Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämä sekaisin ja vielä ennen joulua
20.12.2011 |
Elämästäni ei ole käänteitä puuttunut viime aikoina. Voisin linkittää tähän kaikki av:lle tehdyt keskustelunavaukset elämästäni, mutta tiivistän tähän.
Mies on uhkaillut väkivallalla muutamaan otteeseen menneen syksyn aikana. Olen ollut huolissani asiasta, miten tämä jatkuu. Olen tehnyt selväksi, että uhkailun täytyy loppua. Sunnuntai-iltana riidan yhteydessä hän tarttui minuun, laittoi lattialle kontilleen ja alkoi väkivaltaisesti repiä housuja yltäni. Huusin, että minua et raiskaa. Hän lopetti siihen ja vetosi taas, että kun provosoin ja hän on niin väsynyt. Hän oli edellisiltana valvonut yli puolenyön, kun pyysin häntä jo yhdeltätoista kanssani sänkyyn. Riitamme koski sitä, että meillä ei ole läheisyyttä ja seksiä, jota toivoisin.
Jatkoimme huutamista ja olin niin raivoissani, että hän ylitti koskemattomuuden rajan, ja kävin vastavuoroisesti hänen kimppuunsa. Löin häntä rintakehään nyrkillä. Hän ei antanut takaisin. Raivosimme, mutta aloimme puhua asioista. Toki hän vielä lisäsi, että mikäli alan tehdä eroa, niin hän pieksää minut just nyt remmillä. Puhuimme kuitenkin asioistakin ja mies myönsi itsellään olevan pakonomaisen pornon katselun ja masturboinnin tarpeen, myönsi että hänellä on addiktio.
Minulla oli muutaman viikon ajan salasuhde netissä liittyen intohimon kaipuuseen. Mies olisi halunnut tavata, mutta päätin sitten olla uskollinen ja kerroin miehelleni asiasta. Tuntui tosi hyvältä kokea luottamusta miehen ja minun välillä ja hän antoi asian anteeksi.
Nyt asiat ovat kriisiytyneet pahan kerran, minulle oli viimeinen niitti tuo mieheni raiskaamalla uhkaaminen. Avioeroa olen harkinnut, mutta asiaa mutkistaa kun meillä on lapsiakin.
Tuntuu, että tälle kasvualustalle on enää hankala alkaa mitään uutta kylvämään.
Mies on jollain tasolla myöntänyt, että tarvitsisi apua. mutta tuntuu, että hän ei ole sitoutunut syvällisellä tasolla ongelmiaan pohtimaan.
Tämän väkivaltakohtauksen jälkeen en enää näe toivoa. Olemme tosi pahoja toisillemme, eikä sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ole. Paitsi siis välillä kaikki on aivan hyvin. Tuntuu pahalta lähteä sukuloimaankaan jouluna,kun suhde on ihan kriisissä.
Ja vaikka kuulostamme aivan hulluilta ja tosi paskoilta vanhemmiltakin, niin meidän julkisivu on ihan puhtoinen, eikä kukaan voisi arvata meistä tällaista. Pääsääntöisesti pidän itseäni hyvänä äitinä ja miskin hoitaa isän tehtävät riittävän hyvin, mutta koska olen aika sekaisin, lapset kärsivät tällä hetkellä, että en ole oikeasti läsnä. Harmittaa, kun joulu on ihan kohta ja pitäisi saada jostain tunnelmaa ja kaikki vain hajoaa käsiin.
Kommentit (16)
en yleensä puutu näihin juttuihin, mutta jos sua on jo yritetty raiskata niin en kyllä itse uskaltaisi jäädä kotiin. vaikka teillä on nyt rauhallista niin varmaan taas joskus räjähtää. Jotllette tosissanne hae apua heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten teette yhdessä keskinäisen sopimuksen, että TOISEEN EI KOSKETA. Piste. Väkivallalla ei myöskään uhata. Jos riidat äityvät pahaksi, otatte aikalisän. Voitte vaikka sopia jonkun sanan, jonka sanottuaan toinen osapuoli lähtee vartiksi toiseen huoneeseen ja toinen ei saa mennä perässä. Tunteiden vähän laannuttua voidaan jatkaa keskustelua.
