Sain tänään tietää olevani lapseton loppuikäni; hoidoilla ei voida auttaa

voi varmaan jonkinlainen suruprosessi olla edessä, jos olet aina toivonut lapsia

Tunteita sulle tulee vielä paljon. Tämä palsta on kin suolaa haavoihin heittäisit, vertaistuki on pelkkää ilkeyttä. Voimia, ja toivottavasti saat lapsen adoption kautta, jos haluat!

Ei varmasti nyt tunnukaan miltään. Alussa luulisin, että tulee shokki. Aluksihan tilanne ei myöskään muutu varsinaisesti mihinkään. Ei ole ollut lasta aiemminkaan, ei ole nytkään. Mutta varmasti vielä joskus tuntuu kaikenlaisia tunteita, jos olet aina lapsista haaveillut.



Miksi sait tuollaisen tuomion?

mitään.



Tuomion sain hormonikokeiden takia eli hormonitasot niin alhaiset, että ei voida lääkitykselläkään auttaa sitä, että munasoluissa olisi elämää.



ap

JOten on siinä hyvätkin puolensa.



Tänään kävin lääkärin vastaanotolla ja aulassa oli yksi kiljuva vauva,(ikä ehkä 6-7 kk) jonka vanhemmat eivät osanneet rauhoittaa lastaan. Lapselle ei esim. puhuttu mitään.



Korvatulppia kaipasin.



Onneksi omat jo isompia.

Voimia, varmasti ihan tosi raskasta. Ajan kanssa varmasti olo helpottaa ja kenties voitte sitten halutessanne miettiä muita vaihtoehtoja, adoptiota tms. Kuitenkin se äitiys tulee hoidon kautta. Tai sitten elää täyttä ja onnellistae elämää ilman lapsia. Aika näyttää, päivä kerrallaan.

Jos biologinen lapsi oli toiveissanne, niin olet varmaan vielä vähän asian kieltämisen tilassa. Kun tunteet tulevat, anna niiden tulla. Teidän on kuitenkin mahdollista tulla vanhemmiksi, joskaan ei biologisiksi.



Oletko missään hoidon vaiheessa miettinyt luovutetun munasolun mahdollisuutta?



Anna ajan kulua, ikävää etten osaa sanoa mitään rakentavampaa.

Mutta lapsi ei ole silloin minun vaan mieheni ja jonkun muun.



ap

Mutta lapsi ei ole silloin minun vaan mieheni ja jonkun muun.

ap

Mutta melkoisen tuttu kun on viettänyt 9 kk kehossasi. Ja todella nopeasti saisitte lapsen verrattuna adoptioon. Jos olisin samassa tilanteessa, haluaisin luovutetun solun ehdottomasti. Pahoittelut, tsemppiä.

Vanhemmuus on niin paljon muutakin kuin biologiaa. Luovutetulla sukusolulla sinä kokisit raskauden, synnytyksen, kaiken.

Mutta vielä ei varmasti ole aika tehdä mitään päätöksiä vaan sulatella asiaa kaikessa rauhassa.

Mutta lapsi ei ole silloin minun vaan mieheni ja jonkun muun.

ap

Mutta melkoisen tuttu kun on viettänyt 9 kk kehossasi. Ja todella nopeasti saisitte lapsen verrattuna adoptioon. Jos olisin samassa tilanteessa, haluaisin luovutetun solun ehdottomasti. Pahoittelut, tsemppiä.

Mutta lapsi ei ole silloin minun vaan mieheni ja jonkun muun.

ap

Sinä sen kasvatat, sinä olet sen äiti. Lapsi on ehdottomasti sinun. Ja tietysti miehesi, yhtäläisesti. Älä siitä huoli ollenkaan. Ollakseen äiti ei tarvitse olla biologinen äiti. Tunnen kaksikin adoptioperhettä, ja molemmissa aikuiset ovat aivan yhtä täydellisesti rakastaen vanhempia lapsilleen kuin biologisissa perheissä. Jollei enemmänkin :)

Voimia sinulle, ap. varmaan nyt heti ei tunnukaan miltään mutta myöhemmin tunteita voi tulla hyvinkin voimakkaasti. käy ne kaikki rauhassa läpi, älä mitätöi tai yritä tukahduttaa, se oman lapsen kaipuu voi olla yllättävänkin voimakas kun siitä joutuu luopumaan noin.



Sitten joskus myöhemmin voi olla aika muille vaihtoehdoille. Tuo luovutettu solu voisi olla hyvä - olen itse luovuttanut munasoluja enkä ajattele niitä omina lapsinani :) Niistä ehkä syntyy lapsi jollekulle sellaiselle joka lapsen haluaa mutta joku juttu puuttuu, hän sen kuitenkin odottaa, synnyttää ja kasvattaa ja lapsi kuuluu siihen perheeseen mihin syntyy. Mutta toki perheesi voi harkita myös sijaislapsia - sijaisvanhemmista on kova pula - tai adoptiolasta, jos kestää sen tyyppistä henkistä stressiä.



Voimia sinulle kovasti tästä uutisesta toipumiseen.

Ei se lapsettomuus ollut mun mieletä pahinta vaan epätietoisuus siitä saako vai ei. Koko elämä oli jotenkin kesken. Ei esim. Tiennyt minkälainen asunto olisi pitänyt hankkia.

Pelkäsin että parisuhde hajoaa. Ja sitten tuttavat alkoivat olla niitä lapsettomia. Perheellisillä on omat kuvionsa.

Toisaalta työ tai joku järjestötouhukin on mielekästä ja kivaa. Elämä voi olla merkityksellistä ja rikasta ilman lastakin.



Sain lopulta lapsen. Kyllä sitä lasta voi varmaan rakastaa vaikkei munasolu olisi oma. Jos siinä olisi miehesi geenit se tuntusi tutulta.

Voi sitä lahjoitettua munasolua miettiä.

silti en tunne mitään.



Ehkä ensi viikolla....



ap

Elämä on.

Toisaalta sinulta on viety toivo. Toisaalta sinun ei tarvitse enää elä epävarmuudessa, jossa monet lasta toivovat elävät vuosikaudet. Sinä TIEDÄT missä mennään.



Voimia!

Oliko 100 % varman diagnoosi?



Nimittäin minut on tuomittu lapsettomuuteen ja tässä sitä vaan odotellaan jälkikasvua koulusta.

Mutta lapsi ei ole silloin minun vaan mieheni ja jonkun muun.

ap

olen luovuttanut munasoluja enkä todellakaan ajattele että niistä syntyneet lapset olisivat minun ja sen miehen jonka spermalla ne on hedelmöitetty. Ovat kyllä ihan 100% sen pariskunnan. Toki lapset saavat ottaa yhteyttä minuun aikuisina jos haluavat.

Voimia ap.