Meni sen verran hermot ystävän lapseen, että

kun taas kielsin häntä pari kertaa ja viesti ei mennyt perille, niin sanoin, että seuraavaksi laitan arestiin. Sitten otin viisivuotiasta taluttaen kädestä kiinni ja käskin istumaan nurkassa arestissa, kun teki taas sen kielletyn asian.



Lapsi parahti itkuun, mulkaisin häntä ja hän hiljeni. Lopetin mulkoilun, mutta käskin pysymään arestissa.



Äiti katsoi minua järkyttyneenä ja sanoi, että ei ole koskaan laittanut lastaan arestiin. Minä sanoin, että olen kyllästynyt lapsen riehumiseen aina kun tulevat meille.



Lapsi on tästä lähtien suhtautunut minuun ystävällisesti. Äiti ei ole ottanut kertaakaan tapahtunutta puheeksi, mutta edelleen on niin, että lapsi ei kuuntele eikä tottele häntä ja hän vain antaa asian olla.



Korostan sitä, että olen aina jutellut lapselle ja järjestänyt hänelle kivaa tekemistä. Arestin jälkeen sanoin lapselle, että hän on varmasti älykäs ja tietää koitelleensa minua liikaa ja että jatkossa odotan, että hän käyttäytyy meillä hyvin, ellei sitten halua arestiin taas.



Meillä onkin mennyt hyvin yhdessä. Lapsesta on tullut, sanoisin jopa, että ystäväni! Äiti kyllä valittaa lapsen rasittavutta ja kertoo tempauksista ja minä sanon aina, että ne rajat, ne rajat. Tiedän, että minuin on helpompi jaksaa lasta silloin tällöin kuin äidin joka päivä, mutta siltikin eikö olisi helpompaa äidillekin, kun tekisi lapselle selvemmäksi, että miten sopii käytäytyä? Aina samalla tavalla, jotta lapsi ei luistattaisi.



Terv, sinkku ja lapseton vailla lastenhoitokokemusta, mutta ollut itsekin joskus lapsi. Saa arvostella!