Avioeroa olen harkinnut, mutta asiaa mutkistaa kun meillä on lapsiakin.
Ei lapselle aina ole parasta elää ydinperheessä. Jos lapsi saa turvallisen lapsuuden sillä, että vanhemmat eroavat, niin se on sitten se ainoa oikea vaihtoehto.Muuhun en osaa ottaa kantaa, vaikuttaa melkoiselta ongelmakimpulta koko suhde :-(
Aivan tavallinen perhe | Image.fi
http://www.image.fi/artikkelit/aivan-tav...
Lue tämä :(
En mahdollisuuksia ja vahvuuksia. Sehän tässä on surullista. Ymmärrän, että lasten on parempi elää perheessä, jossa on rakastava ja turvallinen ilmapiiri. Meillä se turvallinen ilmapiiri on 95 % ajasta, mieheni vain ei ole enää tullut lähelle, rakkaus on enempi sellaista arjesta huolehtimista yhdessä. Mieheni ei käytä alkoholia, kai tässä nyt pakko on jotain positiivistakin nähdä. Hän tarvitsisi apua tuon stressin hallinnan kanssa.
Minunkin pitäisi muuttua, kyllä käyttäydyn joskus provosoivasti ja silloin pitäisi vain vetäytyä hetkeksi rauhoittumaan jonnekin, eikä purkaa sitä mieheen.
Ennen tätä viimeistä tuhoista riitaa vain koin, että olen tehnyt asiat oikein, mies ei suostunut tulemaan puoleenväliin vastaan, vaikka se olisi tehnyt vain hyvää hänelle (ajoissa nukkumaan meneminen).
Ehkä on hyvä, kun puhumme jo avioerosta. Mies on jo miettinyt, mikä kaikki muuttuisi huonompaan suuntaan erotessa. Taloudelliset asiat ja kaikki. Mulle taas on ollut aina itsestäänselvyys, että suhteesta pitää yrittää pitää huolta, ettei tarvitsisi erota. Koska kyllä se yksinjääminen on rankkaa.
Mutta kyllä tarvitsemme ulkopuolista apua, eivät nämä ongelmat enää neljän seinän sisällä selvitettynä ratkea. Minä olen omia ongelmiani kyllä tavalla ja toisella aika paljon työstänytkin. Olen käynyt muutaman kerran ammattilaisen kanssa asioita käsittelemässä. Mies saa soittaa sinne Lyömättömään Linjaan, josko saataisiin alkuun tämä muutos. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan tavallinen perhe | Image.fi
<a href="http://www.image.fi/artikkelit/aivan-tav..." alt="http://www.image.fi/artikkelit/aivan-tav...">http://www.image.fi/artikkelit/aivan-tav...</a>
Lue tämä :(
Tiedän paljon väkivaltaprosessista työnikin puolesta. Silti en vain haluaisi uskoa, että mies ei pystyisi (ja minäkin) tekemään muutosta. Ap
minun perheeni oli samanlainen, voisin siis olla se sinun lapsesi. Ulospäin perhe oli onnellinen, menestyi, oli talot ja autot ja mökit ja ulkomaanmatkat. Niin auvoa että! Totuus oli sitten aivan toinen. Isän väkivalta alkoi pienestä, jatkui ja paheni, ja alkoi vähitellen kohdistua meihin lapsiini ja siinä vaiheessa kun asiaa oli salailtu jo pitkään, ei tietenkään voinut enää ongelmaa myöntää ja apua hakea.
Isä pahoinpiteli äitiä ja lapsia, aina raivostui ja kilahti milloin mistäkin, ja pahinta oli se että ennenpitkää pahoinpitely ei tullut mistään riidasta, vaan ihan ilman syytä, eli isä vaan jotenkin kilahti ja purki väkivallalla stressiä ja ongelmiaan. Eikä nähnyt siinä mitään väärää, miksi olisi, kun äiti tämän kaiken salli. Äiti joutui katsomaan vierestä kun lapsia pahoinpideltiin, ei auttanut mitenkään kun oli jo niin turta, meni vaan ulos kun ei kestänyt tuskanhuutoja kuunnella.
