AV:lla ainainen valitus lasten kavereista...

Jaksan aina vain ihmetellä tätä AV-mammojen valitusta lasten kavereista. OK, valittaminen on joskus mukavaa ja auttaa päästämään höyryjä, jotta jaksaa arjessa olla mukava äiti. Mutta välillä tuntuu, että puolet mammoista on ammattivalittajia, joille mikään ei kelpaa.



Ettekö ymmärrä, että ne lasten alakouluikäiset kaverit on vielä lapsia, ne harjoittelee sosiaalisia taitoja? Ei ne voi aina tietää, milloin av-mammalla on huono hetki, saako tulla kylään, saako ottaa voileivän, saako leikkiä olohuoneessa jne. jne. jne.



Mitäs jos suhtautuisitte asiaan kuten aikuiset: kerrotte ystävällisesti lapsille, mitkä ovat teidän kodin säännöt, ja muistutatte niistä tarpeen mukaan? Ja mietitte, mitkä säännöt ovat todella tarpeen.



Muistan omasta lapsuudestani, että KUKAAN ei halunnut leikkiä niiden lasten kanssa, joiden kotona oli aivan natsisäännöt: mihinkään ei saanut koskea, ruoka oli tarkkaan säännösteltyä ja vanhemmat pimahtelivat täysin arvaamattomasti. Hyvin käyttäytyvä kaverikaan ei uskaltautunut tällaiseen kotiin, koska ikinä ei tiennyt, mitä tulee mokanneeksi. Nämä lapsiparat jäivät aina yksin.



Sen sijaan kavereita riitti niillä, joilla oli kotona selkeät rajat, mutta vanhemmilla rennon tervejärkinen ote asioihin. Kaikki ei ollut kiellettyä vain siksi, että näytetään, mistä kana pissii. Kavereihin suhtauduttiin lähtökohtaisesti positiivisesti, eikä aina mietitty, että mitä MINÄ saan siitä, että lapsen kaveri tulee kylään.



Puuh. Tulipa purkauduttua. Positiivista päivää itse kullekin ja pipoa vähän löysemmälle!