Yritän sairastua että saisin levätä.

Vaikka ei minulla oikeasti edes ole niin paljoa tekemistä. Yliopiston kursseja vaan. Muutama essee ja tentti. Tuntuu vaan että veto on aivan lopussa. Koko päivä tuntui taas taistelulta. Itken aina kun pääsen kotiin, jos mieheni ei ole kotona. Kaipaan miestäni mutta hänellä on muuta, töitä, mikä on tietysti tärkeämpää. On toisella paikkakunnalla, meni sinne, kun minä saavuin sieltä kotiin. Tuntuu, että hän kaipaa omaa aikaa, on ehkä kyllästynyt minuun. Tulin äsken parvekkeelta. Olin siellä noin puoli tuntia ohuissa hepenissä. Toivoisin sairastuvani, että saisin luvan kanssa maata sängyn pohjalla. Oikeastaan tahtoisin vain syliin. Ja miehelle, ystävilleni ja vanhemmilleni olen onnistunut pitämään yllä iloista ilmettä jutellut hauskoja juttuja. En minä halua heitä rasittaa tällaisella, enkä ketään muutakaan. Minullahan on kaikki hyvin ja silti tuntuu niin vaikealta. Ja syylliseltä, kun joillakin on kuitenkin ihan oikeita ongelmia ja minä vain ryven täällä itsesäälissä...