Äitini sai hermoromahduksen

Mitä vittuu siitä onko 20,30,40 ja äiti saa hermoromahduksen no miettikää omaa äitiinne jos se sais hermo romahdukse ja tekisi vaikka itsarin JOO NO EIHÄN SIINÄ MIKÄÄN.... Noinko aattelette oottepa itsekkäi

Olen aina kuvitellut, että pitää olla lääkärin lähete ja päivystysaikaan akuutti tilanne.

Laatikoita väänsi ja tiuski kaikille. Onneksi saa joulua viettää omassa kodissa. Mummolle sitten, kun pyhär on ohi.

Väsymys, voimattomuus, kyvyttömyys tehdä päätöksiä ja suunnitella, muistin heikkeneminen, aloitekyvyn, motivaation ja jaksamisen puute ja stressinsietokyvyn heikkeneminen heikentävät toimintakykyä. Toimintakyvyn alenema-aste kasvaa usein masennusten määrän myötä. Jos potilaalla on masennusjaksojen välissä pysyviä oireita, kasvaa riski, että toimintakyky huononee ajan kuluessa. Vaikeaan masennukseen sairastunut ei kykene käsittelemään päivittäisiä ongelmia tai huolehtimaan itsestään.

Mitä olet tehnyt äidille kun omaatuntoa noin kalvaa.

Kuinka niin?

Ja mitä asioita sinun pitää hänen kanssaan hoitaa?? Tai miksi ylimalkaan olla noin paljon ja tiiviisti sidoksissa kuin alakoululainen??

Miksikö olen äitini kanssa tekemisissä, hänhän on perhettäni!!! Suomalainen välinpitämättömyys omaa perhettään kohtaan on kamalaa!!!! Hän on myös yksi parhaista ystävistäni ja lasteni mummi!

ja katkaisisit sen napanuoran... Tulit täysi-ikäiseksi 12 vuotta sitten!



Karmeaa luettavaa...

jos hän on myös yksi parhaista ystävistäsi ja välität hänestä, silloin myös ehkä voisit ymmärtää ja tukea, etkä ajattelisi "ryhdistäydy nyt". Aina ei ole voimia ryhdistäytyä, mutta jos on huolehtivia omaisia, niin ei ehkä laitokseen tarvii kuitenkaan mennä...



Ap, en sano tätä pahalla, mutta onko äitisi todella ystäväsi, tasa-arvoisesti, vaan kaipaatko hänestä enemmän sellaista sinua tukevaa äitiä ja auttavaa mummia? Siinäkään ei ole mitään pahaa, mutta tunnista ja tunnusta se ja yritä "kasvaa" sen yli.

Ja mitä asioita sinun pitää hänen kanssaan hoitaa?? Tai miksi ylimalkaan olla noin paljon ja tiiviisti sidoksissa kuin alakoululainen??

Aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä vedät pelkästä aloituksesta. Onhan noita draamakuningattaria äideissä, siis oikeasti sellaisia joiden tulisi mennä hoitoon. Ja onhan se rasittavaa, vaikka kuinka ollaan aikuisia.

Ap:lla ei ole mitään syytä vauhkota tuolla lailla sukulaisen takia - eikä äidin temppuilut voi mitenkäään enää rasittaa hänen perhettään, jos hän on terveellä tavalla aikuiseksi varttunut.

Ap:lla ei ole mitään syytä vauhkota tuolla lailla sukulaisen takia - eikä äidin temppuilut voi mitenkäään enää rasittaa hänen perhettään, jos hän on terveellä tavalla aikuiseksi varttunut.

rasittaa, kuvittele vaikka että uhkailee itsemurhalla. Ole siinä sitten coolisti erillinen aikuinen.

sitten vaan soittamaan pakkohoito hakemaan, jos ottaa uhkaukset tosissaan. Sillähän sen äidin sinne sairaalaan sitten saisi, kuten haluaa.



Jos taas ei ota, ei vaan vastaa puhelimeen.

Ihan selkeästi se on yksi iso ongelmasi tuossa, että et sinä ole itsenäistynyt erittäin hallitsevasta äidistäsi. Äitisi tuntuu olevan elämäsi keskispiste, hän ehkä jopa päättää sinun asiasi puolestasi, puuttuu parisuhteisiisi ja ja Ja ei nyt pahalla mutta siis oma äiti ihan parhaana ystävänä? No mikä sija sun esimerkiksi omalle elämänkumppanillesi jää tuossa? Jos sulla siis sellaista on joka tuollaista anoppia jaksaisikaan ja tuollaista ihan äitiriippuvaista aikuista naista. Ikuinen sivussa sietäjä kun äiti ja äitissä aivan liikaa kiinni oleva tytär vähän höseltävät ja elävät draamaa. Ei lupaa hyvää parisuhteelle.



