Oletteko heivanneet miehen, jota piti jatkuvasti kannatella?

Erosta on yli kymmenen vuotta eikä ole pystynyt mihinkään järkevään tänä aikana. Saa syyttää tilanteestaan omia vanhempiaan, jotka "gurlasivat" joka vastoinkäymisen elämän tiellä. Ei kykene mihinkään normaaliin ilman valtavaa tukea, tsemppaamista ja apua. Elämäni suurimpia onnenpotkuja oli, kun tajusin, että minun on haettava itselleni tasavertainen kumppani - ei autettava "pikkulapsi".

10 v sitten.



En tajua miten tässä näin kävi. Tää seuraava vaikutti ihan fiksulta ja reippaalta mutta menin lankaan.



Nyt emme puhu juuri mitään koska kaikessa on kyse miehestäni, hänen haluistaan, mielipiteistään ja tavoitteistaan.



Minä joudun jopa kirjoittamaan CV:t sille kun se hakee välillä uusia työpaikkoja. Ei saa sitäkään itse aikaiseksi.

Ensimmäinen avomies oli tällainen. Hyvä kun sai takamuksensa pyyhittyä. Katsoin neljä vuotta ja kun ei tullut mistään mitään ymmärsin lähteä. Oli kaiken lisäksi väkivaltainen. Tiivistetysti: pystyi hakkaamaan, mutta ei muuhun.



Toinen oli vähän virkeämpi tapaus, mutta edelleen nojasi ja raskaasti minuun. Suhde kesti kyllä lähes 10 vuotta, mutta voimille otti. Suurimmat riidat tulivat rahankäytöstä. Mies ei vain ymmärtänyt, että enempää ei voi käyttää kuin tulee. Otti typeriä lainoja jne.



Kolmannella kerralla sitten onnisti. Olen kiitollinen, että tutustuin näihin nahjuksiin. Nimittäin en muuten osaisi arvostaa mieheni aloitteellisuutta, vastuunottoa.

Ekan avomieheni parikymppisenä. En jaksanut enää sitä, että jouduin olemaan äidinkorvike aikuiselle miehelle ja ottamaan vastuun jokaikisestä asiasta. Kaiken huippu oli, kun eroprosessin keskellä kysyin mieheltä, että mitä hän edes minussa rakastaa ja vastaus oli, että olin kuulemma suojamuuri hänen ja muun maailman välillä.

Kovasti vaikuttaa siltä, että poikaystäväni on tällainen. Nuoria olemme ja voisihan hän tuosta vielä aikuistua, mutta ei hirveän hyvältä näytä nyt vuoden jälkeen. Voiko tällaiset tapaukset ikinä itsenäistyä vähän kasvettuaan, vai pysyvätkö yhtä laiskoina ja aloitekyvyttöminä?

Nimim. rakastunut nahjukseen :(

Jos huomaat esim. että kaikki avomiehesi ystävät saavat opiskelupaikan, kesätöitä, valmistuvat ammattiin, hoitavat raha-asiansa, hakevat ja saavat töitä, vakiintuvat, itsenäistyvät....ja avomiehesi ei kykene näistä mihinkään niin lähde.

Itse olin pitkään tälläisessä suhteessa. En ymmärrä tänäkään päivänä miksi alennuin palvelemaan ja huolehtimaan aikuisesta ihmisestä. Avomieheni isä teki 28 - vuotiaalle avomiehelleni hakupaperit kouluun.

Älä tuhlaa nuoruuttasi epäterveessä suhteessa. Asiat kääntyvät äkkiä niin, että alat pitää tilannetta "normaalina". Varsinkin jos lähipiiri ei nää avomiehesi elämäntyylissä mitään outoa, niin helposti sopeudut tilanteeseen ja jatkat avomiehesi höösäämistä.

Kovasti vaikuttaa siltä, että poikaystäväni on tällainen. Nuoria olemme ja voisihan hän tuosta vielä aikuistua, mutta ei hirveän hyvältä näytä nyt vuoden jälkeen. Voiko tällaiset tapaukset ikinä itsenäistyä vähän kasvettuaan, vai pysyvätkö yhtä laiskoina ja aloitekyvyttöminä?

Nimim. rakastunut nahjukseen :(

Kiinnittäisin huomiota sellaisiin asioihin kuin rahankäyttö, opiskelu, työ. Hakeeko työ- tai opiskelupaikkaa aktiivisesti, yrittääkö tehdä näissä parhaansa. Minkälaiset kaverit? Kaveriporukkakin voi kannustaa niin hyvään kuin pahaan. Käykö usein viihteellä? Ostaako sulle lahjoja? (Tämä tuntuu tyhmältä, mutta se kaikkein nahjus ei saanut mulle edes joululahjaa hankittua ilman äitinsä apua. Kertoo paljosta muustakin asennoitumisesta elämään). Hoitaako hygieniansa, pukeutumisensa hyvin vai huolimattomasti (taas vähän sellainen hölmö juttu, mutta jos ei suihkuun pääse ja saa puhtaita vaatteita päälleen, niin sekin kielii jostain).

Tutkaile tilannetta. Toiset ovat kehityskelpoisia, mutta jatkuvan kivireen perässä vetäminen on kyllä raskasta.

ei tulisi mieleenkään. Meillä synkkaa niin hyvin.

Kaikenlaisia miehiä on tullut vastaan, mutta tallaista yhteyttä en ole koskaan löytänyt ja sitä älykästä rakastamisen taitoa. Huh, tulis jo baarista niin pääsis hommiin :=)

Kovasti vaikuttaa siltä, että poikaystäväni on tällainen. Nuoria olemme ja voisihan hän tuosta vielä aikuistua, mutta ei hirveän hyvältä näytä nyt vuoden jälkeen. Voiko tällaiset tapaukset ikinä itsenäistyä vähän kasvettuaan, vai pysyvätkö yhtä laiskoina ja aloitekyvyttöminä?

Nimim. rakastunut nahjukseen :(

Omalla tavallasi ja annat miehesi elää hänen omaansa omalla valitsemallaan tavalla. Ja silti asutte yhdessä rakastavana parina. Tuntuu että haluat häneltä sinua itseä. Haluat miehesi muuttuvan sinuksi tai joksikin, joka haluaisit itse olla.

Taidan ymmärtä kannattelemisen eri tavalla kuin muut tässä ketjussa.



Mielestäni olen jo kauan kannatellut masentunutta miestäni. N. 15 v sitten oli paha masennusjakso, 6 v sitten toinen ja vuosi sitten kolmas. Mies siis on aina masentunut, mutta nuo ovat olleet ne aallonpohjat, jolloin on jännittänyt jättää mies yksin, kun ei tiedä onko hän hengissä kun taas tavataan.



Enkä todellakaan ole jättänyt. Hän on elämäni mies. Aivan ihana. Kiltti ja fiksu. Välillä vaan saa vaimokin tehdä kaikkensa että mies selviää päivästä toiseen.

Voisin olla yhtähyvin yh, kuten äitinikin oli.

Haluan tarjota lapsilleni isän ja rakastan miestäni vaikka nahjus ja saamaton lurjus onkin.



Painotan nyt sitä että pärjään ilman miestäkin taloudellisesti, mutta onhan se rakas mies plussaa!

kun löydän jonkun isomman.

rakastaja ja mitä vielä.

Ainiin työtön lorvitoukka! Rakastan miestäni ja niin rakastaa lapsetkin.