Lue keskustelun säännöt.
Onko joku kaava miten raskaanaolevan täytyy käyttäytyä? Läheiseni ihmettelevät käytöstäni
04.12.2011 |
En hehku(ta), paasaa ja höpötä vauvoista, raskauden ihanuudesta, vaikka voin fyysisesti paremmin kuin koskaan! En ole koko raskauden aikana kärsinyt juuri mistään vaivoista, nyt on viimeisen viikon aikana alkaneet pienet liitoskivut, that's it!
Minun (tai vauvan) vointia kysyttäessä, vastaan ihan hyvin. Katsovat kauhuissaan et mitä, onks jotain sattunut? Mun pitäis siis vastata että tosisuper hyvinmahtavasti, ei malteta odottaa että pieni syntyy ja tää on niin ihanaa ja hehkuteiheijaa.
Yksi ystäväni oli kauhuissaan kun kerroin että esimieheni oli kysynyt milloin ajattelin palata lomalta töihin vai jäänkö hoitovapaalle, ja kun vastasin että se riippuu miten kauhea lapsi on. Ei noin voi kuulema omasta lapsesta vastata. Miksei voi? En ajattele tulevaisuutta vaaleanpunaiset silmälasit silmillä että elämä on ihanaa kun vauva on talossa. Ymmärrän että se voi olla yhtä helvettiä. Sama kun totesin toiselle ystävälleni että niin, nyt pitäis viel päästä käymään ennenkuin olen kotini orja. Tämäkin oli kuulema tosi kauheasti sanottu.
Toisaalta HALUAISIN kovasti nauttia täysin rinnoin tästä tilanteesta, mutta pelkään niin kauheasti että jotain sattuu.. Jotain mihin ei pysty ollenkaan varautumaan. Vaikka tiedän että ihan turha murehtia etukäteen. Yritän jotenkin suojella itseäni siltä, että jos kauheasti hehkuttaisin etukäteen ja jotain sattuisi vauvalle, kukaan ei tietäisi kuinka paljon muhun oikeasti koskisi.
Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen tulevasta esikoisestamme :) En vain tiedä että miten sitä sitten pitäisi käyttäytyä että muutkin sen ymmärtäisivät ilman suurta hehkutusta ja onnen vakuutteluita.
Kommentit (8)
niillä ole omaa elämää. Asia kuin asia, niin noiden elämä järkkyy, jos joku toinen käyttäytyy eri lailla kuin ne.
Koeta olla välittämättä (vaikka se vaikeaa onkin)ja elä juuri siten kuin itse haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pessimisti/realisti. Että vauva-arki on rankkaa. En ole koskaan ollut pohjattoman rakastunut vauvoihini tai jaksanut hössöttää vaikka toki lapseni ovat minulle tärkeitä. Ehkä tunnen tunteet "laimeammin" kuin muut ihmiset? Ja kun varautuu pahimpaan niin ei ainakaan voi sitten pettyä. Ei se tee äidistä sen huonompaa. Kaikki äidit ovat erilaisia.
vastauksista! Pelkäsin vähän että olen ihan friikki ja outo kun ajattelen näin ja ihan yksin ajatusteni kanssa. Onneksi sentään mieheni tietää että oikeasti olen todella innoissani ja onnellinen vauvastamme. :)
AP
ja millään kerralla en ole hehkuttanut yhtään mitään.
Vointia kysyttäessä olen vastannut aika samoin kun sinä. Olen aina voinut hyvin.
Mulla varmaan syynä on se, että en tykkää/osaa olla huomion keskipisteenä ja ajattelen ettei muut jaksa/halua kuulla pelkästä raskaudestani.
Siksi olen sivuuttanut koko raskausaiheen aina todella lyhyillä lauseilla.
Minä pelkäsin myös kamalasti koliikki- tms vauvaa ja siksi olin kamalan "tylyn" kuuloinen raskausaikana. Itseasiassa taisin olla tyly koko lapsen ensimmäisen elinvuoden, kun pelkäsin silloinkin vielä kaikkea, mutta hiljalleen se helpotti ja nyt sitä hehkutusta ei sitten enää varmaan kestä kukaan :D. Noh, ehkä tuo oli vähän liioittelua, mutta nyt on ihana osata iloita avoimesti oikeasti ihanasta elämästä ja terveestä lapsesta.
Onnea loppuraskauteen ja synnytykseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tiesin kaiken. Vaan mitä enemmän raskauksia on läpikäynyt, sen ahdistavammalta henkisesti tuntui ja pelotti monet asiat, sillä mikään ei koskaan mene niinkuin suunnittelee. Eli nauti nyt että olosi on mikä on.
Ekassa pelkäsin tulevaa, koska tiesin ettei sitä voi sitten mitenkään kontrolloida, miten lapsen kanssa menee. En raskausaikana pystynyt tekemään töitä kuten halusin (fyysinen työ) ja jotenkin koin olevani tosi heikko ja heikoilla koko raskausajan. Minulla on myös vähän vaikea suhde omaan kehooni, eikä kummankaan lapsen raskausajasta ole mitään kuvia tai muita muistoja. Oli aika kamalaa, kun kaikkien huomio kiinnittyi vatsaani, kun olen lapsesta asti ollut pyöreä ja kaikki kehoni saama huomio on ollut aina negatiivista.
Ekan kanssa kaikki meni tosi hienosti, meillä on helpooin ja ihanin lapsi ikinä. En olisi milloinkaan voinut kuvitella, kuinka hauskaksi elämä lapsen myötä muuttuisi.
Mut mä ymmärrän täysin niitäkin jotka ihmettelevät. Toista lasta aloin odottamaan vaikeassa elämäntilanteessa. En ehtinyt kiinnittää huomiota koko raskausaikaan, en edes aina muistanut millä viikoilla olin. Se ei ole hyvä merkki, että nainen ei ole ollenkaan innostunut raskausajasta eikä tulevasta lapsesta (ei ainakaan omalla kohdallani ollut). Silloin lapsi kasvaa vain siellä kohdussa, ei äidin mielessä, ja synnytyksen jälkeinen aika voi olla vaikeaa, sillä on asioita, jotka äidin pitäisi käsitellä jo raskausaikana, eikä sitten kun lapsi on jo sylissä.
Onnea raskauteen, todennäköisesti perhe-elämä yllättää sut positiivisesti. :)
Pelkäsin esikoista odottaessa tosi paljon, että jotain sattuu. En sen takia hehkuttanut raskautta ja jälkeenpäin harmittaa, ettei tullut otettua esim. valokuvia masusta tai pidettyä mitään päiväkirjaa.
Toista odottaessa olen paljon rennompi ja jutustelen mielelläni aiheesta kenen kanssa vain.