Ja ihan tiedoksi, ettei tarvitse olla mustavalkoinenkaan. Sen ääripään väliin ettet enää koskaan olisi tekemisissä etkä yhtään välittäisi äidistäsi, jää aika paljonkin vaihtoehtoja. Mitä hittoa sä kannat äitisi tunnetiloista huolta tuossa määrin! Aikuisen ihmisen. Menetkö siis sen mukaan, miten äitisi nyt tänään sattuu haluamaan ja tuntemaan. Onnea vaan, tarvitset sitä.

esim. lapsenhoidossa ja monenlaista apua, neuvoa ja tukea siellä ja täällä. Toiset eivät saa vanhemmiltaan sellaista koskaan, mutta ne jotka saavat, siihen tottuvat ja sitä kaipaavat jatkossakin ja se on ihan normaali tarve, ihan normaali tunne ja toive, eikä siitä halua tuosta noin vain luopua.



On vaikea tilanne, että osat vaihtuvat ja se vanhempi onkin se, joka tarvitsee tukea ja apua. Itselläni on osat vaihtuneet vanhempani kanssa ja se on aluksi hämmentävä tilanne, mutta nyt on ihan hellyyttävää olla tukemassa vanhentunutta ja heikentynyttä vanhempaa. Olen tottunut nyt siihen, että osat ovat näinpäin ja meillä tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että mitään omia huolia ei voi enää vanhemmalle, vähän jo dementoituneelle ja monin tavoin sairaalle, enää vuodattaa.



Sinun täytyy nyt oppia siihen, että olet aikuinen ja vanhempasi voimat alkavat ehtyä (ehkä äidilläsi aikaisemmin kuin se tavallisesti käy, mutta nämä ovat hyvin yksilöllisiä juttuja) ja sinun täytyy nousta autettavan roolista auttajan ja tukijan rooliin, eikä äitisi ole auttajana ja sinun tukijanasi enää saatavilla.



Se on prosessi, joka vaatii aikansa. Se ei käy hetkessä ja siihen kuuluu monenlaisia tunteita, just noita "ryhdistäydy"-ajatuksiakin ja syyllistämistä ja kiukuttelua, harmistumista ja joskus vähän lapsekastakin reagointia. Ne ovat osa prosessia.



Mutta kyllä sinä löydät taas tasapainon, opit, ettei äitisi ole saatavilla ja että roolinne ovat vaihtuneet. Näin sinusta tulee ymmärtävä ja hellä tytär vanhenevalle äidillesi ja pian sinusta on itsestäänselvää, että huolehdit hänestä, ja sinusta tulee auttaja, ei autettava, suhteessanne.



Toivotan sinulle paljon viisautta, voimia ja rohkeutta matkallesi.

ja katkaisisit sen napanuoran... Tulit täysi-ikäiseksi 12 vuotta sitten!

Karmeaa luettavaa...

Luulenpa ettei tuollainen äiti ole antanut kasvaa, paitsi sillä tavoin kuin äiti kulloinkin haluaa, mutta siitä huolimatta se on jossakin vaiheessa tehtävä oikein kunnon repäisynä vaikka se itsenäistyminen. Tai kai tuohonkin voi jäädä, mutta menettää oikeutensa valittaa, koska on itsevalittu teko jäädä äitin kuuliaiseksi pikkutytöksi, jolle äitin mielipide, äitin tunnetila, äiti äiti äiti, on aina ekana mielessä ja tärkeintä. Aika kamalaa, mutta itse valittua.

että olsi koskaan ollut mikään tuki ja turva, vaan ihan keskenkasvuinen itsekin ja ap toteuttaa samaa keskenkasvuista mallia sitten edelleen.



Roikutaan, riidellään ja rimpuillaan ja ap:n perhehän siinä sitten on se kärsijä.

Krjoitat todella epäselvästi, Onko äidilläsi oikeasti mielenterveysongelmia vai hössöttääkö hän vaan?

Ja jos hän on "normaali", niin miksi hänen stressaantumisensa hejastuu sinuun noin voimakkaana?



Oma äitini on mieleneterveysongelmanen ja hänellä on huono stressinsietokyky ja hän kerää meistä muista mitättömiltä tuntuvatkn asiat taakaksi sisäänsä. Ja taas on edessä sairaalareissu.

Mutta minä en kyllä todellakaan toivo osastojaksoa, päin vastoin mitä kauaemmin ollaan kotikunnossa niin parempi.



En ymmärrä viestistäsi, että onko kyseessä oikeasti ongelma va ärsyttääkö sinua vaan kun äiti ei käyttäydy kuten halausit.



Oikeasti asian kanssa elävän ihmisen huumori ei vaan meinaa riittää "apua äiti saa hermoromahduksen"-tekojuttuihin.



Kyllä minustakin tekstistäsi paistaa läpi se, ettet ole itsenäinen aikuinen, vaan napanuora on jäljellä vielä. Miten ihmeessä muuten äitisi tunnetilat saavat sinut kiukuttelemaan.

Varaa aika lääkäriin.