Lopputulos: en ole aikuisiällä vanhempieni kanssa tekemisissä. Olen joutunut käymään pitkän terapian ja tunneongelmien kanssa painiskelen vieläkin. Vanhempani eivät ole tavanneet ainokaisia lapsenlapsiaan ja isäni hoteisiin en heitä tule antamaan missään tapauksessa koskaan.
Joten ap, jos nyt kuvittelet että minä olisin sinun lapsesi, joka aikuisiällä tätä kirjoittaisi, niin haluaisitko että lapsesi elämä traumatisoituisi ja lapsesi sulkisi sinut kokonaan pois elämästään?
Yksi sana sinulle nainen: TOIMI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse väkivaltaisesta perheestä. Väkivalta kohdistui äitiini ja meihin lapsiin. Isäni oli myös alkoholisti ja sairaalloisesti mustasukkainen. Äitilläni ei ollut koskaan mitään omaa elämää. Vanhempani eivät eronneet. Tiedän lapsen näkökulman.
Koska 7,5 vuotta suhteestamme oli väkivallatonta (mies uhannut mua ekan kerran 3 vuotta sitten ja nyt kuluneena syksynä tihentynyt), ajattelen toiveikkaasti, että meillä voisi olla vielä väkivallaton tulevaisuus. Ja myös minun pitää muuttua. Miehessäni olen rakastunut juuri siihen, että hän oli turvallinen ja vastustaa väkivaltaa. Kummasti asiat voivat kääntyä päälaelleen. AP
Mä en osaa neuvoa sua tuossa tilanteessa. Mutta väkivaltaa ei pidä sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki sitä ihan aluksi itsellesi.
Erottiin 2006.Väkivalta käy vaan kovammaksi ja sitä ei tartte sietää kenenkään.Jos ukkos ei lähde Jussi-työhön niin ero on ainoa vaihtoehto.Mutta se pitää sitten valmistella huolella.Lue Janne Viljamaan kirja tai Markku Salon kirja narsistista.Ukkos tulee aina uhkaileen millon millakin ja viimeiset uhkailun välineet on sun lapset.Todella huolellinen pitää olla kun tekee tapaamis ja huoltosopimusta.Jos vammanjälkiä niin lääkärille ja poliisille tekemään rikosilmoitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
narsistisia piirteitä. Väkivaltainen ja mielenvikainen ehkä joiltakin osin, muttei narsistinen. Jos ukon pää on noin sekaisin ja uhkaileekin jo väkivallalla, niin onko tuossa muuta vaihtoehtoa kuin evoero + terapia tai sitten heti kattilat kokonaan jakoon. Tapatte toisenne tuolla menolla ja myös lapset kokevat traumaattisen lapsuuden, väkivalta kun jättää jälkensä kaikkiin osapuoliin.
Pari- tai yksilöterapiaan mars.
terv. been there, done that...
Erottiin 2006.Väkivalta käy vaan kovammaksi ja sitä ei tartte sietää kenenkään.Jos ukkos ei lähde Jussi-työhön niin ero on ainoa vaihtoehto.Mutta se pitää sitten valmistella huolella.Lue Janne Viljamaan kirja tai Markku Salon kirja narsistista.Ukkos tulee aina uhkaileen millon millakin ja viimeiset uhkailun välineet on sun lapset.Todella huolellinen pitää olla kun tekee tapaamis ja huoltosopimusta.Jos vammanjälkiä niin lääkärille ja poliisille tekemään rikosilmoitusta.
esim. seurakunnilla on sellaisia ihan uskonnollisesti sitoutumatonta nuvontaa siis. Juuri kriisitilanteessa kannattaa hakea apua, että puhuminen vie eteenpäin eikä tuota lisää hallitsematonta aggressiota. Tarvitsette tukea selviytyäksenne ja vaikka eroaisittekin lopulta, sujuu se kaikkien kannalta paremmin mahdollisimman sovinnossa. Ja kun teillä on lapsiakin, kannattaa todella olla varovainen, ettei mitään harkitsematonta tapahdu. Väkivallalla on tapana yltyä ja erot ovat vaikeita jo muutenkin. Jos jatkatte yhdessä, teidän molempien on oikeasti muututtava ja kyettävä keskustelemaan keskenänne rakentavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona saattaisi kehkeytyä pahakin tilanne, kuten juhlapyhinä monessa perheessä käy.
ap:n mies ei välttämättä vaikuttais narsistilta. Ongelmia hänellä toki tuntuu olevan. Jotenkin sain sen kuvan, että mies olisi todella väsynyt, stressaantunut jne. Apua te kyllä taidatte tarvita jos meinaatte yhdessä jatkaa.
