Miltä tuntuu, kun tajuaa että on sairastunut masennukseen?

MIkään ei kiinnosta, millään ei ole väliä, ei ole tunteita. Ei hyviä eikä pahoja, Jos pitäisi keksiä yksikin asia, joka kiinnostaa tai josta haaveilisi, sellaista ei pysty nimeämään. MItään ei odota. Haluaisi vain nukkua tai tuijottaa seinää räpäyttämättä silmiä. KOko ajan väsyttää, mutta ellei nuku vuorokausia ympäriinsä, ei nuku ollenkaan.



On ihan se ja sama vaikka rahat loppuu, työ loppuu, kaikki loppuu. Ihan se ja sama.



Jos jotakin tuntee, se on varmuutta siitä, se kaikki on omaa syytä ja kaiken kurjuuden on ansainnut.

Miksi kuvittelet, että sinä olisit haavoittumaton? Masennus on luonnollinen ja terve reaktio sietämättömään tilanteeseen tai traumaan. Jos ihminen ei koskaan osaa esimerkiksi levätä ja hellittää, joko mieli tai ruumis sairastuu. Jotkut eivät koskaan masennu, mutta he potevat mahavaivoja ja selkäkipuja tai saavat mahahaavan. Ehkä se on sitten kunniakkaampaa.



Masennusta on tila, joka kestää yli kaksi viikkoa yhteen menoon. Voihan siitä itsekseenkin parantua, jos voit vaikuttaa niihin asioihin, mitkä masentuneen mielentilan aiheuttavat, esim. työn tai kotiolojen kuormaan elämässäsi tai käydä itseksesi läpi elämäsi solmuja. Aika vaikeaa se voi olla. Usein masentunut tarvitsee sairaslomaa ja lääkitystäkin, jos masennus on kohtuullisen vaikea.



Vitutus menee ohi ja sille on selkeä syy, masennus ei mene noin vaan ohi vaikka tietysti päivät on erilaisia. Jos vaan nukkuu ja itkee, tarvitsee kyllä apua. Masennus voi olla tappava sairaus, kun sen päästää oikein pahaksi.

Ei tarvinnut jaksaa, ei tarvinnut pärjätä, ei tarvinnut olla vahva! Sai olla HEIKKO ja se teki minusta vahvan!



Masennuin esikoisen syntymän jälkeen. Esikoinen sairasteli vakavasti ja se kulutti todella paljon. Kun esikoinen oli vuoden, menin lääkäriin kun aloin iltaisin puutumaan. Olin varma että muhun on iskenyt joku kuoleman tauti.. ( No masennuskin voi oikeasti tappaa vakavana)...

Lääkäri totesi heti, että olen masentunut ja se helpotuksen tunne oli aivan valtava!! Ja siitä alkoi itku! Sain lääkityksen.

Pääsin tk:n kautta psykiatriselle sairaanhoitajalle. Hänen luonaan kävin 6 kertaa keskustelemassa. Parin vuoden päästä siitä hakeuduin yksityiselle psykiatrille. Hänen kanssaan aloitettiin KELA:lle psykoterapiaan hakemusta, lausuntoa, mutta en koskaan hakenut siihen. Asiat alkoivat helpottamaan.



Olen syönyt mielialalääkkeitä nyt 7 vuotta. Ne auttavat vieläkin. Olen oppinut olemaan itselleni armollinen!

on sitä ettei halua nousta aamulla sängystä eikä siten nousekaan...sitä nukkuu päivän ja yön...herää aamulla ja sama toistuu...ei halua nähdä ketään eikä kuulla kenestäkään...ei nää mitään syytä olla olemassa...

Ei tarvinnut jaksaa, ei tarvinnut pärjätä, ei tarvinnut olla vahva! Sai olla HEIKKO ja se teki minusta vahvan!

Itsekään en hakeutunut lääkäriin ennen kuin olin konkreettisesti itsemurhan partaalla. Psykiatrisen päivystyksen kautta hakeuduin hoitoon. Siitä sitten pari kuukautta sairaslomalla ja alkoi pitkä kuntoutus (lääkkeet ja terapia).

Hae apua ajoissa. Silloin et ehkä tarvitsekaan sairaslomaa.

tuokin on tyypillistä ettei tunnu miltään tai kysyy muilta miltä pitäisi tuntua.



Oletko hukannut itsesi ja omat tarpeesi? Teetkö asioita joita itse haluat vai yritätkö vain täyttää odotuksia?

on sitä ettei halua nousta aamulla sängystä eikä siten nousekaan...sitä nukkuu päivän ja yön...herää aamulla ja sama toistuu...ei halua nähdä ketään eikä kuulla kenestäkään...ei nää mitään syytä olla olemassa...

Mun kohdalla kukaan ulkopuolinen ei tajunnut tilanteen vakavuutta. En tosin itse aktiivisesti pitänyt yhteyttä ihmisiin, mutta työni hoidin hyvin.

t. 7

Minusta se oli helpottavaa - tajuta, että on sairas ja voi saada lääkkeet ja parantua. Eikä siis ole muuttunut ihmisenä pysyvästi sellaiseksi, miksi masennus muuttaa.

oikeasti parantava asia oli terapia, joka käänsi monta ihmeellistä ajatusmykkyrää päässäni. Umpikujia ei enää ollutkaan, aloin nähdä uusia mahdollisuuksia, kestää epäonnistumisia, lakkasin pelkäämästä kaikkea mahdollista.