja muutenkin elämässään ovat aika erilaisia. Mutta toki tässäkin ihmiset ovat yksilöitä ja ikä vain numeroita.



Itse olen työssäni lastensuojelussa paljon tekemisissä nuorten äitien kanssa ja näen paljon myös sitä, etteivät he tahdo selviytyä lastensa kanssa. Minusta ei ole mitenkään ihanteellista, että kovin suuret joukot alkaisivat hankkia lapsia varsinkaan ala-ikäisinä. Minulla on kuitenkin hyvinä ystävinäkin nuorina äidiksi tulleita, jotka ovat mitä ihanimpia äitejä ja selvinneet hyvin, enkä tahdo yleistää enkä moittia ketään.

Ovat usein todella kurjasti puettuja, nuhjuisia ja likaisia jopa, sekä äidit että lapset. Köyhyytä, rahan sekä järjen?

Tuo ei nimittäin liity ikään millään muotoa.

Ihan samalla tavalla niitä nuhjuisia ja likaisia lapsia löytyy niiltä päälle 30 - vuotiailta. Ueammin nimittäin tuohon nuhjuisuuteen ja likaisuuteen (siis köyhyyteen) liittyy myös se, että lapsia on vähintään neljä, eikä ihan ne 18-25 vuotiaat ole kerenneet niin montaa lasta tekemään.

Eli siis tuo ei ole todellakaan ikäsidonnainen juttu.

Sitten säälin, jos vahinkovauva tulossa ja elämä ihan hajalla.



Itse en missään nimessä olisi ollut valmis saamaan lasta 18v-23v, koska en ollut pysyvässä parisuhteessakaan. Yh siis olisin ollut, opiskelut kesken ja oma itsekin ihan hakusessa. Kaikilla ei kuitenkaan ole näin. Tiedän 20+-vuotiaita äitejä, jotka ovat hankkineet koulutuksen ja työpaikan ja ihan tekemällä tehneet pitkään parisuhteeseen vauvan. Ei tuossa ole mitään säälimistä.



Nyt kuitenkin vähän yleistän. Aika monella alle 20-vuotiaalla ei ole takanaan opiskelupaikkaa eikä ainakaan ammattia, ja parisuhdekin on suht tuore. Oma identiteetti on täysin hukassa, ja lapsella korvataan tarvetta olla rakastettu. Näitä tapauksia tapaan päivittäin. Ei varmasti koske kaikkia alle 20-vuotiaita äitejä, mutta itse siis olen tekemisissä teiniäitien kanssa, ja tästä on vankkaa kokemusta ja tietoa.



Vauva ei tarvitse vanhempaa, jolla on työpaikka, opiskelupaikka ja pitkä parisuhde. Mutta kyllähän nämä kertovat tietyistä pitkäjännitteisistä saavutuksista, elämänhallinnasta ja kyvystä hoitaa omia asioita. Parhaiten pärjäävät ne nuoret äidit, joilla on selkeät suunnitelmat opintojen suhteen. Ne, jotka elävät tuilla, miettivät sitten joskus opiskelevansa ja elävät tässä ja nyt, saattavat vuosikausia etsiä itseään ja rakentaa sitä omaa identiteettiään, ja monesti se lapsi muuttuu nopeasti heille taakaksi. Näitä äitejä siis säälin.



Oma äitini on saanut minut 22-vuotiaana. Takana oli opiskelut ja uudessa työpaikassakin ehti olla reilun vuoden. Avioliittoa oli takana jo kaksi vuotta, yhteisiä vuosia seitsemän. Olin äärimmäisen toivottu.



Ei ketään voi sääliä lähtökohtaisesti iän perusteella.

erittäin hyvä vastaus kysymykseen! Olen täysin samaa mieltä kanssasi.



T: 23-vuotiaana esikoisensa saanut onnellinen äiti

enkä yli 40-vuotiaitakaan tai vammaisia tai punkkareita tai muotibimboja tai muitakaan äitejä

mutta niiden lapsia säälin.

mukava ihminen kun olen. Toisista ei ole äideiksi ja sille ei vaan voi mitään ja siinä vaiheessa voi sääliä vaan lasta/lapsia. Ja niitä säälittäviä lapsia sitten onkin ihan jokaisessa ikäryhmässä ja ihmisluokassa ja niin tulee olemaan niin kauan kuin kaikenmaailman idiootit saa lisäänty.



26v kolmen lapsen äiti, joka ei kiitos kaipaa kenenkään säälejä, itselleen eikä lapsilleen. Aurinkoista talvipäivää kaikille!

minä säälin +40v äitejä ja niiden lapsia. Olen huomannut että yli 40 pienten lasten äidit eivät enää meinaa jaksaa hoitaa lapsiaan.

Äitini sai aikoinaan veljeni 20-vuotiaana ja minut pari vuotta myöhemmin. Samoin anoppini synnytti mieheni nuorena. Mummollani oli jo neljä lasta hänen täytettyään 25 vuotta.

Miten siis nykyään tuntuu olevan niin suuri ihme, että vasta parikymppisellä "nuorella" on lapsi/lapsia?



Jokaisella olkoot oma mielipiteensä, mutta itse olin 22-vuotias saadessani esikoiseni, enkä mielestäni suinkaan liian nuori! Voihan sääli minua ja esikoistani? ;) Haaveissa olisi vielä pari lasta ennen 30 vuoden ikää.

Mutta tuleehan se mieleen että onko henkilö saanut elää riittävästi nuoruuttaan, opiskella ja matkustella ja sen sellaista (mitä ainakin itse kaipaan nyt kolmekymppisenä).

Mutta tuleehan se mieleen että onko henkilö saanut elää riittävästi nuoruuttaan, opiskella ja matkustella ja sen sellaista (mitä ainakin itse kaipaan nyt kolmekymppisenä).

matkustelemaan sitten kun lapset ovat aikuisia. Opiskella voi lastenkin kanssa.

Tosin en koskaan ole tajunnut, mitä se nuoruuden viettäminen oikein on. Mitä siinä on sellaista, mitä ei voisi tehdä sitten vaikkapa nelikymppisenä.

terv. eräs, joka sai esikoisen 21-vuotiaana.

kuin miettiä toisten elämää.

Minä oon just onnellinen näin,oon teiniäiti joka tehny myös yli 30v.nä lapsia.

Vittuuko se kellekkään kuuluu mikään toisten asia...

usein säälittää lapset jotka joutuvat kokemaan paljon vain vanhempien itsekkyyden takia, eikä siinä ole kyse vanhempien iästä.

ite olen jo mummokin,vaikka en oo edes neljääkymmentä.

Lapset on elämänrikkaus.

Minulla on ainakin ollut onnellinen elämä ja olen tälläkin hetkellä onnellinen.Niin mitä säälittävää on että oon saanu lapset nuorena:D

Ovat usein todella kurjasti puettuja, nuhjuisia ja likaisia jopa, sekä äidit että lapset. Köyhyytä, rahan sekä järjen?