Veljeni ei kiitä koskaan mistään
koko ikansä hän on vaatinut muilta palveluksia, kuskaamista, ruuan tuomista, verhojen ompelua jne jn e jne jne jne jne jne.
mistään ei kiitä, ei joululahjoistakaan. Ei anna koskaan muille mitään. On siis muuten ihan normaali, ei alkoholismi pidä olla syy muiden hyväksikäyttöön ja kiittämättömyyteen. En jaksa enää.
Kommentit (7)
tai oikeastaan äidin kanssa kai passattiin se piloille ja veli piti itsestään selvyytenä ettei sen tartte esim. siivota omaa opiskelijaboksiaan vaan odottaa että äiti menee sinne kauhistelemaan niitä kahden viikon ruoanjämiä ja siivoamaan ym.
Mä täytin sille sossulaput ettei vanhempien tartte elättää sitä kesän yli. Kelassa se ei osannut asioida yksin jne. Aina autoin sitä ja vaikka en nyt kiitosta odottanutkaan niin kyllä v*tutti ettei voinut kiittää.
Sit kerran pimahdin sille että on se nyt kumma ettei aikunen ihminen saa itse mitään aikaseksi ja että vois kiittää niitä ihmisiä jotka sitä auttaa.
Sen jälkeen on mies vähän muuttunu ja osaa kiittää ja olla muutenkin vastavuoroinen.

Onko sun veli kiittämätön?
ei ainakaan add. Minusta vaan idiootti, äidin passaama kusipää.
kun annat/teet jotakin niin sanot että sanopas kiitos ensin niin saat/teen sitten tämän. Ja sittenkun sanoo kehut vuolaasti kiitoksista. ;-D
Ja ryhdyt tekemään vaihtokauppaa. Teen tämän jos samalla sinä teet tuon tai tuot sitä ja tätä.
Tai sitten pamautat sanoa suoraan että en tee kun et osaa yhtään arvostaa toisten tekemisiä.
Jos mun broidi olisi tuollainen olisin heivannut sen elämästäni jo aika päiviä sitten!
Se on niin että veljenne ei halua kuulla teistä mitään. Hän ei halua teiltä mitään ja etenkään että pidätte edes mitään yhteyksiä.
Veli on kuunnellut ajat päivät teidän egoja. Hän on kuullut paksusta kallostanne paljon pahoja sanoja, eikä unohda niitä. Ette elä hänen silmissään. Olette vain vaisuja haamuja menneisyydestä, jotka eivät tajua pysyä kuolleina.
Jättäkää veljenne rauhaan hirviöt. Kiitos.
Vihaan teitä.
T: Veljenne
Hei, minulla on samanlainen veli. Koskaan ei ole kiittänyt mistään, aina saanut ja jäänyt vähemmälle huomion ja materiaalien suhteen. On saanut vaimonsa uskomaan saman ja yhdessä valittavat tuttavapiirissä hänen surkeaa kohtoaloaan. Väsyin hänen ikuiseen syyttelyyn, aloin pitää puoliani, hän oli entistä katkerampi ja syytti kaikesta minua. Katkaisin kylmästi välit, en jaksanut enää rikkoa itseäni ja kuulla koko ajan miten surkea olen. Jäi enää kuu taivaalta hänelle hakematta..kiitos sanaa en koskaan kuullut hänen suustaan.