Mutta anteeksi vaan, et ap säkään ihan puhdas pulmunen ole. Vikaa on sinussakin. Mun mielestä typerää provosoida jo valmiiksi väsynyttä ja ahdistunutta miestä. Ei sillä että miehellä olisi koskaan, missään tilanteessa oikeus käyttää väkivaltaa, mutta vähän ehkä kannattais katsoa että missä tilanteessa alkaa avautumaan.
Mä kyllä ite tuossa teidän tilanteessa hakisin varmaan eroa. Itse en ehkä jaksais addiktion kanssa painiskelevaa miestä, joka lisäksi vielä vakivaltaisuuteen taipuvainen... Mutta toisaalta, kaikkensa pitäisi yrittää..? Vaikea tilanne.
Alue: Aihe vapaa
Tämä aamupäivä on mennyt vähän paremmin. Itse asiassa meillä oli illalla seksiäkin, joskin en oikein pystynyt rentoutumaan.
Tärkeää kuitenkin on, että mies käsittelisi nyt ongelmalliset asiat kerralla. Eikä hellittelyllä saisi pyyhkiä ongelmia taas maton alle.
Ei hän ole narsisti. Hän on väsynyt ja stressaantunut, eikä tiedä miten stressiä hallitaan. Olemme vahingossa tehneet sellaisia elämänvalintojakin, jotka vain lisäävät stressiä tässä vaiheessa. Mies ei ole mustasukkainen, kontrolloiva ja huolehtii siitä, että minullakin on omaa aikaa. On kovasti esim. siivonnut nyt tuon riidankin jälkeen ja yleensäkin huolehtii kotitöistä ihan hyvin.
Ongelmana on hänen valvominen. Hän kokee, että kun omaa aikaa on lapsiperheessä niin vähän, niin sitä saa valvomalla myöhään (ja samalla usein katsoo myös pornoa). Ja sitten ollaan ihan poikki seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä saatan sanoa jotain provosoivaa, vaikka olla pahoillaan, jos hän tulee myöhässä töistä kun olisi hänen kylvetysvuoro, siitä riita lähtee ja voi loppua uhkailuun. Siinä vaiheessa minä olen ollut jo kauan rauhallinen ja sovitteleva. Hän ei siinä enää kykene itseään hillitsemään.
Olen kamalan pahoillani, että annoin takaisin. Poden tällaisesta riidasta itse aivan kamalan huonoa omaatuntoa. Näiden viimeaikaisten tapahtumien jälkeen minulle on tullut olo, että mieheni ei koe huonoa omaatuntoa näistä uhkailuista ja kiinni tarttumisista.
Olemme jotenkin koittaneet jatkaa yhdessä ja mies lupasi soittaa Lyömättömään Linjaan. Silti pelkään, että meillä voi olla edessä taas hellittelevä ja onnellinen jakso, jossa ei uskalleta sanoa mitään, mikä voisi vähänkin nostaa vastustusta toisella ja sitten kun sitä on tarpeeksi pitkään kestänyt, tulee taas se niitti, jolloin käymme tämän kaiken uudestaan läpi.
Haluaisin niin hyvän parisuhteen ja olen yrittänyt puhua ja puhua. Meillä tosiaan suurin riidanaihe on tuo ajankäyttö. Jos vain alistuisin ja alkaisin joustaa omista menoistani, kun mies tulee myöhään töistä ja luopuisin kokonaan tarpeesta läheisyyteen ja seksiin. Mutta kamalalta sellainenkin parisuhde tuntuisi.
Ja apua on vaikea saada, kun tuntuu, että aika ei millään riitä terapiaan. Apua pitäisi hakea joltain toiselta paikkakunnalta, meillä on niin pienet piirit. Ap