Vauvan yölliset heräilyt?
Meidän vauva on nyt kohta 4 kk ja vielä pari viikkoa sitten meillä nukuttiin koko yö läpi yhdellä syötöllä. Meillä on ollut sama rutiini jo kauan, eli 20.00 nukkumaan ja kiltisti on nukahtanut omaan sänkyynsä. Joskus saa korjailla tuttia ,jos ei ole vielä nukahtanut sikeästi.
Nyt tosin nukkumisesta ei tahdo tulla mitään, nukahtaa kyllä kahdeksalta vaivalloisesti ja herää joskus tunnin päästä huutamaan ja kiljumaan kuin päätä leikattaisiin. Joskus auttaa kun ottaa syliin ja saa nukutettua uudestaan sänkyyn ilman maitoa. Mutta sitten syökin kolmen tunnin välein ja nukkuu koko yön levottomasti pyörien sängyssä. Vauvamme alkaa kiljumaan ja karjumaan (kuin unessa) silmät kiinni tutti suussa ja silloin ei auta mikään, ei hyssyttely, tassuttelu tai mikään muukaan, päinvastoin se vaan pahentaa asiaa. Kuumetta oli 38 astetta pari päivää sitten, jolloin kävimme lääkärissä ja vastaukseksi sain että pelkkä kuume, ei ole mitään muuta. En kuitenkaan koskaan ole kuullut lapseni huutavan noin kovaa ja selvästikkin häntä jonnekin sattuu. Olen epätoivoinen kun 2 ensimmäistä kuukautta olivat todella raskaita ja itkua sekä huutoa kesti päivät yöt. Luulin näiden koliikinomaisten oireiden menneen jo ohi, mutta nyt tuntuu kuin ne olisivat alkaneet uudelleen. Mitään suuria muutoksia elämässämme ei ole tapahtunut, päinvastoin rytmimme on aika samanlainen joka päivä. Vauvamme kuolaa kovasti ja on tunkemassa kokoajan jotain suuhunsa joten mietin voisiko olla hampaita tulossa jo tämän ikäisenä? Olen toivoton enkä tiedä mikä on vialla. Kiinteiden maistelu aloitettiin 3kk iässä enkä ole huomannut minkäänlaista eroa mihinkään suuntaan.